Atuanin holvihaudat
| Atuanin holvihaudat | |
|---|---|
| The Tombs of Atuan | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Ursula K. Le Guin |
| Kieli | englanti |
| Genre | fantasia |
| Kustantaja | Atheneum Books |
| Julkaistu | 1971 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Kristiina Rikman |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1977 |
| Sarja: Maameren tarinat | |
| Edeltävä | Maameren velho |
| Seuraava | Kaukaisin ranta |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Atuanin holvihaudat (engl. The Tombs of Atuan) on yhdysvaltalaisen kirjailijan Ursula K. Le Guinin luoman fantasiakirjasarjan Maameren tarinat toinen osa vuodelta 1971. Sarjan ensimmäinen osa on Maameren velho vuodelta 1968. Atuanin holvihautoja seuraa sarjan kolmas osa Kaukaisin ranta, joka julkaistiin vuotta myöhemmin 1972. Kirja kertoo velho Varpushaukan eli Gedin uusista seikkailuista, ja sen toinen päähenkilö on nuori ylipapitar Arha eli Tenar.
Le Guin sai teoksesta vuoden 1972 Newbery Silver Medal Award -palkinnon[1] ja oli ehdokkaana Mythopoeic-palkinnon saajaksi.[2] Suomeksi Atuanin holvihaudat julkaistiin vuonna 1977 Kristiina Rikmanin kääntämänä ja WSOY:n kustantamana.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Atuanin Holvihaudat on laaja temppelikokonaisuus. Se käsittää kolme temppeliä, apurakennukset, kalmiston ja sen alla maan sisällä olevan Holvihaudan ja siihen liittyvän labyrintin, johon kuuluvat vangeille tarkoitettu Kahlekammio, seinämaalauksin koristeltu Maalattu Holvi, hautakammiona toimiva luukammio ja erillinen aarrekammio, jossa säilytetään maailman suurimpia ja tavoitelluimpia kalleuksia. Siellä on myös muinaisen velho Erreth-Akben onnenrenkaan toinen puolikas, jota velho Varpushaukka eli Ged etsii tunkeutuessaan alueelle.
Tästä alkaa seikkailu, joka päättyy Gedin ja Nimettöminen jumalien ylipapitar Arhan eli Tenarin paetessa ehjäksi loitsittu rengas mukanaan. Pimeyden viha sortaa labyrintin, Holvihaudan sekä suurimman ja vanhimman temppelin, Tyhjän valtaistuinsalin. Jumalkuninkaan ja Kaksoisjumalten temppelit sekä temppeliväen asuinrakennus eli Iso talo jäivät ehjiksi ja noviisit palvelijoineen selvisivät katastrofista. Vain temppelissä vaaninut Jumalkuninkaan ylipapitar Kossil ja hänen eunukkivartijansa saivat tiettävästi surmansa tuhossa.
Rengas viedään Havnoriin mihin se kuuluu ja maailma yhdistyy, kun Kadonnut Riimu eli Liiton Riimu eheytyy renkaassa. Myös kargien sotaisuus ja magian vastaisuus loppuvat ja heitä alkaa tulla taikaoppiin Roken viisaitten saarelle.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ursula K. Le Guin WSOY. Viitattu 25.3.2009. [vanhentunut linkki]
- ↑ Mythopoeic Awards – Fantasy Mythopoeic Society. Arkistoitu 6.10.2011. Viitattu 6.9.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jo Walton: Let her be eaten!. Tor.com 2010. (englanniksi)