Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla
| Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Erkki Nordberg |
| Kieli | suomi |
| Genre | politiikka |
| Kustantaja | Art House |
| Julkaistu | 2003 |
| Ulkoasu | 656 |
| ISBN | 951-884-362-7 |
| Sarja: Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisuja n:o 19 | |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla on eversti ja filosofian maisteri Erkki Nordbergin tutkimus, jonka on julkaissut Art House vuonna 2003. Tutkimuksessaan eversti Nordberg muun muassa vertailee Venäjän ja Neuvostoliiton hyökkäyksiä länteen sekä lännestä Venäjää ja Neuvostoliittoa kohtaan tapahtuneita hyökkäyksiä. Kirjassa tarkastellaan, millaisin voimin ja millaisia reittejä pitkin hyökkäykset ovat tapahtuneet. Kirja on myös yllättävän yksityiskohtainen maantiedon ja geologian "oppikirja" - vaikuttaahan maaston laatu ratkaisevasti sotatoimien suunnitteluun ja sotatoimiinlähde?.
Kirjassa pohditaan myös, onko ollut aiheellista väittää Pietariin kohdistuvaa uhkaa perusteeksi sodille. Sen pohdinnan pohjaksi Nordberg on perehtynyt Pietarin historiaan ja todennut Pietarin alueen olleen aikoinaan Helsingin jälkeen toiseksi suurin suomalaisten asuinalue. Pietarin rakentamiseen oli Nordbergin mukaan pakotettu "luvuton määrä" suomalaisia ja venäläisiä "joiden luut ovat edelleen osa kaupungin pohjaa." (s. 13) Pohdinnan lopputulosta voisi yrittää arvata jo esipuheessa esitetystä Neuvostoliiton entisen ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin lausahduksen sitaatista: "Pidin ulkoministerinä tehtävänäni levittää isänmaamme rajoja mahdollisimman laajalle. Ja näyttää siltä, että me Stalinin kanssa selvisimme hyvin tästä tehtävästä." (s. 11)
Tapahtuneiden hyökkäysten lisäksi Venäjä Nordbergin mukaan suunnitteli hyökkäystä länteen "maailmanhistorian suurimmin" joukoin heinäkuussa 1941. Hyökkäystä ei sitten tapahtunut, kun Saksa hyökkäsi yllättäen itään 22. kesäkuuta 1941 (s. 174). Nordbergin mukaan Venäjällä oli kylmän sodan aikaan suunnitelma valloittaa koko Eurooppa, joka hänen mukaansa löytyi Unkarin arkistoista (s. 318). Nordberg käsittelee tutkimuksessaan myös talvisotaa ja jatkosotaa sekä Venäjän tekemää Baltian maiden miehitystä sekä vuonna 1940 että 1944. Kirjassa käsitellään myös Venäjän hyökkäystä Unkariin vuonna 1956, Tšekkoslovakian miehitystä vuonna 1968 ja Afganistanin sisällissotaa 1979–1989.
Tšetšenian sotia (ensimmäinen Tšetšenian sota, toinen Tšetšenian sota) Nordberg käsittelee sekä sotilaallisten operaatioiden kannalta että myös Venäjän asevoimien Tšetšeniassa tekemien sotarikosten ja rikosten ihmisyyttä vastaan kannalta. Teoksessa käsitellään laajalti venäläisten sotilaiden demoralisoitumista ja välittämättömyyttä kansainvälisistä sopimuksista. ”Mitä sääntöjä? Mikä Geneven sopimus? Mitä sitten, vaikka Venäjä on sen allekirjoittanut? Minä en ole sitä allekirjoittanut, yksikään kavereistani ei ole sitä allekirjoittanut. – – Nämä säännöt eivät toimi Venäjällä” (erään venäläisen upseerin lausunto, s. 587).
Nordbergin toteaa tutkimuksen johtopäätösosuudessa esimerkiksi, että Venäjä käsittelee omia sotilaitaan ”julmasti ja raa'asti” ja olettaa sen olevan ”ilmeisesti maan tapa”. Käsittely on Nordbergin mukaan ”aina perustunut kaikilla tasoilla voiman ylivaltaan. Neuvostoliitossa sitä käytti ideologia, joka on aina ollut venäläisille taloutta tärkeämpi sodan käymisen motiivi. Presidentti Putin yrittää palauttaa Venäjälle ideologiaa isänmaallisella kasvatus- ja sotilaallisella valmennusohjelmalla sekä neuvostoaikojen ulkoisilla tunnuksilla” (s. 604).