Varusmiespalvelus Suomessa

Wikipedia
Ohjattu sivulta Asepalvelus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomalaisia varusmiehiä antamassa sotilasvalaansa.

Varusmiespalvelus Suomessa on osa Suomen yleistä asevelvollisuutta. Varusmiespalveluksen ovat velvoitettuja suorittamaan kaikki asevelvolliset miehet, joilla ei ole vakaumukseen perustuvia syitä, jotka estävät varusmiespalveluksen suorittamisen.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kutsunnat

Pääartikkeli: Kutsunnat

Suomen puolustusvoimien kaikille 18 vuotta täyttäneille asevelvollisille miehille järjestämissä kutsunnoissa pyritään määrittämään asevelvollisen palveluspaikka ja kertomaan puolustusvoimien toiminnasta ja armeijasta tuleville alokkaille.

[muokkaa] Palvelusajan määräytyminen

Ase- ja siviilipalveluksen kesto Suomessa vuodesta 1950 lähtien (kuukausissa)

Aseellinen varusmiespalvelus on 180, 270 tai 362 vuorokauden mittainen. Kaikki käyvät kuitenkin aluksi 7-viikkoisen peruskoulutuskauden (P-kausi).[2] Sen aikana valitaan johtajakoulutukseen lähtijät ja miehistötehtäviin sijoitettavat. Valintoihin vaikuttavat esimiesten ja palvelustovereiden arviot, peruskoulutuskaudella suoritettavat soveltuvuuskokeet, lihas- ja kuntotestit sekä menestys sotilaan perustutkinnossa.[3]

Miehistötehtäviin koulutettavat palvelevat tavallisesti 180 vuorokautta. P-kauden jälkeen tämä palvelus jakautuu 9-viikkoiseen miehistön erikoiskoulutuskauteen ja sitä seuraavaan niin ikään yhdeksänviikkoiseen miehistön joukkokoulutuskauteen.[2]

Miehistön erityistaitoja ja ammattimaista osaamista vaativat tehtävät edellyttävät 270 vuorokautta palvelusta; tämä tulee P-kautta seuraavasta noin 34 viikon jaksosta.[2]

Miehistön vaativimpiin tehtäviin kouluttaudutaan 362 vuorokauden palveluksella. P-kauden jälkeen nämä erikoiskoulutettavat palvelevat noin 44 viikkoa.[2]

Varusmiesjohtajat suuntaavat peruskoulutuskauden jälkeen seitsenviikkoiselle aliupseerikurssi I:lle. Sen käyneet jatkavat joko aliupseerikurssi II:lle (9 viikkoa) ja sen jälkeiselle johtajakaudelle (28 viikkoa) tai 14 viikkoa kestävälle reserviupseerikurssille, jonka jälkeen koittaa 23 viikon johtajakausi.[2]

RUK-valintoihin vaikuttavat samat seikat kuin P-kauden jälkeisessä johtajakoulutusseulonnassa. Lisäksi painotetaan menestymistä johtajantehtäväradalla ja aselajikokeissa.[3]

[muokkaa] Palveluspaikan määräytyminen

Varusmies ei voi lain mukaan valita palvelusaikaansa. Hänen mielipidettään kuitenkin kuullaan ennen erikois- tai johtajakoulutukseen määräämistä, mutta joukko-osaston komentajan vallassa on, ketkä varusmiehet määrätään palvelemaan 12 tai 9 kuukautta. On kuitenkin mahdollista hakea vapaaehtoisena eräisiin yksiköihin, joiden palvelusaika on yleensä 12 kuukautta. Tällaisia ovat Laskuvarjojääkärikomppania, ilmavoimien koulut, kansainvälinen valmiusjoukko ja merivoimien sukeltajakurssi.

[muokkaa] Siviiliammatin huomioonottaminen

Henkilöt, joilla on siviilissä hankittu erikoiskoulutus, määrätään mahdollisuuksien mukaan palvelemaan oman erikoisalansa tehtävissä. Tyypillisimmin tällaisia tehtäviä saavat lääkärit, jotka palvelevat joko varusmieslääkäreinä tai koulutetaan lääkintäreserviupseereiksi, ja teologit jotka palvelevat usein varusmiespappeina. Myös asesepiksi ja elektroniikka-aliupseereiksi pyritään kouluttamaan näiden tai lähialojen ammattihenkilöstöä. Kuljetusalan ammattilaiseksi aikovat voivat suorittaa puolustusvoimissa C- ja E-luokan ajokortit. Osa E-kuljettajista saa edelleen ADR-kappaletavarat ja säiliöluvat. Sotilaspoliisina, keittäjänä tai soittokunnassa voi niissäkin toteuttaa siviiliosaamistaan. Graafisen alan osaajien ja viestinnän taitajienkin ammattitaidolle on kysyntää.

