Aukusti Alhovuori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aukusti Alhovuori (sukunimi aik. Dahlberg; 10. elokuuta 1863 Messukylä29. joulukuuta 1912 Tampere)[1][2] oli suomalainen toimittaja joka oli tamperelaisen Aamulehden toimitussihteerinä ja päätoimittajana 1900-luvun alussa.

Alhovuoren vanhemmat olivat sulattotyöläinen Emanuel Dahlberg ja Maria Kristina Laurén. Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin alkeisopistosta 1887 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1892 ja maisteriksi 1894.

Alhovuori oli nuorena työssä tehtaassa ja hän suoritti ylioppilastutkinnon sekä valmistui maisteriksi vasta aikuisvuosinaan. Hän oli mukana 1890-luvulla Tampereen Työväenyhdistyksen toiminnassa. Alkuvaiheissa wrightiläistä suuntausta edustaneeseen yhdistykseen kuului sekä työntekijöiden että työnantajien edustajia ja se korosti erityisesti työväestön valistamisen ja koulutuksen tarvetta. 1890-luvun lopulla yhdistyksen linja radikalisoitui ja sosialismin vastustajana tunnettu Alhovuori erotettiin yhdistyksestä hänen arvosteltuaan työväenliikettä ja sen johtohenkilöitä kirjoituksissaan.

Alhovuori oli Aamulehden päätoimittajana 1905–1912. Hänen kaudellaan lehti otti käyttöön syyskuussa 1909 uuden kaksirataisen Plauen-rotaatiopainokoneen joka mahdollisti kaksiväripainannan. Aamulehteä voitiin uuden koneen ansiosta painaa jopa 16-sivuisena kun muut tamperelaiset sanomalehdet ilmestyivät edelleen nelisivuisina. [3]

Toimittajan työn ohella Alhovuori toimi suomentajana.

Toimituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tampereen Suomalainen klubi 1891-1901 : kymmenvuotiskertoelma ; juhlatilaisuutta varten syysk. 22 p:nä 1901 kokoili A. Dahlberg. Tampere 1901
  • Tampereen talouskoulu 1892-1902 : kymmenvuotiskertoelma ; laatinut A. Dahlberg. Tampereen talouskouluyhdistys, Tampere 1902, näköispainos Tampere 1999

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marianne-rouva : romaani ; kirj. Ernst Ahlgren ; suom. Auk. Dahlberg. Bergbom, Pori 1890
  • Viktor Abraham Rydberg : Viimeinen ateenalainen ; suom. Auk. Dahlberg ; suomenn. korjannut O. E. Tudeer ; runot suom. Kaarlo Forsman. Otava 1891, 2. painos 1905
  • Karl Immanuel Gröndahl : Kotieläinten lääkäri : neuvoja, kuinka hevonen, nautaeläin, lammas, sika ja koira on kasvatettava, hoidettava ja ruokittava ja kuinka voidaan tuntea ja parantaa niissä ilmestyviä tavallisimpia tauteja : Rohlwes'in y. m. mukaan soviteltu ; suom. A. Dahlberg. Olan, Tampere 1892
  • Martin Lutherus : Kirkko-postilla : vuotuisten sunnuntai- ja juhlapäiväin evankeliumitekstien selitys. 1 osa eli talvipuoli ; saksasta suom. L. H. Durchman, A. Dahlberg. Toivonen, Tampere 1896
  • Martin Lutherus : Kirkko-postilla : vuotuisten sunnuntai- ja juhlapäiväin evankeliumitekstien selitys. 2 osa eli suvipuoli ; saksasta suom. L. H. Durchman, A. Dahlberg. Toivonen, Tampere 1897
  • Otto Funcke : Kristuksen kuva Kristuksen seuraajissa eli totisen elämänilon tie ; kolmannesta saksalaisesta painoksesta asianomaisella luvalla suomensi A. Dahlberg. O. Wennberg, Tampere 1901, lisäpainos Yrjö Weilin, Tampere 1904

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muistokirjoitus: Aukusti Alhovuori 31.12.1912. Aamulehti N:o 302, sivu 1.
  2. Tampereen seurakuntayhtymä, Aamulehden päätoimittaja, fil. maisteri Aukusti Alhovuori, Kalevankankaan hautausmaa, Tampere, osio 11, viitattu 23.3.2022
  3. Osmo Palonen: Kaksi valtalehteä, Koskesta voimaa -sivusto