Astrologia

Keskiaikaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn sivulla näkyvät eläinradan horoskooppimerkit kuvan reunoilla.

Astrologia (muinaiskreikaksi άστρον, astron, tähti ja λόγος, logos, oppi; ei pidä sekoittaa astronomiaan eli tähtitieteeseen) eli tähdistäennustaminen on uskomus, jonka mukaan taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja ihmisten kohtaloita sekä tulkita luonteita.

Nykyaikaisen tieteellisen käsityksen mukaan astrologia on näennäistiedettä. Astrologia on kehittynyt muinaisten sumerien harjoittamasta tähtien palvonnasta. Tämä uskonto oli animismia, jossa luonnolle ja sen ilmiöille annettiin henkisiä ominaisuuksia. Taivaankappaleiden ajateltiin olevan jumalia, jotka saavat aikaan maanpäälliset tapahtumat.

Astrologian vastustajien mielestä astrologian perustana on todellisuuskäsitys, jossa Maa on kaikkeuden keskus, kun taas astrologit sanovat perustana olevan ihmiskeskeisen todellisuuskuvan, jossa on lähdettävä liikkeelle ihmisestä ja hänen elämänsä kosmisesta keskuksesta, Maasta.

Nykyinen astrologia jakautuu kahteen osaan: on lehtien ylläpitämä aurinkomerkkiastrologia (horoskoopit, jotka kuuluvat viihdeteollisuuden piiriin) ja varsinainen astrologinen toiminta, joka käsittää ihmisten neuvomista erilaisissa ihmiselämän asioissa ja ongelmissa.

Oppi

Astrologinen tarkastelutapa aloittaa vuoden kevätpäiväntasauksesta, joka on yleensä 21. maaliskuuta. Silloin päivä ja yö ovat yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla.

Astrologian keskeisimpiin oppeihin kuuluu Eläinradan jako kahteentoista yhtä suureen merkkiin. Eläinrata on se alue tähtitaivaalla, jossa Aurinko ja myös planeetat eri vuodenaikoina näkyvät. Merkit ovat 30 asteen sektoreita Eläinradalla, ja aurinko on vuosittain noin kuukauden kussakin niitä. Planeetat sen sijaan ovat samanakin vuodenaikana eri vuosina eri merkeissä. Merkit ovat saaneet nimensä tähdistöjen mukaan, joita ne alkujaan suunnilleen vastasivat. Ne ovat kevättasauspisteestä lukien (päivämäärät osoittavat, milloin aurinko saapuu kuhunkin merkkiin): 21.3. Oinas, 21.4. Härkä, 22.5. Kaksoset, 22.6. Rapu,23.7 Leijona, 24.8. Neitsyt, 25.9. Vaaka, 24.10. Skorpioni, 23.11. Jousimies, 22.12. Kauris, 21.1. Vesimies ja 19.2. Kalat. Aurinko saapuu siis Oinaan merkkiin kevätpäiväntasauksena, Ravun merkkiin kesäpäivänseisauksena juhannuksen aikoihin, vaa'an merkkiin syyspäiväntasauksena ja Kauriin merkkiin talvipäivänseisauksena vähän ennen joulua.

Alun perinkin nämä merkit vastasivat vain suunnilleen samannimisiä tähdistöjä, jotka toisin kuin merkit ovat eri kokoisia. Vaikka Auringon kulkurata kulkee tähdistöjen nykyisten määritelmien mukaan myös Käärmeenkantajan tähdistön kautta, sitä ei ole otettu huomioon merkkijaossa. Lisäksi Maan akselin prekession vuoksi kevätpäiväntasauspiste ei sijaitse aina samassa tähdistössä, vaan se ”peruuttaa” suhteessa tähdistöihin noin asteen 72 vuodessa. Viimeksi kuluneiden 2000 vuoden aikana se on tällä tavoin siirtynyt jo noin 25 astetta (ayanamsa), ja vaikka astrologiassa katsotaan yhä, että kevättasauspisteestä alkaa Oinaan merkki, todellisuudessa se on nykyisin Kalojen tähdistön alueella. Intialaisessa niin sanotussa sideerisessä astrologiassa merkit määritellään tähdistöjen mukaan toisin kuin länsimaisessa, vuodenaikoihin perustuvassa trooppisessa astrologiassa.

Astrologit, jotka vielä muutama sata vuotta sitten olivat yleensä myös astronomeja, tiesivät toki prekessiosta, mutta katsoivat että se ei ole oleellista sillä trooppinen eläinrata ja sen kaksitoista merkkiä eivät viittaa tähtikonstellaatioihin vaan juuri merkkeihin, joiden vuodenaikoihin sidottu symboliikka on astrologian yksi peruselementti. Näin astrologian ja astronomian viitekehys alkoi jakaantua kahtia sen jälkeen kun trooppinen ja sideerinen eläinrata vastasivat toisiaan n. 170 j.a.a. Tässä kahtiajoassa eletään vieläkin ja yhä jyrkemmin. Astronomit viittaavat tähtikonstellaatioihin, jotka peräytyvät hitaasti ja astrologit puhuvat merkeistä, jotka on fiksattu vuodenkierron käännekohtiin, kevät- ja syyspäivän tasauksiin ja kesä- ja talvipäivän seisauksiin. Vuodenkierto, sanovat astrologit, on hyvin konkreettinen ja todellinen tapahtuma ihmisten, eläinten kuin koko maapallon tasolla, mutta erityisesti pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa astrologia syntyi ja kehittyi.

Astrologinen kartta esittää Aurinkokunnan planeettojen ja joidenkin laskennallisten pisteiden sijainnin eri merkeissä, (onnenpiste, kuunsolmut, Vertex), tarkasteltuna tiettynä aikana jostakin paikasta Maapalloa. Syntymäaika ja -paikka määrittävät Nousevan merkin,(1 huoneen kärki) syntymäpaikasta katsottuna horisontti, josta Aurinko on nousemassa. Vastapäätä on laskeva merkki, (7 huoneen kärki). Sekä Keskitaivaan (10 huoneen kärki) ja vastapäätä Taivaan syvyyden, (4 huoneen kärki). Näitä kutsutaan kulmahuoneiksi ja tässä on huonejärjestelmän perusta. Tällaiseen karttaan merkitään Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Ne sijaitsevat kukin jossain merkissä ja kartan sektorissa, jota kutsutaan huoneeksi (engl. house) ja joka tarkoittaa elämänaluetta. Huoneet määritellään suhteessa paikkakunnan horisonttiin annetulla hetkellä siten, että 1.-6. huoneet sijaitsevat horisontin alapuolella, 7.-12. huoneet sen yläpuolella. Aurinko, Kuu ja planeetat muodostavat keskenään suhteita, joita kutsutaan aspekteiksi. Muun muassa tästä kokonaisuudesta astrologi tekee synteesin eli karttatulkinnan. Tällainen tulkinta voidaan tehdä ajalle, joka kuvaa mitä tahansa asiaa: ihmistä, valtiota, yritystä, avioliiton alkamista, työpaikkaa. Edellytyksenä on alkutietojen tarkkuus: päivämäärä, kellonaika ja paikka.

Astrologian historia

Tähdistäennustajan mainos vuodelta 1863.

Astrologian historia juontaa juurensa Kaldeaan ja Babyloniaan. Kreikkaan astrologia saapui muutama sata vuotta ennen ajanlaskua. Berossos perusti Kosille astrologisen koulun parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Askendenttia eli nousevaa merkkiä alettiin laskea vähän ennen ajanlaskua. Astrologi ja tähtitieteilijä Ptolemaios kirjoitti teoksen Tetrabiblos (Quadripartitum, Neljä kirjaa), joka oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan.

Varhaiset kristityt eivät yleensä hyväksyneet astrologiaa vaan pitivät sitä paholaisen petoksena. Esimerkiksi Augustinus mainitsi todisteena sen valheellisuudesta, että Raamatun mukaan kaksoisveljeksillä Eesaulla ja Jaakobilla oli ollut hyvin erilaiset luonteet ja elämänvaiheet, vaikka heidän syntymähoroskooppinsa olisi ollut sama. Myöhempinä aikoina kirkko hyväksyi, että astrologit ennustivat luonnonilmiöitä kuten säätä ja vuodentuloa, mutta ei ihmisten kohtaloita.

Koska kristinuskon merkitys länsimaiselle kulttuurille oli satoja vuosia ratkaiseva, kristillisen uskon mukana tuli torjuntaa kaikkea muuta kohtaan, joka saattoi kyseenalaistaa sen valtaa. Kyse oli pitkälti vallankäytöstä. Siksi kristinuskon päästyä Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi 313 j.a.a., kristityt hyökkäsivät niin astrologian kuin muiden "pakanallisten" oppien kimppuun ja hävittivät näiden kirjallisuutta ja välineitä. Kristinuskon suhde astrologiaan ei tosin ollut aina tyystin vihamielinen. Martti Lutherin läheinen työtoveri, Philip Melanchton harjoitti aktiivisesti astrologiaa. Myös nykyaikana on poikkeuksellista hengellistä suvaitsevaisuutta kuten saksalaisen katolisen papin Gerhard Vossin ajatuksissa kun hän kirjassaan Astrologie Christlich (1990)sanoo näin:"Astrologisen viisauden hylkääminen kirkon opetuksista on merkki kosmisen ulottuvaisuuden puutteesta kirkon teologiassa, liturgiassa ja saarnoissa."

Renessanssiaikana astrologia tuli Euroopassa uudestaan muotiin. Ennenkaikkea tähtitieteilijänä tunnettu Johannes Kepler toi mukaan uusia aspekteja, koska hän irrottautui ptolemaiolaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita näennäisen mielivaltaisesti aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta). Keplerin intuitiivisten ja matemaattisten lahjojen yhteistuloksena hän viimein päätyi muotoilemaan planeettojen ratojen lait. Kepler oli koko elämänsä kiinnostunut astrologiasta, hän keksi uusia aspekteja kuten kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta). Kepler harjoitti astrologiaa kuolemaansa asti ihaillen sen toimivuutta omassa elämässään ja manaten sen alentumista palvelemaan satunnaista ja alhaista uteliaisuutta. Hän halusi tiedemiehenä asettaa astrologian tukevasti matemaattisten lakien piiriin teoksessaan De Fundamentis Astrologiae Certioribus (1601). Arthur Koestler nimitti Kepleriä kahden aikakauden ristiriitaiseksi mieheksi, matemaatikkona hän saattoi nimittää astrologiaa ”tähtitieteen narrimaiseksi tytärpuoleksi”, mutta toisaalta hän määritteli itsensä ja ulkoisen olemuksensa horoskooppinsa mukaisesti ja uskoi astrologian vaikuttavan sekä ihmisiin että yleisiin asioihin mukaanlukien säätila.

Horoskoopeista maksettiin hyvin etenkin Euroopan hoveissa. Kepler, monen aikalaisensa (esimerkiksi Tyko Brahe) tavoin, toimi myös hoviastrologina. Tunnetuimpia englantilaisia hoviastrologeja ovat John Dee ja William Lilly. Lilly on eritoten kuuluisa tuntiastrologian (engl. horary astrology) kehittämisessä. Lillyn väitetään ennustaneen Lontoon suurpalon ja ruton.

Kopernikuksen ja Galilein työ maakeskisyyden kumoamiseksi tuhosi paitsi kirkon niin myös astrologian valtaa. Uusi aurinkokeskinen todellisuuskäsitys teki maakeskisyyteen perustuvan astrologian vanhanaikaiseksi . 1700-luvun loppuun mennessä astrologia oli poistunut yliopistoista, yksittäisiä oppituoleja oli vielä 1800-luvulla saksalaisessa yliopistossa.

Tähtien, erityisesti planeettojen, uskottiin vaikuttavan ihmisten elämään, koska niitä pidettiin jumalina. Myös satunnaisten tapahtumien, kuten kirkkaan komeetan ilmestymisen, väitettiin ennustavan suuria onnettomuuksia. Kuitenkin jo Johannes Kepler ja monet hänen jälkeensä ovat tuoneet esiin sen seikan, ettei kyse ole niinkään vaikutuksista vaan pikemminkin symbolisista tulkinnoista. Kepler olikin kyllästynyt sen aikaisiin astrologisiin tulkintoihin. Suomalainen pappi ja astrologi Sigfridus Forsius oli samoilla linjoilla. Forsius toimi myös sotilaspappina Kaarle-herttuan riveissä.

Horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Horoskooppi-sana merkitsee kuitenkin nykypäivän ihmiselle viikkolehtihoroskooppeja, joiden historia alkaa 1900-luvulla. Elokuussa 1930 syntyi Englannin hoviin prinsessa Margaret, jolle Sunday Express -lehti keksi teettää astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Naylorilla. Artikkeli julkaistiin lehdessä karttoineen, ja se sai suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa.

1900-lukua voidaan pitää myös psykologisen astrologian vuosisatana, jonka merkittävimpiin nimiin kuuluu muun muassa, jonka merkittävimpiin nimiin kuuluu muun muassa Dane Rudhyar. Tämä tuottelias astrologi hahmotti psykologisen astrologian peruspiirteet ja uudisti suuresti koko astrologian muotokieltä ja tapaa lähestyä astrologian tehtävää. Carl Jung käsitteli astrologiaa omissa tutkimuksissaan ja loi yhdessä muiden psykoanalyysin pioneerien Freudin ja Adlerin kanssa pohjaa ymmärtää ihmistä moniulotteisena psyykkisenä olentona, joka ei välttämättä ole sitä, mitä tietoisuus itsestä ymmärtää. Tiedostamattoman käsite on myös tämän päivän astrologiassa tärkeä kuten esimerkiksi Liz Greenen polveilevat psyko-myyttiset teemakirjat osoittavat. Greenen omia käsityksiä astrologiasta voi lukea esimerkiksi hänen ensimmäisestä menestysteoksestaan Astrology of Fate.

Naisten asema astrologiassa tuli merkittäväksi vasta 1900-luvulla. VUosisadan alkupuolella 1900-luvun alussa vaikutti vahvoja naisastrologeja kuten Evangeline Adams USA:ssa, Bessie Leo Englannissa ja vähän myöhemmin Ruth Brummund Saksassa. Kuuluisin 1900-luvun nimi on psykologian tohtori Liz Greene, joka kehitti psykologista astrologiaa muun muassa jungilaisesta näkökulmasta. Ennen 1900-lukua tunnetuimmat nimet ovat Hypatia ja Sophia Brahe (Tyko Brahen sisar).

Tieteen ja astrologian suhde

Nykyisen tieteen käsityksen mukaan astrologia on näennäistiedettä. Pseudotieteen käsitettä määriteltäessä on astrologiaa on usein väärinkäytetty esimerkkitapauksena. Useat nykyastrologit eivät katso kuitenkaan "tekevänsä tiedettä" eivätkä ole siten "pseudotieteilijöitä" eivätkä matki tieteen tekemisen malleja vaan käyttävät astrologian omia malleja. Lisäksi voi ajatella kronologista järjestystä: ajallisesti astrologia oli ensin, sitten vähitellen astronomia irtosi siitä joten astrologia muodostaa astronomian historiallisen perustan, mutta ei ole ymmärrettävissä pelkästään fyyysis-empiirisellä tasolla. Siitä melko monet ajan astrologit ovat yhtä mieltä . Koska astrologien tulokset ovat tulkinnanvaraisia, ne eivät ole kumoutuvia väitteitä. Mutta näin on myös monen muun ihmistä koskettavan tieteen tulosten laita.

Michel Gauquelin, joka tutki tilastotieteen keinoin astrologiaa 1950-luvulta lähtien aina 90-luvulle asti, päätyi tutkimustuloksissaan siihen että planeetan sijaitessa tietyssä sektorissa, lähellä nousua, kulminaatiota, laskua tai alakulminaatiota, tämän planeetan mukainen ammatillinen profiili tuli tilastollisesti merkittävästi näkyviin. Gauquelin jakoi syntymäkartan toisin kuin normaalisti, hän muodosti siihen 36 sektoria, joihin kukin planeetta vuorokauden aikana osui tiettyyn kellonaikaan. Planeetoista oman ammatillisen profiilin muodostivat tulosten perusteella Kuu, Mars, Jupiter ja Saturnus osuessa näihin sektoreihin. Muille planeetoille hän ei löytänyt tarpeeksi tilastollisia korrelaatioita. Merkittävin korrelaatio löytyi Marsille ryhmässä huippu-urheilijat. Tämä vasta astrologian perinteistä käsitystä Marsista, joka vastaa fyysistä suoritusta ja kilpailunhalua. ja