[muokkaa] Erikoisjoukot

Asevelvollisuuden voi suorittaa keskimääräistä vaikeamman kautta vaikkapa laskuvarjojääkärinä, taistelusukeltajana tai Suomen Kansainvälisen valmiusjoukon taistelijana. Vuonna 2007 Suomessa alkoi ruskeiden barettien eli erikoisrajajääkärien koulutus. Ruskeat baretit ovat rajavartiolaitoksen erikoisjoukko, joka perustettiin, koska rajavartiolaitoksen reserviä haluttiin pienentää tinkimättä suorituskyvystä. Erikoisrajajääkärit valitaan pääsykokeilla, jotka ovat lähes yhtäläiset Utin jääkärirykmentissä koulutettavien laskuvarjojääkärien valintakokeisiin. Näihin joukkoihin haetaan aina erikseen ja liikkeellä on syytä olla hyvissä ajoin. Kyvykkyyttä testataan pääsykokeilla ja haastatteluilla. Ominaista on erityistaitojen edellyttäminen ja kovan kunnon vaatiminen.[2]

[muokkaa] Palveluksen kulku

Alokasaikana alokkaiden henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia testataan eri tavoin. Kahdessa peruskokeessa kartoitetaan alokkaan soveltuvuutta aliupseeri- tai reserviupseerikoulutukseen.[4]

P1a eli P-koe numero yksi on eräänlainen älykkyystesti. Siinä täydennetään kuvioita, tehdään yhteen-, vähennys- ja kertolaskuja sekä täydennetään sana-assosiaatio-osia. Kokeesta voi saada yhdeksän pistettä. Aliupseerikouluun vaaditaan neljän ja reserviupseerikouluun viiden pisteen rajan saavuttamista.[4]

P2b-koe mittaa johtajataitoja. Persoonallisuustesti koostuu joukosta osin huvittaviakin kysymyksiä. Kokeesta voi saada enintään kuusi pistettä. Aliupseerikouluun edellytetään vähintään kahta ja reserviupseerikouluun kolmea pistettä.[4]

Palveluksen ajalta maksetaan päivärahaa. Varusmiehen päiväraha on palvelusajan mukaan (1-6 kk) 4,70 euroa, (7-9 kk) 8,00 euroa ja (10-12 kk) 11,20 euroa (helmikuussa 2011). Päivärahat maksetaan yleensä pankkitilille kahden viikon välein.

[muokkaa] Sotilaspassi

Palveluksen päätyttyä todistuksena varusmiespalveluksen suorittamisesta reserviin siirtyvälle annetaan sotilaspassi.

[muokkaa] Varusmiespalveluksen avaamat työurat

Moitteetomasti suoritettu varusmiespalvelus on edellytys ammattimaiselle upseerinuralle pääsemiseksi: reservin upseerikoulutus auttaa ammattiupseeriksi pääsyssä. Ammattiin pätevöidytään Maanpuolustuskorkeakoulun Kadettikoulussa. Siellä opiskelijoista leivotaan sotatieteiden maistereita ja opintoja on mahdollista jatkaa tohtoriksi asti.[5]

Sopimussotilas voi jäädä puolustusvoimien palvelukseen 2–12 kuukaudeksi varusmiespalveluksen jälkeen. Sopimussotilaiksi jäävät reserviläiset toimivat henkilökunnan apuna varusmiesten koulutuksessa tai erikoistehtävissä; johtajakoulutus ei ole välttämätön.[5]

Varusmiespalveluksen jälkeen voi hakeutua rauhanturvaamistehtäviin. Kansainvälisen valmiusprikaatin käyminen ei ole välttämätöntä. Rauhanturvaajalta edellytetään hyvää terveyttä ja kuntoa sekä kielitaitoa.[5]

[muokkaa] Reservipalvelus

Suomalainen kranaatinheitinryhmä ampumassa.

