Aulis Oja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aulis Oja (3. helmikuuta 191010. syyskuuta 1976) oli suomalainen historiantutkija. Oja väitteli tohtoriksi vuonna 1955 keskiaikaisen "Etelä-Suomen" aluejakoja ja asutusta käsittelevällä tutkimuksella ja kirjoitti etenkin Varsinais-Suomesta useita pitäjänhistorioita joko kokonaan tai osittain. Pääosan työurastaan Oja teki Suomen valtionarkistossa. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1973.

Aulis Ojan kokonaan tai osittain kirjoittamia pitäjänhistorioita ovat muun muassa Maarian, Karinaisten, Perttelin, Marttilan, Raision, Kuusjoen, Maskun ja Tarvasjoen pitäjänhistoriat. Väitöskirjassaan ja paikallishistoriallisissa tutkimuksissaan Oja kehitti etenkin jakokuntalaitoksen kehitykseen ja rakenteeseen nojautuvia keskiajan asutuksen ja maanomistusolojen historian tutkimusmetodeja, joilla oli mahdollista saada tietoa esimerkiksi asutuksen ikäsuhteista.

Oja syntyi Turussa ja kävi koulunsa Kuusjoella, jossa hänen isänsä Antti Fabian Oja oli kirkkoherrana. Ojan sukujuuret olivat Nousiaisista, missä hän myös nuoruudessaan vietti pitkiä aikoja.

[muokkaa] Lähteet

  • Y. B.: Aulis Oja. Genos, 1976, 47. vsk, s. 85. Helsinki: Suomen sukututkimusseura. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.8.2010.
  • Anonyymi: Aulis Oja 3.2.1910 – 10.9.1976. Teoksessa: Oja, Aulis: Nousiaisten historia I. [Nousiainen]: Nousiaisten kunta ja seurakunta, 1977. ISBN 951-99143-6-6.
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut