Arri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
ARRI 16 Stativ.

Arri (kirjoitetaan monesti myös muodossa ARRI) on saksalainen elokuvakameroiden ja muun elokuvauskaluston valmistaja. Yhtiö tunnetaan varsinkin mainekkaista Arriflex-kameroista, jotka ovat Panavisionin kameroiden ohella tämän päivän suosituimpia elokuvakameroita. Nykyään Arri valmistaa myös Arricam-elokuvakameroita Moviecamin kanssa.

Arrin historia elokuvakameroiden valmistajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arrin ensimmäinen kamera oli Kinarri 35, joka tuotiin markkinoille vuonna 1924. Kameraa myytiin noin 100 kappaletta. Arri julkaisi kamerasta myös 16-millimetrin filmille omistetun version Kinarri 16 neljä vuotta myöhemmin, sekä jousivetoisena että käsinkelattavana versiona. Varsinaisen läpimurtonsa yhtiö teki kuitenkin mallilla Arriflex 35, joka julkaistiin vuonna 1937. Kamerassa uutta oli peilisuljin, joka heijasti linssin läpi tulevan kuvan suoraan etsimeen. Innovaatio oli tuolloin merkittävä, koska tätä ennen elokuvakameroissa etsimenä käytettiin kameran kyljessä sijaitsevaa sihtiä, jolla ei voinut tehdä tarkkoja kuvarajauksia. Peilisulkimesta tuli myöhemmin elokuvakameroiden vakiovaruste.

Ensimmäistä Arriflex-kameraa käytettiin uutiselokuvien kuvaamiseen, erityisesti toisessa maailmansodassa. Saksalaisena kamerana Arriflex pysyikin tuolloin lähinnä kansallissosialististen uutiskuvaajien käytössä. Ensimmäinen Arriflexillä kuvattu draamaelokuva oli Menschen, Tiere, Sensationen (1938). Toisen maailmansodan päätyttyä yhdysvaltalaiset sotilaat toivat Arriflex-kameroita kotimaahansa, ja niistä tuotettiin kopioita Yhdysvaltain armeijalle nimellä Cineflex PH-330. Takavarikoituja Arriflexejä käytettiin myös elokuvatuotantoon: elokuvaohjaaja Delmer Daves – joka tutustui Arriflexeihin toimiessaan armeijan elokuvaajana – kuvasi elokuvan Dark Passage (1945) ensimmäisen kohtauksen Arriflexillä. Kohtaus kuvattiin subjektiivisesta näkökulmasta, joten käsivarakuvaukseen sopivat Arriflex 35 -kamerat olivat käytännöllisempiä kuin raskaat studiokamerat, joiden nostamiseen tarvittiin vähintäänkin kaksi henkilöä. Arriflex 35 oli kuitenkin liian äänekäs, jotta sillä olisi voitu kuvata elokuvia kokonaan ongelmitta tai ilman turhia jälkiäänityksiä.

Ensimmäiset Arriflex-kamerat valmistettiin Arrin tehtaalla Münchenin Turkenstraßella, mutta toisen maailmansodan aikana rakennusta pommitettiin pahoin. Tehdas rakennettiin uudelleen sodan jälkeen, ja Arri aloitti menestyskameran uuden version kehittämisen. Arriflex 35 II -mallin tuotanto alkoi vuonna 1946, ja seuraavana vuonna Arri aloitti kameroidensa tuonnin Yhdysvaltoihin, missä muun muassa dokumenttielokuvaohjaaja Robert J. Flaherty kuvasi Arriflexeillä elokuvan Louisiana Story (1948).

