Aron Ralston
Aron Lee Ralston (syntynyt 27. lokakuuta 1975) on amerikkalainen vuorikiipeilijä. Hän sai kuuluisuutta toukokuussa 2003 tapahtuneesta onnettomuudesta, joka tapahtui hänen ollessaan vuorikiipeilemässä Wayne Countyssa Utahissa lähellä Canyonlandsin kansallispuistoa.[1]
Onnettomuus tapahtui, kun Ralston meni kapeaan kallioseinämään ja astui siirtolohkareen päälle, joka putosi hänen kanssaan, ja Aronin oikea käsi jäi loukkuun siirtolohkareen ja vuorenseinämän väliin. Ralston yritti monin tavoin saada kätensä vapaaksi mm. lohkimalla lohkaretta linkkuveitsellä. Oltuaan loukussa yli viisi päivää hän päätti amputoida oikean kätensä omatoimisesti päästäkseen vapaaksi.
Viiden päivän "vankeuden" aikana Ralston kävi läpi elämäänsä ja tajusi, että hänen koko elämänsä on johdattanut hänet kyseiseen loukkuun, ja juuri tämä siirtolohkare on odottanut häntä jo kauan. Ruoan ja veden puutteen takia hänellä oli hallusinaatioita ja hän joutui juomaan omaa virtsaansa.
Käden irtileikkaamisen jälkeen hänen piti kävellä monta kilometriä kunnes tapasi ihmisiä. He soittivat apua, ja Ralston vietiin sairaalaan.
Ralston kirjoitti onnettomuudesta omaelämäkerran nimeltä Kiven ja kovan paikan välissä.
Hänen onnettomuutensa on myös aiheena vuonna 2010 valmistuneessa elokuvassa 127 tuntia, jossa Aronia näyttelee James Franco.
Sivulta puuttuu