Arolampi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arolampi

Arolampi

Koordinaatit: 60°41.042′N, 24°46.842′E

Valtio Suomi
Maakunta Kanta-Häme
Kunta Riihimäki
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2015) 177











Arolampi on maalaiskylä Riihimäellä. Arolammilta on noin yhdeksän kilometriä Riihimäen keskustaan. Alueen asukasluku oli vuonna 2015 noin 177.[1] Valtatie 3:n moottoritieosuus ja seututie 130 halkaisevat kylän toiselta laidalta. Arolampi on saanut nimensä Vantaanjoen samannimisestä lampimaisesta laajentumasta, sillä joki virtaa lammen läpi. Lampi on lintujen suoja- ja pesimäpaikka, sillä se on laajalti ruokojen kätköissä.

Arolammella on Paalijoen kanjoni, hautavajoama, mikä alkaa Arolammin puolelta ja päättyy Hyvinkäälle. Korkeiden kallioiden välissä virtaa Paalijoki.

Tunnettuja arolampilaisia ovat Isolan kartanoa viljellyt Mauno Isola, joka sanoitti joululaulun ”Me käymme joulun viettohon”, ja hänen tyttärensä Maija Isola, joka oli Marimekon tekstiilien pääsuunnittelija.[2]

Riihimäen vanhin kansakoulu perustettiin Arolammille vuonna 1899. Nykyään tiloissa on pitopalvelu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tilastokirja 2016 - Riihimäki Kotikaupunki (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 9, kohta Arolampi, vuosi 2015), riihimaki.fi, viitattu 31.7.2020.
  2. Riihimäen rakennetut kulttuuriympäristöt (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 266, kohde 236-237 - Isolan kartano), riihimaki.fi, viitattu 22.9.2020.