Arriflex kehitti 35 II -mallista lukuisia variaatioita vuosien mittaan: vuonna 1953 julkaistu 35 IIA sisälsi 180-asteen sektorisulkimen, vuoden 1960 malli IIBV säädettävän sektorisulkimen ja samana vuonna myyntiin tullut IIHS puolestaan oli hidastuskamera, joka kykeni kuvaamaan parhaimmillaan nopeudella 80 kuvaruutua/sekunnissa. Ehkä suosituin variaatio 35 II -kamerasta oli vuonna 1964 markkinoille tullut IIC, joka kykeni parhaiten CinemaScope-kuvaamiseen. 1960-luvun loppupuolella Arri valmisti myös Techniscope-versioita 35 IIC -kamerasta. Vuonna 1964 Arri julkaisi kamerasta lääketieteelle räätälöidyn version, jolla voitiin kuvata liikkuvia röntgenkuvia esimerkiksi sydänsairauksia tutkiessa. Arri lopetti II-mallien valmistamisen vuonna 1978, joskin julkaisi myöhemmin vielä IIC-mallin parannetun version IIIC vuonna 1982.

Arriflex 35 II -kameroita käytettiin yhä pääasiassa uutis- ja dokumenttikuvaamiseen, mutta 1950- ja 60-luvuilla alkaneet uudet elokuvasuuntaukset ottivat Arrin kevyet, mutta ominaisuuksiltaan ammattimaiset kamerat käyttöönsä, koska tuolloiset studiokamerat olivat liian painavia esimerkiksi spontaaniin kadulla kuvaamiseen. Kameran moottorin melun takia kaikkien tällaisten elokuvien dialogi jouduttiin kuitenkin jälkiäänittämään, mikä näkyy erityisesti aikakauden ranskalaisissa ja italialaisissa elokuvissa. Myöhemmin muun muassa Stanley Kubrick, Arriflex-kameroille lähes omistautunut elokuvaohjaaja kuvasi elokuvan Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange, 1970) kokonaan IIC-mallin kameroilla. Vaikka kameran suunnittelu onkin peräisin 1930-luvulta, käytetään Arriflex IIC -kameroita yhä, joskin hyvin marginaalisesti.

ARRI 16

Vuonna 1952 Arri julkaisi 16-millimetrin kameran Arriflex 16S, jonka muistutti suurimmalta osin 35 II:sta; suurin ero oli mahdollisuus käyttää 30 metrin keloja ilman makasiinia. Kameraan tuotiin 35 millimetrin kameroista myös filminsiirtomekanismi, mikä mahdollisti huomattavasti tasaisemman kuvan. Mallia päivitettiin kahteen otteeseen: 16M oli käytännössä sama malli ilman sisäistä filmikapasiteettia, ja vuoden 1965 alussa markkinoille tullut Arriflex 16BL oli hiljainen, synkronisoidun äänen kanssa kuvaamiseen soveltuva kamera. 16BL:n runko oli identtinen 16M:n kanssa; kamera saatiin hiljennettyä asentamalla kameran linssin ympärille ääntä eristävä suojus.

Arri kehitti 1960-luvun loppupuolella uutta peilisulkimella varustettua 35-millimetrin elokuvakameraa, joka olisi kevyt ja tarpeeksi hiljainen dialogikohtausten kuvaamiseen ilman kookasta äänieristekoteloa. Kameran prototyyppi oli näytillä vuoden 1970 Photokina-messuilla Kölnissä, mutta kamera oli vielä hieman liian äänekäs. Vaikka ARRI olisi saanutkin myytyä kameraa jo sellaisenaan useita satoja kappaleita, päätti yhtiö kehittää kameraa ja tuoda se myyntiin vuoden 1972 Münchenin olympiakisoja varten. Arri piti lupauksensa, ja olympiakisojen tapahtumia tallennettiin mittavasti Arriflex 35BL-I -kameralla. Elokuvatuotannossa kamera sai tulikasteensa blaxploitaatio-klassikossa Across 110th Street (1972), jonka elokuvaaja Jack Priestly ja kameraoperaattori Sol Negrin kehuivat auliisti kompaktin ja hiljaisen 35BL:n sopivuutta elokuvan naturalistisen tyylin luomiseen. Kamera saatiinkin markkinoille mitä parhaimpaan aikaan: varsinkin Hollywoodissa elettiin juuri uuden elokuvan aikaa, jota inspiroi ranskalaisen uuden aallon runsas käsivarakameran käyttö ja studion ulkopuolella kuvaaminen. Vaikka 35BL olikin vallankumouksellinen kamera, se julkaistiin samoihin aikoihin kuin Panavisionin Panaflex-kamera, joka vastasi monilta osin BL:ää.

