Aškenasijuutalaiset
Sivulta puuttuu | יהודי אשכנז (Y'hude Ashk'naz) Aškenasijuutalaiset |
|
|---|---|
 |
|
| Aškenasijuutalaisten asuinalue v. 1881, punaisella tihein asutus | |
| Kokonaismäärä | 12 miljoonaa [1] |
| Asuinalue |  Yhdysvallat:6 miljoonaa[1] Israel 3-4 miljoonaa[2] |
| Kieli (kielet) | heprea,venäjä,englanti,jiddiš |
| Uskonto (uskonnot) | juutalaisuus |
Aškenasijuutalaiset (hepreaksi אשכנזים, aškenazim) on Keski- ja Itä-Euroopan juutalaisista käytetty nimitys. Aškenasit eroavat muista juutalaisten ryhmistä muun muassa jumalanpalvelusrituaaliensa, kielensä ja heprean ääntämyksensä, lakiensa ja kulttuurinsa suhteen. Etenkin Talmudilla on ollut suuri merkitys aškenaseille verrattuna muihin juutalaisryhmiin. Viime aikoina aškenasien ja muiden juutalaisten erot ovat vähentyneet, sillä aškenasit ja sefardijuutalaiset elävät nykyisin samoilla alueilla. Aškenasien osuus maailman juutalaisista on nykyään noin 80 %.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nimen historia
Aškenaz oli Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Gomerin poika ja Jafetin ja Nooan jälkeläinen. Juutalaiset alkoivat käyttää Aškenaz-nimeä Saksasta ja saksan kielestä viimeistään 1000-luvulla. [4] Nimellä alettiin sen jälkeen viitata Pohjois-Ranskan ja läntisen Saksan alueen juutalaisiin, ja myöhemmin Keski-Euroopasta Itä-Euroopaan muuttaneiden juutalaisten muodostamaan suureen juutalaisyhteisöön. [3]
[muokkaa] Historia
Aškenasit asuttivat 1000-vuosituhannen alussa pääasiassa Saksaa ja Ranskaa. Vähitellen moni heistä kuitenkin muutti vainoja pakoon itään, ja Puolan juutalaisyhteisöstä tuli aškenasijuutalaisuuden keskus 1500-luvun alkuun mennessä. Tyypillinen Itä-Euroopan juutalaisten asumismuoto oli pikkukylä eli shtetl, joissa asui usein myös kristittyjä. Keski-Euroopan juutalaiset sen sijaan asuivat yleensä omiensa keskuudessa kaupunkigetoissa.[3]
1600-luvulta lähtien Itä-Euroopan aškenaseja alkoi muuttaa juutalaisvainoja pakoon Länsi-Eurooppaan, kuten Alankomaihin ja Englantiin, missä oli siihen asti asunut lähinnä sefardijuutalaisia. 1800-luvulla alkoi aškenasien suuri joukkomuutto eri puolille maailmaa, Euroopan lisäksi Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Israeliin ja Pohjois-Amerikkaan. 1920-lukuun mennessä jopa kaksi miljoonaa aškenasia oli muuttanut Yhdysvaltoihin, missä on nykyisin viisimiljoonainen aškenasijuutalaisten yhteisö.[3]
-
Katso myös: Juutalaisten historia
[muokkaa] Nykyaika
Holokausti tuhosi Itä-Euroopan aškenasikulttuurin 1940-luvulla ja Yhdysvalloista tuli aškenasielämän keskus. Israelin juutalaisista aškenaseja oli maan itsenäistymisen aikana 1948 suurin osa, mutta muslimimaista tapahtuneen juutalaisten maahanmuuton jäljiltä sefardit nousivat enemmistöksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut maahanmuutto kasvatti taas aškenasien osuutta Israelin väestöstä. Aškenasien dominoiva ote israelilaisen yhteiskunnan monilla sektoreilla on kuitenkin aina ollut tuntuva, ja eri ryhmien välillä on joskus ollut jännitteitä. [3] [5]
.png)
[muokkaa] Menestys
Aškenasijuutalaiset ovat menestyneet etenkin tieteen saralla. 1900-luvun puolivälin jälkeen noin 30 prosenttia Nobel-palkinnoista on myönnetty juutalaistaustaisille, lähinnä aškenasijuutalaisille tutkijoille. Aškenasijuutalaiset menestyvät poikkeuksellisen hyvin myös älykkyystesteissä. [6]
[muokkaa] Kieli
Aškenasien arkikieli 1900-luvun puoliväliin asti oli juutalaissaksa eli jiddiš; hepreaa he käyttivät vain uskonnollisissa yhteyksissä. Jiddišiä puhutaan edelleen joissain Yhdysvaltain ja Israelin harediyhteisöissä, mutta aškenasien enemmistö puhuu asuinmaansa pääkieltä kuten englantia, venäjää, hepreaa tai Suomessa suomea.[7][8]
[muokkaa] Sukunimet
Aškenasijuutalaiset joutuivat ottamaan käyttöön sukunimet 1700-luvun lopulla, ja useimmat perheet ottivat itselleen jiddišin- tai saksankieliset sukunimet. Haluttuja nimiä olivat esimerkiksi jalokiviin ja kukkiin viittaavat nimet, kuten Edelstein, Bernstein ja Rosenthal. Varattomimmat juutalaiset joutuivat tyytymään jopa loukkaaviin nimiin, kuten Klein ('pieni') tai Klutz ('kömpelö'). Myös ammatteja tai kaupunkeja merkitseviä nimiä otettiin paljon käyttöön. Moni Israeliin muuttanut suku on sittemmin vaihtanut vanhan jiddišinkielisen nimensä heprealaiseen. [9]
[muokkaa] Genetiikka
Geenitutkimuksen mukaan aškenasijuutalaisten tausta on Lähi-Idässä samoin kuin maailman useimpien muiden juutalaisryhmienkin.[10] Toisen teorian mukaan aškenasit olisivat lähtöisin hajonneesta kasaarivaltakunnasta.[11]
Aškenasijuutalaiset polveutuvat tutkimusten mukaan vain pienestä perustajaryhmästä, ja heidän suuri määränsä selittyy voimakkaalla väestönkasvulla 1000-luvulta alkaen.[12] Pieni perustajaryhmän koko ja sitä seurannut vähäinen geenien vaihtuminen muiden kansojen kanssa on tuottanut aškenaseilla omanlaisensa kansantautiperinnön. [13]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b John Hopkins Gazette
- ↑ Do Ashkenazi Jews have a Higher than expected Cancer Burden? Israel Medical Association Journal ,Volume 3, 2001.
- ↑ a b c d e Shira Schoenberg: Ashkenazim Jewish Virtual Library. Viitattu 3.6.2012.
- ↑ Ashkenaz Jewish Encyclopedia. Viitattu 3.6.2012.
- ↑ Aviya Kushner: Israel's Vibrant Jewish Ethnic Mix My Jewish Learning. Viitattu 3.6.2012.
- ↑ Charles Murray: Jewish Genius 2007. Commentary Magazine. Viitattu 3.6.2012.
- ↑ Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-13313-6.
- ↑ Muir, Simo: Jiddišistä ruotsin kautta suomeen. Virittäjä 133. Helsingissä: Kotikielen seura, 2009. ISSN 0042-6806.
- ↑ Jewish Family Names Board of Jewish Education. Viitattu 3.6.2012.
- ↑ Hammer, M. F.; A. J. Redd, E. T. Wood, M. R. Bonner, H. Jarjanazi, T. Karafet, S. Santachiara-Benerecetti, A. Oppenheim, M. A. Jobling, T. Jenkins, H. Ostrer, B. Bonné-Tamir: Jewish and Middle Eastern non-Jewish populations share a common pool of Y-chromosome biallelic haplotypes 9.5.2000. National Center for Biotechnology Information. Viitattu 3.6.2012.
- ↑ Are Russian Jews Descended from the Khazars?
- ↑ Aškenasijuutalaisista lähes puolella vain neljä kantaäitiä (englanniksi)
- ↑ Ashkenazi Jews: A Unique (Genetic) Population The Hebrew University of Jerusalem. Viitattu 3.6.2012.