Mars-efektin ja muiden Gauquelinin löydösten vastaanotto tieteellisissä piireissä oli nuiva, torjuva ja vähättelevä. Skektikko-järjestö CSICOP teki USA:ssa kokeen, jossa oli tarkoitus replikoida Gauquelinin tutkimus. Työryhmään kuuluneet George Abell, L. Jerome ja Paul Kurtz ilmoittivat Gauquelinille suunnitteilla olevasta tutkimuksesta. Gauquelin evästi heidät etsimään aineiston amerikkalaisten huippu-urheilijoiden joukosta. Näin tehtiin, mutta loppuvaiheessa ennen tilastollista ajoa, Kurtz vaihtoi osan aineistoa niin että mukaan otettiin vähemmän menestyneitä urheilijoita. Tutkimus ei tuottanut samoja tuloksia kuin Gauquelinin vastaavat ja kriitiikki siitä sai uutta vettä myllyyn. Mutta Kurtzin aineiston vaihdos tuli pian tietoisuuteen CSICOP:in sisäpiiristä, Dennis Rawlinsilta, joka oli eräs CSICOP:in perustajajäsenistä. Hänen selontekonsa ainoasta CSICOP:in tekemästä empiirisestä tutkimuksesta löytyy verkosta

Gauquelinin tutkimus on toistettu eri maista kootuilla aineistoilla ja debatti tulosten merkittävyydestä, metodologiasta, mahdollisista virhetulkinnoista jne. jatkuu yhä pienessä piirissä kiivaasti, mutta umpikuja tulosten tulkinnassa näyttää olevan päätepisteenä toistaiseksi. Tutkimusten sosiologinen ulottuvuus eli vastaanotto eri maissa ja akateemisissa piireissä oli poikkeuksellinen ja ongelmallinen.

Nykyiset astrologit väittävät mielellään, että heidän oppinsa perustuu monituhatvuotiseen kokemukseen, joka olisi vahvistanut ne oikeiksi. Arvostelijat kysyvät, miten väitetyt vastaavuudet tähtien asennon ja henkilön luonteenpiirteiden välillä olisi voitu muinaisina aikoina havaita. Jos säännöt olisivat riittävän yksinkertaisia ja yksiselitteisiä (esimerkiksi jos kaikki tai melkein kaikki ihmiset, jotka ovat syntyneet Marsin ollessa Oinaan merkissä, olisivat muita ihmisiä hyökkäävämpiä), muinaiset kansat olisivat ehkä helpostikin voineet huomata ne. Mutta nykyisten astrologien mukaan luotettavien päätelmien tekeminen edellyttää hyvin monien astrologisten tekijöiden huomioon ottamatta, ja jotkin niistä voivat kumotakin toistensa vaikutuksen. Tästä kuitenkin seuraisi, että minkään yksittäisen tekijän vaikutus tuskin voisi olla havaittavissa muutoin kuin hyvin laajojen tilastollisten aineistojen ja monimutkaisten korrelaatiolaskelmien avulla, mutta sellaisia ei muinaisina aikoina ollut edes keksitty. Suurissa aineistossa ilmenevien korrelaatioiden laskemisen teki käytännössä mahdolliseksi vasta tietokoneiden kehittyminen 1900-luvun loppupuolella. Toisaalta tieteen sisällä on vankka käsitys siitä että tällainen lähestysmistapa eli reduktionistinen malli on erittäinen ongelmallinen ihmistieteissä kun taas sillä on ollut enemmän merkitystä luonnontieteissä.

1970-luvulla noussut astrologian harrastus sai 186 tieteenharjoittajaa allekirjoittamaan yhdysvaltalaisessa The Humanist -lehdessä ilmestyneen julkilausuman. Siinä varoitettiin herkkäuskoisuudesta ja korostettiin, ettei tähdistä ennustamiselle ole mitään tieteellistä perustetta. Julkilausuma oli yhtenä tekijänä synnyttämässä skeptikkojärjestö CSICOP:ia ja siten nykyaikaista skeptikkoliikettä.

Manifestin ilmiasua ja kieltä on tutkinut filosofi Paul Feyerabend, joka totesi että se noudattaa lähes sanatarkasti samoja lausekaavoja kuin 1484 julkaistu, paavin sponsoroiman "Noitavasaran", Malleus Maleficarumin tekijät, inkvisiittori Heinrich Kramer ja Jakob Sprenger. Tässä pahamaineisessa kirjassa kaksi katolisen kirkon asiantuntijaa esittää miten noitia voidaan paljastaa, kiinniottaa ja kiduttaa jotta tunnustus perkeleen kanssa tehdystä sopimuksesta saadaan irti. Kirja alkaa huolestuneella katsauksella miten eri puolilta Eurooppaa on kuulunut ihmisten antautuneen perkeleen palvelukseen noitakeinoin. Melkein samoin sanoin alkaa vuoden 1975 tiedemiesten julistus - kohteena vain on astrologia. Allekirjoittaneet 186 tiedemiestä on kuullut että astrologian leviää huolestuttavasti ympäri maailmaa. Feyerabend viittaa siihen mahdollisuuteen että Noitavasaran kirjoittajien ja 1975 astrologian vastaisen manifestin kirjoittajilla on täytynyt olla samanlaisia motiiveja ja huolenaiheita. Feyerabend päivittelee vain sitä että Noitavasaran kirjoittajat tiesivät mistä kirjoittivat, he olivat tutustuneet aiheeseen sekä teoriassa että kentällä, Humanist-lehden julistajat taas eivät kumpaakaan. Tiede ei julistuksilla vie eteenpäin omaa asiaansa, sen tehtävä on vain tutkia ja julkaista tuloksia.

Koska monet hakeutuvat etsimään tietoa Skpesis-liikkeen sivustoilta, on hyvä muistaa että Skepsis-liikkeen asemaa ja sanomaa yhteiskunnassa on kritisoitu monelta taholta ankarasti. Kaikki tieteentekijät eivät ole vakuuttuneita että Skepsiksen toiminta veisi aitoa tieteellistä keskustelua eteenpäin.

Kritiikin mukaan Skepsis-liikkeen harjoittama tiede on jäänyt teoreettiseksi refutaatioiden automaattiseksi tuottamiseksi, sillä ei ole käytännössä omaa tutkivaa, empiiristä pyrkimystä lainkaan vaikka teoriassa suoraviivainen ja yksiulotteinen empiirinen todistelu on teoreetttisena ihanteena.

Ainoa käytännön koe, jonka se on tehnyt, on tuo edellä mainittu Gauquelinin toistokoe, joka meni farssiksi. Lisäksi on herättänyt huomiota Skepsis-liikkeen taipumus hyväksikäyttää mediaa, esimerkkinä Cambridgen yliopiston laatima kriittinen selonteko tästä.

Astrologisia tutkimuksia tunnetaan Suomessa hyvin huonosti. Niitä kuitenkin on runsaasti, useimmat toteuttuna karkeatekoisesti pienempää tai suurempaa empiiristä aineistoa pyörittämällä . Superkriittisesti asiaan suhtautuvat, kuten Dean ja Mather löytävät lupaavia tutkimustuloksia ja he nostavat esiin John H Nelsonin tutkimukset radioaaltojen häiriöistä magneettisten myrskyjen aikana, jotka kiihtyvät tiettyjen heliosentristen planeetta-aspektien aikana. Toinen lupaava alue on ns. matching-testit, joissa astrologien pitää tunnistaa koehenkilöiden joukosta ne, jotka vastaavat tiettyä annettua syntymäkarttaa. Vernon Clarck teki tällaisia matching-kokeita sarjan 1970-luvulla. Ja kolmas itseoikeutettu kärkeen päässyt tutkija on Michel Gauquelin. Ja muitakin tieteellisesti mielenkiintoisia näkökulmia on löytynyt kuten brittiastronomin Percy Seymourin esittämät ajatukset aurinkokunnan vaikutuksesta yhteisenä sähkömagneettisen "sinfonian" luojana, johon kuhunkin aikaan syntyneet ihmiset vastaavat omalla tavallaan Nick Kollerstrom on kehittänyt John Addeyn luomia harmonia-teorioita erityisesti etsien Heureka-hetkiä, jolloin tietyt astrologiset aspektikuviot ovat taivaalla kun tärkeitä tieteellisiä keksintöjä syntyy

Astrologisten selitysmallien joukossa on suuria ja epämääräisiä oletuksia, joita tiede ei tue, sellaisia ovat mm. C.G.Jungin synkronisiteetti - ajatus ei-kausaalisesta yhteydestä syntymäajan ja ihmisen laadun yhteydestä. Sellaisiin kuuluu myös holografisen maailmankauden ajatus, joka on oikeastaan uusi versio ikivanhasta opista Mikä on ylhäällä, on myös alhaalla. Pieninkin osa maailmassa heijastaa kokonaisuuden todellisuutta. Kaikille, jotka ajattelevat fyysisin termein planeettojen "vaikutuksia", muistettakoon että fysiikassa EPR eli Einstein-Podolsky-Rosen-paradoksi periaatteessa sallii hiukkasten kaukovaikutuksen, joka ei ole perinteisellä tavalla riippuvainen etäisyydestä.

Katso myös

• Aspekti
• Eläinrata
• Ennustaminen
• Mars-efekti
• Forer-efekti
• Horoskooppi
• New Age
• Näennäistiede
• Okkultismi
• Taikausko

Kirjallisuutta

• Campion, Nicholas: Mihin uskovat astrologit. (What do astrologers believe?, 2006.) Suomentanut Jaana Iso-Markku. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21644-5.
• Dean, Geoffrey & Mather, Arthur: Recent Advances in Natal Astrology. A Critical Review 1900-1976. London: Para Research, 1977. ASIN: B000NO7JQQ.
• Eysenck, Hans & Nias, David: Astrology. London & New York: Pelican, 1984. ISBN 0140223975.
• Feyerabend, Paul K.: Science in a Free Society. New York: Verso, 1982. ISBN 0860917533.
• Gauquelin, Michel: Cosmic Influences on Human Behaviour. London: Aurora Press, 1985. ISBN 094335823X.
• Gauquelin2, Michel: The Cosmic Clocks. Chicago: Henry Regenery Company, 1967. ISBN 0-586-08158-5.
• Greene, Liz: Astrology of Fate. New York: Weiser Books, 1984. ISBN 0877286361.
• Knappich, Wilhelm: Geschichte der Astrologie. Frankfurt am Main: Viktor Klostermann, 1988. ISBN 3465029844.
• Koestler, Arthur: Vedenjakajalla. Johannes Keplerin elämäkerta suom. Reino Tuokko. Porvoo: WSOY, 1961. ISBN=951627281.
• Lindeman-Viitasalo, Marjaana (toim.): Toden näköiset harhat. Helsinki: {{{Julkaisija}}}.
• Astrologian oudot maailmat. Ursa, 1995. ISBN 951-8917-70-1.
• Nikula, Raimo A: Astrologian historia. Helsinki: RAN, 1993. ISBN 952-90-4785-1.
• Phillipson, Garry: Astrology in the Year Zero. London: Flare Publications, 2000. ISBN 0953026191.
• Rudhyar, Dane: The Astrology of Personality. London: Aurora Press, 1990. ISBN 0943358256.
• Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Teoksen verkkoversio.
• Seymour, Percy: Astrology. The Evidence of Science. London: Arkana, The Penquin Group, 1990. ISBN 9 780140 19226.
• Selin, Risto, Marketta Ollikainen & Ilpo V. Salmi (toim.): Paholaisen asianajajan paluu: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 63. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1997. ISBN 951-9269-88-6.
• Voss, Gerhard: Christlich Astrologie. München: Topos, Verlagsgem, 2010. ISBN 3836707063.

Aiheesta muualla

• Suomen astrologinen seura.
• Suomen ammattiastrologit ry.
• Astrologia Makupalat -hakemistossa
• C.U.R.A - Laaja kansainvälinen artikkelisivusto.
• Dane Rudhyarille.
• Astrologinen aforismikokoelma.
• Arno Forsius: Astrologian vaiheita.
• Pekka Y. Hiltunen: Astrologia.
• Nils Mustelin: [1]. Astrologian oudot maailmat]. Teoksesta Paholaisen asianajaja, 1989.
• Raimo A Nikula: Skepsismi-kritiikki
• Risto Selin: Astrologia. Teoksesta Ihmeellinen maailma, 2001.
• Risto Selin: Sporalogia. Teoksesta Ihmeellinen maailma, 2001.
• Tulevaisuus kiinnostaa – horoskoopit myyvät. Kuningaskuluttaja 10.1.2002.
• Kalle Heino: Tähtikartan yllä. Aviisi 10/2008.