August Schleicher

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
August Schleicher

August Schleicher (1821–1868) oli saksalainen kielentutkija, joka otti käyttöön sukupuun kielten välisiä sukulaisuussuhteita kuvatessaan. Hänen pääteoksensa, Compendium der vergleichenden Grammatik der indogermanischen Sprachen (1861–1862), on nuorgrammaatikkoja edeltävän historiallis-vertailevan kielentutkimuksen merkkiteoksia. Schleicher ei kuitenkaan ollut vain vertailevan indoeurooppalaisen kielentutkimuksen pioneereja, vaan häntä kiinnosti myös kielen luonne ja kielitieteen asema tieteiden joukossa. Schleicherin vähän hämärän käsityksen mukaan kieli on organismi. Näin ollen kielitiedettäkin oli luontevaa pitää luonnontieteenä.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

August Schleicher syntyi 19. helmikuuta 1821 Meiningenissä. Hänen isänsä Johann Gottlieb Schleicher (1793–1864) oli Jenan yliopistossa koulutuksensa saanut lääkäri. Augustin äiti Henriette (o.s. Heym) oli muusikko tai ainakin musiikillisesti lahjakas henkilö. Perhe muutti isän työn vuoksi Sonnebergiin Augustin ollessa vielä vauvaiässä. Sonnebergia August Schleicher pitikin kotikaupunkinaan. Lapsuudenkodistaan August sai kiinnostuksen sekä biologiaan että musiikkiin. Koulussa hän sai kosketuksen itämaisiin kieliin.

Teologiaa Leipzigissa ja Tübingenissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuuden ajan kokemustaustasta huolimatta Schleicher aloitti syksyllä 1840 teologian opinnot Leipzigin yliopistossa, mutta tämä oli ilmeisen väärä valinta. Kun hän sai vielä karsseriakin ylioppilaiden keskuudessa noihin aikoihin suositusta kaksintaistelusta, oli aika siirtyä muualle. Niinpä Schleicher siirtyi v. 1841 Tübingeniin, jossa hän jatkoi teologian opintojaan uskon ja tiedon ristiriidan kalvaessa hänen sisintään. Henkisyyden kaipuutaan Schleicher enenevässä määrin tyydyttikin Hegelin kirjoituksilla ja soittoharrastuksellaan. Tübingenissä Schleicher myös alkoi vakavasti opiskella muinaisia kieliä, aluksi arabiaa, hepreaa, sanskritia ja persiaa. Keväällä 1843 Schleicher piti ensimmäisen ja ainoaksi jääneen saarnansa. Teologian tie oli käyty loppuun.

Klassillista filologiaa Bonnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

August tunsi, että klassillinen filologia on hänen kutsumuksensa. Aluksi hänen isänsä oli ehdottomasti tätä suunnitelmaa vastaan, koska hyväpalkkaisen papinviran vaihtaminen "filologin ryysyihin" tuntui hänestä järjettömältä. Vastahakoisesti hän kuitenkin antoi lahjakkaalle pojalleen luvan vaihtaa ainetta ja yliopistoa. Niinpä August siirtyi Bonniin klassillista filologiaa opiskelemaan saman vuoden syksyllä. Bonnissa hän osallistui Friedrich Ritschlin (1806–1876) ja Friedrich Welckerin (1784–1868) seminaareihin. Bonnissa hän tutustui myös Wilhelm von Humboldtin ajatuksiin. Hän myös innostui voimistelusta horjuvaa terveyttään vaaliakseen. Opintoja häiritsi varsin vilkas seuraelämä ja moninaiset muutkin kiinnostuksen kohteet, kuten frenologia. Niinpä hän jatkoi päiviä öillä, ja seurauksena oli ylirasitusta. Vuonna 1846 Schleicher väitteli tohtoriksi Marcus Terentius Varroa koskevalla tutkimuksellaan Meletematon Varronianorum specimen I.[1] 25-vuotissyntymäpäivän lahjaksi hän sai runsaan stipendin Meiningenin prinssi Georgilta, mikä mahdollisti opintojen jatkamisen menemättä lukion opettajaksi, mikä tuohon aikaan oli tyypillinen vastavalmistuneen seuraava siirto.

Prahan kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1848 ilmestyi Schleicherin ensimmäinen monografia Zur vergleichenden Sprachengeschichte, joka käsitteli "zetasismia" eli j-äänteen vaikutuksia edeltäviin konsonantteihin indoeurooppalaisten ja seemiläisten kielten valossa. Kyseessä oli Schleicherin suunnitteleman teossarjan Sprachvergleichende Untersuchungen ensimmäinen osa. Toinen osa, Die Sprachen Europas in systematischer Übersicht, ilmestyi 1850. Saman vuoden maaliskuussa Schleicher kutsuttiin klassillisen filologian ylimääräiseksi professoriksi Prahan yliopistoon. Kolme vuotta myöhemmin hän eteni vertailevan kielentutkimuksen sekä saksan ja sanskritin professoriksi.[2]

Schleicher vietti Prahassa kaikkiaan kuusi vuotta. Hän tutustui erityisesti slaavilaisiin ja balttilaisiin kieliin, ja julkaisi näitä koskevia tutkimuksia: Formenlehre der kirchenslawischen Sprache (1852), Handbuch der Litauischen Sprache (1856–1857) sekä Litauische Märchen, Sprichworte, Rätsel und Lieder (1857). Tässä elämänvaiheessa Schleicher myös avioitui sonnebergilaisen Fanny Straßburgerin kanssa, ja vuonna 1855 parille syntyi poika. Vuonna 1856 Schleicher otti virkavapautta Prahasta terveydellisistä syistä ja palasi Sonnebergiin. Virkavapautensa aikana hän harjoitti kotialueensa murretutkimusta, jonka hedelmänä syntyi monografia Volkstümliches aus Sonneberg im Meininger Oberlande (1858).

Jenan professori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä tilanteessa Schleicher myös otti varovaisesti yhteyttä Jenan yliopistoon tiedustellen mahdollisuutta saada sieltä professuuria. Erinäisten varsin monimutkaisten järjestelyjen jälkeen hänelle avautuikin vuonna 1857 kunniaprofessuuri opetusalanaan vertaileva kielentutkimus ja saksan kieli. Tähän vaiheeseen kuuluu Schleicherin teos Die Deutsche Sprache (1860). Schleicher lähti Jenaan suurin toivein, olihan hänen isänsäkin Jenan kasvatti. Pian hän kuitenkin huomasi olevansa saareke Jenan filosofisen tiedekunnan äärimmäisen konservatiivisten professorien joukossa. Lisäksi yliopiston resurssit olivat huonoissa kantimissa. Omaa asemaansa ja tilannettaan Schleicher luonnehtikin seuraavin sanoin: "Jena on iso räme, ja minä olen sen sammakko."[3] Sammakko sai kuitenkin hengenheimolaisen, kun Ernst Haeckel (1834–1919) sai nimityksen vertailevan anatomian professoriksi Jenaan v. 1862. Kolmentoista vuoden ikäerosta huolimatta heistä tuli heti läheiset ystävät.

Jenassa Schleicher julkaisi indoeuropeistisen pääteoksensa Compendium der vergleichenden Grammatik der indogermanischen Sprachen (1861–1862). Siitä lähtien ystävyys Haeckeliin oli ohjaamassa Schleicherin ajattelua entistäkin vahvemmin biologiseen ja evolutionistiseen suuntaan, mistä ovat osoituksena kirjoitelmat Die Darwinsche Theorie und die Sprachwissenschaft (1863) ja Die Bedeutung der Sprache für die Naturgeschichte des Menschen (1865). Schleicherin (kuten myös Haeckelin) "darwinismi" oli kuitenkin vanhaa viiniä uudessa leilissä.

