Asenteellinen kielenkäyttö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Asenteellinen kielenkäyttö on argumentointivirhe, jossa argumentin totuusarvo pyritään ratkaisemaan, ei suinkaan sillä mitä esitetään, vaan miten asia esitetään. Asenteellinen kielenkäyttö on sukua muoto sisällön yli- ja savuverho-argumentointivirheille. Siitä on olemassa kolme muotoa: naurettavuuteen vetoaminen (argumentum ad ridiculum), imartelu ja sanakikkailu.

Argumentum ad ridiculum[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argumentum ad ridiculumissa pyritään käyttämään kieltä niin, että vasta-argumentista tulee joko naurettava, vastenmielinen tai muutoin epämiellyttävä. Sen yleinen muoto on seuraava:

  1. Henkilö X esittää argumentin A
  2. Henkilö X esittää vasta-argumentin B niin, että B joutuu huonoon valoon ja kompromettoituu
  3. A on siis tosi
Asevelvollisuus on ainoa toimiva tapa saada luotettava ja toimintakykyinen armeija. Olemme paljon paremmassa turvassa silloin, kun meidän omat poikamme puolustavat meitä. Kaikenkarvaiset palkkasoturit taistelevat vain rahasta.
Jos Einsteinin suhteellisuusteoria muka on totta, silloin autoni muuttuu siniseksi kun ajan kohti, ja punaiseksi kun ajan poispäin, ja sitä lyhyemmäksi ja painavammaksi, mitä kovempaa ajan. Uskooko joku tuollaista kukkua?

Imartelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imartelu merkitsee sitä, että käytetään kieltä osoittamaan, että argumentin esittäjän persoonassa on jotain, mikä tekee argumentin oikeaksi. Tämä on sukua muoto sisällön yli -argumentointivirheelle. Sen yleinen kaava on:

  1. Henkilö X esittää argumentin A
  2. Henkilön X persoonassa on jotain, joka saa argumentin A kuulostamaan uskottavalta
  3. A on siis tosi
Olet aivan liian fiksu uskoaksesi Jumalaan
Mikset kuuntele tuota siististi pukeutunutta myynti-insinööriä ja hänen esitelmäänsä Windowsin ylivoimaisuudesta Macintoshiin nähden?

Sanakikkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanakikkailu merkitsee kiertoilmaisujen, eufemismien tai dysfemismien käyttöä niin, että viesti vääristyy tahallisesti. Sanakikkailu on yleistä poliittisessa retoriikassa. George Orwellin sanoin joka hallitsee kieltä, hallitsee mieltä. Sen yleinen kaava on:

  1. On kaksi vastakkaista argumenttia, A ja B
  2. A' on eufemismi A:lle ja B" on dysfemismi B:lle
  3. A' on miellyttävämpi kuin B"
  4. A on siis tosi ja B epätosi