Arthur Demarest

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arthur Demarest on arkeologi ja antropologi, joka on tutkinut mm. mayojen sivilisaatiota. Hän on työskennellyt Mesoamerikassa yli 25 vuotta. Demarestia pidetään yhtenä parhaista olmeekki- ja mayakulttuurien tuntijoista.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demarestin ensimmäinen opinahjo oli Tulanen yliopisto New Orleansissa, josta hän myös valmistui. Tämän jälkeen seurasi Harvardin yliopisto, josta hän valmistui 1981 tohtoriksi arkeologiassa ja antropologiassa. Hänet myös hyväksyttiin arvostettuun Society of Fellows -seuraan. Vuodesta 1984 lähtien Demarest on opettanut Tennesseessä Vanderbiltin yliopistossa, jossa hän on Mesoamerikan arkeologian laitoksen johtaja. Vuonna 2004 Guatemalan presidentti Óscar Berger myönsi Demarestille Orden Nacional -kunniamerkin hänen arkeologisesta työstään Guatemalassa sekä hänen ponnisteluistaan maya-alkuperäisväestön olojen parantamiseksi.

Demarest on kirjoittanut useita kirjoja sekä lukemattomia artikkeleita. Hänen kiinnostuksensa kohteisiin lukeutuvat myös inkat, atsteekit sekä antropologinen teoria.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.