Schleicher toimi myös Venäjän tiedeakatemian kirjeenvaihtajana, ja slavistiset työt olivatkin erityisesti hänen sydäntään lähellä. Kuolleen ja huonosti dokumentoidun polabin kielen kielioppia (Laut- und Formenlehre der polabischen Sprache, 1871) Schleicher piti parhaimpana työnään.[4] Tämä kielioppi oli ensimmäinen osa Schleicherin päätyökseen kuvittelemasta laajasta slaavilaisten kielten vertailevasta kieliopista (Die vergleichende Grammatik der slawischen Sprachen).[5]

Schleicher kuoli Jenassa 6. joulukuuta 1868 vain 47 vuoden iässä. Kuoleman välitön syy oli ylirasituksen aiheuttama keuhkotulehdus.[6]

Tieteellinen ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikaisemmin oli konventionaalisessa historiografiassa tapana jakaa August Schleicherin tieteellinen elämä kahden kasvun kauteen: aloitti Hegelin ja Humboldtin inspiroimana, lopetti darwinistina. Tämä vanha näkemys on kuitenkin vakuuttavasti kumottu.[7] Kaikkiaan Schleicherin tieteellinen ajattelu oli alusta lähtien varsin valmista, eikä se olennaisesti muuttunut hänen uransa aikana.

Schleicherin kielitypologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väiteltyään ja habilitoiduttuaan Schleicher piti ensimmäisen julkisen esitelmänsä Bonnin yliopiston juhasalissa 27.6.1846. Esitelmässään hän käsitteli laajasti vertailevan kielitieteen arvoa ihmiskunnalle. Schleicher ei suinkaan puhunut indoeuropeistina vaan pikemminkin hänen asenteensa oli yleiskielitieteellinen ja ennen kaikkea typologinen. Hän näki kielitieteessä myös poliittisen ulottuvuuden: myös kielellisistä vähemmistöistä on huolehdittava.

Schleicherin ensimmäinen teos, Zur vergleichenden Sprachengeschichte (1848), oli Hegelin ja Humboldtin inspiroima sikäli, että siinä viitattiin molempiin,[8] kun taas viittaukset katoavat myöhemmissä teoksissa. Ajatukset pysyivät kuitenkin samoina. Jo tässä ensimmäisessä teoksessaan Schleicher jakaa kielet kolmeen perustyyppiin:

  • Isoloivat kielet, kuten kiina, jossa kieliopillisia suhteita ilmaistaan yksitavuisten sanajuurten järjestyksellä ja tooneilla. Schleicher arveli, etteivät isoloivat kielet pysty täysin ilmaisemaan kaikkia ajattelun mahdollisuuksia, koska niden rakenne on niin yksinkertainen.
  • Agglutinoivat kielet, kuten suomi ja turkki, joissa kieliopillisia suhteita ilmaistaan erilaisilla sanajuuriin tai -vartaloihin liitettävillä kieliopillisilla elementeillä (esimerkiksi suffikseilla), joilla on kiinteä merkitys.
  • Flekteeraavat kielet, kuten latina ja kreikka, joissa kieliopilliset suhteet ja sanamuodot muodostavat orgaanisen ykseyden.

Organismiajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schleicherin mukaan ihmismielen kehitys ilmenee kielen orgaanisesta kehitysasteesta. Kielet kehittyvät ja edistyvät dialektisesti yksinkertaisista merkityksen ilmaisutavoista (isoloivuus) rakenteellisen antiteesin (agglutinoivuus) kautta korkeampaan, flekteeraavissa kielissä toteutuvaan synteesiin, jossa sanamuodot ja kieliopilliset suhteet muodostavat orgaanisen ykseyden. Schleicher vertaakin eri kielimuotoja monimutkaistuviin luonnonorganismeihin: kiteisiin, kasveihin, eläimiin.[9] Schleicherin ote on selvästikin typologinen, mutta hänellä kielityypit eivät ole pelkkiä deskriptiivisiä välineitä, vaan omalakisia organismeja, joiden selittäminen edellyttää luonnontieteissä, lähinnä biologiassa, käytettyjä käsitteitä ja metodeja.

Schleicher uskoi, että kaikkein kehittyneimmätkin kielet olivat saaneet alkunsa yksinkertaisemmasta rakennetyypistä ja että isoloiva tyyppi edustaa vanhinta muotoa, josta agglutinoiva tyyppi on kehittynyt. Flekteeraava kielimuoto taas on kehityksen huippu ja lopputila, joka sisältää edelliset kielityypit. Schleicher kuitenkin joutui myöntämään, ettei hänen kehitystypologiansa saanut vahvistusta empiirisistä faktoista. Esimerkiksi englanti ja ranska vaikuttavat typologisesti varhaisemmilta ja siis kehittymättömämmiltä kuin vastaavasti muinaisenglanti tai latina. Pelastaakseen typologisen kehityskertomuksensa Schleicher sovelsi kielen elämään hegeliläistä kahden vaiheen näkemystä:[10]

  • Esihistoriallisessa vaiheessa kielet (ja ihmiset) alkoivat kehittyä, ja monia erilaisia kieliryhmiä syntyi ja kuoli. Tässä vaiheessa maailmanhenki vakiinnutti älylliset resurssit ihmisen henkisen kehittymisen, kasvun ja vapautumisen mahdollistamiseksi.
  • Historiallisessa vaiheessa kielet ja ihmiskunta saavuttivat kypsyytensä. Enää ei syntynyt uusia kielityyppejä, vaan kielet alkoivat pikemminkin rappeutua – evoluution sijaan tuli siis devoluutio. Sanoja alkoi kadota, muodot yksinkertaistuivat ja kieliopillisten suhteiden ilmaisu köyhtyi. Esimerkiksi Antiikin kreikan muotovaranto on rikkaampi kuin nykykreikan.

Kielten devoluutioon eli historialliseen rappeutumisvaiheeseen – jota Schleichein mukaan parhaillaankin elämme – ei kuitenkaan yksiselitteisesti liity ihmisen henkisen kehityksen taantuminen. Samoin kuin esihistoriallisessa vaiheessa on determinismiä, myös kielten historiallisessa rappiovaiheessa on Schleicherin mukaan tiettyä lainmukaisuutta.[11]

Jatkoksi kirjoitettu Die Sprachen Europas in systematischer Übersicht (1850) toistaa samat teemat ja näkemykset, joskaan Hegeliin ei enää viitata. Tässä teoksessa lingvistiikan[12] ja filologian välistä työnjakoa korostetaan entisestään. Schleicher lukee filologian historiatieteisiin, kun taas lingvistiikan hän katsoo luonnontieteeksi: kun kielet ovat luonnonorganismeja, niitä luonnehtiessa voi käyttää sellaisia biologiasta lainattuja käsitteitä kuin genus, spesies ja varieteetti. Samoin kuin kiteet, kasvit ja eläimet ovat luonnon evoluution "momentteja", myös isoloivat, agglutinoivat ja flekteeraavat kielet ovat kielen "tulemuksen"[13] momentteja. Lingvistiikan luonnontieteellisyyttä Schleicher puolustaa sillä perusteella, että sen kohdetta kieltä tutkitaan ulkoapäin ja että kieli on ihmisyksilön vapaasta tahdosta riippumaton olio.[14] Tässä teoksessa Schleicher myös esitti kielisukulaisuuden kuvaamista puudiagrammin avulla, mutta ilmeisesti ensimmäisen puukuvaimensa hän julkaisi vuonna 1853.[15]

Deutsche Sprache (1860) jatkaa edellisten teosten ajatusta, että uudemmat kielet ovat polveutuneet kantakielistä ja että tämä polveutuminen on tapahtunut lainomaisen säännöllisesti. Uutta on se, että Schleicher yrittää tässä teoksessa muotoilla näitä "luonnonlakeja". Hänen väittämänsä oli, että ihmisen ja ihmiskielen evoluutio oli tapahtunut rinnakkain. Juuri kieli on tehnyt ihmisen, ja sekä ihmissuku että kielet ovat alkuperältään polygeneettisia. Ei siis ollut mitään kaikille ihmisille yhteistä kantakieltä (Ursprache). Oli useita paikallisia, tunteiden purkauksista syntyneitä kantakieliä. Koska kieli ja ajattelu olivat yhden ja saman prosessin eri puolia, eri ihmisryhmät kehittyivät eri tahdissa.

Compendium[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Compendium der vergleichenden Grammatik der indogermanischen Sprachen (1861–1862) on Schleicherin lyhyeksi jääneen elämän pääteos, vaikka hän itse ei näin ajatellut. Tässäkin teoksessa entiset teoreettiset sitoumukset ovat voimassa: kielioppi (äänneoppi, muoto-oppi, merkitysoppi, lauseoppi) on osa ihmisen luonnonhistoriaa; on erotettava toisistaan yleinen, universaalinen kielioppi ja yksittäisten kielten kielioppi; kielen elämässä on kaksi suurta, sisäisesti jäsentyvää vaihetta: synty (Werden) ja rappio (Verfall); lingvistiikan[16] tehtävänä on niiden lakien muotoaminen, joiden mukaan kielet muuttuvat.

Compendium sisältää myös indoeurooppalaisten kielten klassisen sukupuudiagrammin. Tässä teoksessa Schleicher on myös luopunut aikaisempien komparatistien tavasta käyttää sanskritin sanoja esimerkkeinä kantakielen sanoista. Sen sijaan Schleicher rekonstruoi kantakielen sanajuuria, joiden eteen hän kirjoitti asteriskin.[17] Hän käytti kuitenkin avainkielenä edelleen sanskritia ja piti kreikan ja latinan /a, e, o/ -sarjaa myöhempänä uudennoksena, mistä nuorgrammaatikot sittemmin häntä löylyttivät.

Schleicherin "darwinismista"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles Darwinin Lajien synty ilmestyi vuonna 1859 ja sai heti suurta huomiota. August Schleicher ja Ernst Haeckel ystävystyivät vuonna 1862, ja joidenkin kuukausien päästä Haeckel ohjasi ystävänsä tutustumaan teoksen saksalaiseen kommentoituun käännökseen, kun Schleicher oli osoittanut olevansa kiinnostunut puutarhanhoidosta ja "mikroskooppisesta botaniikasta".[18] Lukukokemuksensa Schleicher kirjasi Haeckelille lähettämässään "avoimessa kirjeessä", kirjasessa Die Darwinsche Theorie und die Sprachwissenschaft (1863).[19]

Useimmissa kielitieteen historian standardiesityksissä Schleicheria on tapana pitää darwinistina. Levinneisyydestään huolimatta tämä arvio ei vastaa tosiasioita, sillä Darwinin teokseen tutustuminen ei saanut Schleicheria muuttamaan niitä teoreettisia pitäymyksiään, jotka hänellä oli ollut jo ennen Darwinia.[20] Pikemminkin Schleicher katsoi saaneensa Darwinilta vahvistuksen sille katsomukselleen, että kielet ovat organismeja, jotka syntyvät, kukoistavat ja kuolevat sekä kasvien tapaan lisääntyvät ja tuottavat jälkeläisiä. Schleicher ei siis tavoittanut Darwinin perusideaa luonnonvalinnasta. Tässä hän tosin oli hyvässä seurassa, sillä tätä ideaa ei tavoittanut myöskään Haeckel, kuten hänen esitelmistään ilmenee.[21] Ylipäänsäkin Darwinin teos sai monelta taholta ymmärtämättömän ja aggressiivisenkin vastaanoton,[22] ja ensi alkuun verraten harva kykeni muuttamaan piintyneitä käsityksiään. Schleicherin typologinen taksonomia oli yhtä staattista kuin Linnaeuksen systemaattinen luokittelu.[23] Hegelin vaikutuksesta Schleicher teki lisäksi eron yksinkertaisesta täydelliseen kulkevan kehityksen ja rappioittavan historian välillä. Schleicherin "darwinismi" oli itse asiassa esidarwinistiselle romantiikalle tyypillistä evolutionismia.[24]