Varusmiespalveluksen jälkeen asevelvollisuus jatkuu reservissä. Reserviläisiä voidaan lain mukaan kutsua kertausharjoituksiin määräajaksi. Reservin kertausharjoitukset perustuvat asevelvollisuuslakiin, ja ne ovat yhtä velvoittavia kuin varusmiespalvelus. Kertausharjoituksiin voidaan käskeä:

  • Miehistö 40 vuorokaudeksi
  • Erikoiskoulutettu miehistö 75 vuorokaudeksi
  • Upseerit ja aliupseerit 100 vuorokaudeksi

Käytännössä enimmäismäärät tulevat täyteen hyvin harvoilla, sillä Puolustusvoimien budjetti rajoittaa merkittävästi kertausharjoitettavien reserviläisten määriä. Nykyisin suurta osaa reserviläisistä ei kutsuta kertausharjoituksiin lainkaan. Vuoden 2007 asevelvollisuuslain mukaan kertausharjoituksiin voidaan kutsua myös sellaisia reserviläisiä, joiden kertausharjoitusvelvollisuus on täyttynyt, mikäli nämä suostuvat tähän.[6] Tämä johtanee siihen, että tulevaisuudessa yhä harvemmat kutsutaan kertausharjoituksiin, mutta heidät yhä useammin. Pakollisten kertausharjoitusten lisäksi reserviläiset voivat palvella myös vapaaehtoisissa harjoituksissa.

Reserviläinen voi kieltäytyä kertausharjoituksista hakemalla täydennyspalvelukseen, jonka kesto on käytännössä viisi vuorokautta.[7] Täydennyspalveluksen suorittanut rinnastuu siviilipalveluksen suorittaneeseen, eli on vapautettu armeijan palveluksesta sekä rauhan että kriisin aikana.[7]

[muokkaa] Aseeton varusmiespalvelus

Jos asevelvollisen vakaumukseen perustuvat omantunnonsyyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuttaan aseellisessa palveluksessa, hän voi suorittaa palveluksensa aseettomana. Sodan etiikka käsittelee vakaumukseen liittyviä eettisiä ongelmia. Aseettoman palveluksen suorittaneet ovat vapautettuja aseellisesta palveluksesta rauhan aikana. Aseettomana palvelevalle ei saa kouluttaa aseiden käyttöä tai käsittelyä eikä häntä saa käskeä käsittelemään ampumatarvikkeita.[8] Aseettoman palveluksen suorittaa vuosittain noin sata varusmiestä. Aseettomina palvelevat varusmiehet koulutetaan yleensä kirjureiksi, lääkintämiehiksi tai kuljetustehtäviin[9][10]

Aseeton varusmiespalvelus lyhennettiin 330 päivästä 270 päivään vuonna 2008 voimaan tulleen asevelvollisuuslain myötä. Ennen lakimuutosta vuonna 2003 aseettoman palveluksen suorittavia oli 56 henkeä ja vuonna 2006 38. Pitempiaikaisen koulutuksen vuoksi palvelusaika voi olla myös 362 päivää.[11] Aseeton palvelus on nähty aseellista kevyempänä tapana suorittaa varusmiespalvelus. Tällä on perusteltu aseettoman palveluksen pitempiaikaista kestoa verrattuna aseelliseen palvelukseen.[10] Lyhyemmän palvelusajan on toisaalta katsottu lisäävän halukkuutta suorittaa varusmiespalvelus aseettomasti, mitä ei nähdä toivottavana seurauksena puolustusvoimien tehtävien kannalta.[10]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Siviilipalveluslaki Finlex - ajantasainen lainsäädäntö. Viitattu 2.1.2010.
  2. a b c d e f Jussi Kaskinen: Pituudella ei ole väliä. Ruotuväki/alokasliite, 2008, nro 2, s. 7. Nettiversio
  3. a b Pontus Ranta: Johtajakoulutus pähkinänkuoressa. Ruotuväki/alokasliite, 2008, nro 2, s. 8. Nettiversio
  4. a b c Hannu Kivimäki: P-kokeet - taistelijan tie aliupseerikouluun. Ruotuväki/alokasliite, 2008, nro 2, s. 13. Nettiversio
  5. a b c Petteri Lehtinen: Intin kautta ammattiin. Ruotuväki/alokasliite, 2008, nro 2, s. 12. Nettiversio
  6. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438 Asevelvollisuuslaki (1438/2007), 50 §
  7. a b c Täydennyspalvelus Lapinjärven koulutuskeskus. Viitattu 5.10.2011.
  8. Asevelvollisuuslaki 28.12.2007 Finlex.
  9. Työryhmä esittää lukuisia muutoksia asevelvollisuuslakiin 12.4.2006. Varusmiesliitto.
  10. a b c Maaret Dufva: Varusmiesten edut paranevat Ruotuväki. Viitattu 8.3.2009.
  11. Uskonnollinen tai eettinen vakaumus Julkaisija =Puolustusvoimat (Varusmies 2008) Viitattu 8.3.2009.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Tommi Hoikkala, Mikko Salasuo & Anni Ojajärvi: Tunnetut sotilaat - Varusmiehen kokemus ja terveystaju. Julkaisija: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 94, 2009.

ISBN 978-952-5464-58-0

  • Juvonen, Riikka: Suomineidon sotatieto. Helsingissä: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7198-3.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä