Assamilaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Assamilainen nainen.

Assamilaiset ovat indoarjalaista assamin kieltä puhuva kansa Intian Assamin osavaltiossa.[1] Vuonna 1991 heitä oli noin 15 miljoonaa osavaltion 22 miljoonasta asukkaasta.[2] Assamilaisia asuu myös Bhutanissa.[1]

Assamin muinaisia asukkaita olivat indoarjalaisia kieliä puhuneet radhat ja kamarupat. 1200-luvulla alueen valtasivat Burmasta saapuneet thailaista kieltä puhuneet ahomit, jotka sulautuivat kantaväestöön.[1] Myöhemmin alueelle on muuttanut väestöä muualta Intiasta sekä Bangladeshista. Vuoristossa asuu pieniä alkuperäiskansoja.[3]

Kansan pääelinkeino on maanviljely ja tärkein viljelyskasvi riisi. Lisäksi kasvatetaan hirssiä, maissia, papuja, pähkinöitä, seesamia, banaaneita, mangoja, juuttia, puuvillaa, tupakkaa ja teetä. Vetojuhtina käytetään puhveleja ja härkiä. Alueella tuotetaan myös silkkiä. Assamin teeviljelmien työntekijät ovat yleensä kotoisin Intian muista osavaltioista.[1]

Ruokavalion perustan muodostaa mausteiden, vihannesten ja kalan kanssa syötävä riisi. Naiset pitävät pitkää hametta ja värikästä puseroa, jonka päälle sidotaan šaali. Miesten pukuun kuuluu dhoti tai housut ja niiden päällä roikkuva paita. Suurin osa kansasta asuu maaseudulla. Talot rakennetaan yleensä bambusta ja savesta ja katetaan heinällä. Jakamattomat suurperheet ovat yleisiä.[4]

Uskonnoltaan assamilaiset ovat etupäässä hinduja. Polyteistisen hindulaisuuden ohella alueella on myös ihmisten tasa-arvoa korostavia monoteistisia lahkoja.[2] Kastien väliset erot ovat pienempiä kuin muualla Intiassa. Tärkeitä uskonnolisia keskuksia ovat Kamakhyan temppeli Guwahatissa and Kechaikhatin temppeli Sadiyassa.[5]

Assamin lähin sukukieli on bengali, ja sitä kirjoitetaan kahdella kirjaimella täydennetyllä bengalin kirjaimistolla. Assaminkielinen taiderunous syntyi 1300-luvulla ja historiallinen proosa 1600-luvulla. Nykykirjallisuus alkoi kehittyä 1800-luvun lopussa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Narody mira: istoriko-etnografitšeski spravotšnik, s. 72. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1988.
  2. a b Encyclopedia of Modern Asia, volume 1, s. 173. Farmington Hills: Thomson Gale, 2002. ISBN 0-684-80617-7.
  3. Encyclopedia of India, volume 1, s. 68, 70. Farmington Hills: Thomson Gale, 2006. ISBN 0-684-31350-2.
  4. Narody mira: istoriko-etnografitšeski spravotšnik, s. 72–73. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1988.
  5. Encyclopedia of India, volume 1, s. 68. Farmington Hills: Thomson Gale, 2006. ISBN 0-684-31350-2.
  6. Lingvistitšeski entsiklopeditšeski slovar, s. 48. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1990. ISBN 5-85270-031-2.