Schleicherin kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schleicher kirjoitti muustakin kuin kielitieteestä, esimerkiksi puutarhanhoidosta. Tässä luetellaan Schleicherin laajasta tuotannosta ainoastaan keskeiset teokset. Täydellisen luettelon antaa Dietze (1966: 165-182).

Bonnin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ueber den Wert der Sprachvergleichung. Zeitschrift für die Kunde des Morgenlandes 7, 1850, 25-46. [Bonnin yliopiston juhlasalissa 27.6.1846 pidetty puhe].
  • Sprachvergleichende Untersuchungen[, I]. Zur vergleichenden Sprachengeschichte. Bonn: H.B.König, 1848.
  • Linguistische Untersuchungen, II. Die Sprachen Europas in systematischer Übersicht. Bonn: H.B.König, 1850. [Uusi painos, toim. E.F.K.Koerner. Amsterdam: John Benjamins, 1982.]

Prahan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Formenlehre der kirchenslawischen Sprache. Bonn: H.B.König, 1852. [Jälkipainos: Hildesheim: Verlag Gerstenberg, 1976.]
  • Die ersten Spaltungen des indogermanischen Urvolkes. Allgemeine Monatsschrift für Wissenschaft und Literatur, 786‑787.
  • Handbuch der Litauischen Sprache. Weimar: H.Böhlau, 1856-1857.
  • Litauische Märchen, Sprichworte, Rätsel und Lieder. Weimar: H.Böhlau, 1857.
  • Volkstümliches aus Sonneberg im Meininger Oberlande. Lautlehre der Sonneberger Mundart. Weimar: H.Böhlau, 1858.