35BL hiljennettiin asentamalla linssin ympärille ääntä eristävä suojus (engl. blimp, suomenkielisessä ammattislangissa blimppi), joka heikensi huomattavasti kamerasta tulevaa ääntä, ja tällöin esimerkiksi puheen äänittäminen kuvaamisen aikana kävi mahdolliseksi. Ratkaisu kuitenkin hankaloitti linssien käyttämistä ja rajoitti linssivalikoimaa. Vuonna 1980 Arri toi myyntiin mallin BL-III, jonka linssikiinnike (engl. mount) oli akustisesti tiivis, eikä linssiä ei tarvinnut enää eristää. Arrin viimeisen päivitys kamerasta oli BL-IVs vuonna 1988. Yhtiö lopetti kameran valmistamisen kaksi vuotta myöhemmin Arriflex 535:n, huomattavasti kehittyneemmän kameramallin myötä.

Vuonna 1975 Arri päivitti 16-millimetrin kameransa kokonaan julkaistuaan Arriflex 16SR -mallin, jossa myös näkyi ranskalaisen Éclair NPR -kameran suunnittelun vaikutus. Éclair toi 16-millimetrin kameroihin koaksiaaliset filmimakasiinit, joiden lataaminen kameraan onnistuu muutamassa sekunnissa, koska filmin pujotus tapahtuu makasiineissa. Koska 16SR-malleissa tuli vakiona myös sisäinen valotusmittari, soveltui kamera erinomaisesti varsinkin dokumenttielokuvien kuvaamiseen. Kamera oli muiltakin ominaisuuksiltaan ja luotettavuudeltaan omaa luokkaansa, ja siitä kasvoi ajan mittaan yksi kaikkien aikojen vuokratuimmista elokuvakameramalleista. Tyypillisesti Arri kehitti kameraa eteenpäin vuosien mittaan: vuonna 1982 julkaistiin 16SR-2, vuonna 1992 16SR-3 ja vuonna 1999 16SR-3 Advanced. Lähes jokaisesta mallista on olemassa myös erilliset versiot hidastuksien kuvaamista varten.

Vuonna 1990 Arri luopui Arriflex 35BL -kameramallistostaan, ja julkaisi uuden, täysin modernin 35 millimetrin filmiä käyttävän kameran, Arriflex 535A:n. Kamera muistutti ulkoisesti paljon 35BL:ää, mutta kameran sisus oli täysin elektroninen, minkä ansiosta 535A voitiin liittää kannettavaan tietokoneeseen, jolla voitiin tarkkailla ja ohjata kameran toimintaa. Esimerkiksi kameran nopeuden muuttaminen sen ollessa käynnissä tapahtui paljon sulavammin, koska aiemmin nopeutta muutettaessa linssin aukkoa täytyi säätää käsin valotuksen kompensoinnin takia; 535:ssä oli linssin aukon automatisoidun ohjauksen lisäksi elektroninen suljin, joka hoiti tämän. Myös mahdollisuus videomonitorointiin löytyi kameroista vakiona.

Arrin muut tuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Digitaalisen elokuvantekemisen saadessa lisää suosiota Arri alkoi filmikameroiden lisäksi valmistaa myös digitaaliseen jälkituotantoon liittyviä laitteita. Arriscan on D-20-kameran tavoin CMOS-kuvakennoa käyttävä, 6k-resoluutioon parhaimmillaan kykenevä filmiskanneri. Arrilaser on puolestaan filmitulostin, jolla digitaalisesti leikattu tai kuvattu materiaali voidaan siirtää 35 millimetrin filmille.

Vähemmän suosittu sivutuote oli vuonna 1989 Isco Opticin Arrille kehittämä Arriscope-optiikka, jolla voitiin kuvata CinemaScope-formaatin anamorfista kuvaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]