Jenan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Deutsche Sprache. Stuttgart: J.G.Cotta, 1860.
  • Compendium der vergleichenden Grammatik der indogermanischen Sprachen. Kurzer Abriss der indogermanischen Ursprache, des Altindischen, Altiranischen, Altgriechischen, Altitalischen, Altkeltischen, Altslawischen, Litauischen und Altdeutschen. Weimar: H.Böhlau, 1861-1862.
  • Die Darwinsche Theorie und die Sprachwissenschaft. Offenes Sendschreiben an Herrn Dr. Ernst Haeckel. Weimar: H.Böhlau, 1863.
  • Die Bedeutung der Sprache für die Naturgeschichte des Menschen. Weimar: H.Böhlau, 1865.
  • Christian Donalitius Litauische Dichtungen (mit litauisch-deutschem Glossar herausgegeben von A. Schleicher), St. Petersburg: Russische Akademie der Wissenschaften, 1865.
  • Eine fabel in indogermanischer ursprache. Beiträge zur vergleichenden Sprachforschung 5, 1868, 206–208.
  • Laut- und Formenlehre der polabischen Sprache. St. Petersburg: Kaiserliche Akademie der Wissenschaften, 1871.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomeksi suunnilleen 'Varro-tutkimuksia, näyte I'. Kuten usein käy, toista osaa ei koskaan tullut.
  2. Dietze (1966: 28).
  3. "Jena ist ein großer Sumpf, und ich bin der Frosch darin."
  4. Schmidt (1870: 255). Schleicher ehti juuri ja juuri saada teoksen painokuntoon ennen kuolemaansa, mutta se ilmestyi vasta 1871.
  5. Schmidt (1870: 254).
  6. Schmidt (1870: 251, 255).
  7. Maher (1966); Koerner (1982).
  8. Schleicherilla on viittauksia Hegelin Vorlesungen über die Philosophie der Geschichte (1833–1936) -teokseen ja Humboldtin teokseen Über die Kawi-Sprache auf der Insel Java (1836).
  9. Schleicher (1850: 10). Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta. Myös Humboldt, Bopp ja Wilhelm Schlegel, kaikki romantiikan lapsia, käyttivät innokkaasti organismimetaforaa. Morpurgo Davies (1987).
  10. Koerner (1982/1983: XXXVII*–XXXVIII*). Schleicher (1850: 12–16) ei enää viittaa Hegeliin.
  11. Koerner (1982/1983: XXXIX*).
  12. Termi Linguistik esiintyy ensimmäistä kertaa tässä teoksessa korvaten entisen Sprachvergleichung-termin. Schleicher (1850: 4–5); Koerner (1982/1983: XLI*).
  13. Werden der Sprache (Schleicher 1850: 10).
  14. Schleicher (1850: 2, 3); Koerner (1983: XLI*–XLII*).
  15. Die ersten Spaltungen des indogermanischen Urvolkes. Allgemeine Zeitung für Wissenschaft und Literatur (elokuu, 1853).
  16. Compendiumissa Schleicher on luopunut vuotta aikaisemmin luomastaan Linguistik-termistä ja omaksunut kirjallisuudesta löytämänsä termin Glottik (kreikan γλῶττα, glōtta 'kieli'), joka ei sittemmin jäänyt elämään romaanisia kieliä lukuunottamatta (vrt. italian glottologia 'kielitiede').
  17. Koerner (1975).
  18. Schmidt (1890: 415); Maher (1966/1983: XXIV).
  19. Kirjasen alaotsikko on Offenes Sendschreiben an Herrn Dr. Ernst Häckel, a[ußer]o[rdentlichen] Professor der Zoologie und Director des zoologischen Museums an der Universität Jena.
  20. Maher (1966/1983: XXVI); Nerlich (1989: 104-105).
  21. Di Gregorio (2005).
  22. Lajien synty -teoksensa lopullisessa versiossa, 6. painoksessa (1871), Darwin käsittelee laajasti saamiaan palautteita ja tulkinnallisia väärinkäsityksiä (luku VII).
  23. Nerlich (1989: 104-105).
  24. Maher (1966); Nerlich (1989).

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dietze, Joachim (1966) August Schleicher als Slawist. Sein Leben und Werk in der Sicht der Indogermanistik. Berlin: Akademie Verlag.
  • Di Gregorio, Mario A. (2005) From here to eternity. Ernst Haeckel and scientific faith. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht.
  • Koerner, E.F.Konrad (1975) Ursprung und Geschichte der Besternung in der historischen Sprachwissenschaft. Eine historiographische Notiz. Zeitschrift für vergleichende Sprachforschung 89, 185–190.
  • Koerner, E.F.Konrad (1982) The Schleicherian paradigm in linguistics. General Linguistics 22, 1–39 [ = August Schleicher, Die Sprachen Europas in systematischer Übersicht: Linguistische Untersuchungen (E.F. Konrad Koerner, toim.), XXIII*–LXXI*. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins].
  • Maher, John Peter (1966) More on the history of the comparative method. The tradition of Darwinism in August Schleicher’s work. Anthropological Linguistics 8, 1–12 [ = Introduction. Linguistics and evolution theory. Three essays by August Schleicher, Ernst Haeckel and Wilhelm Bleek (toim. Konrad Körner), XVI-XXX. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins Publishing Company, 1983].
  • Morpurgo Davies, Anna (1987) “Organic” and “Organism” in Franz Bopp. Biological metaphor and cladistic classification' (Hoenigswald, Henry M. & Linda F. Wiener, toim.), 81–107. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.
  • Nerlich, Brigitte (1989) The evolution of the concept of “linguistic evolution” in the 19th and 20th century. Lingua 77, 101-112.
  • Schmidt, Johannes (1870) Nachruf. August Schleicher. Beiträge zur vergleichenden Sprachforschung 6, 251–256.
  • Schmidt, Johannes (1890) Schleicher, August. Allgemeine deutsche Biographie 31, 402–415.