Armand de Bourbon-Conti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Armand de Bourbon, Contim ruhtinas. Miniatyyrimaalaus noin v. 1659.

Armand de Bourbon, Contin ruhtinas (11. lokakuuta 1629, Pariisi21. helmikuuta 1666, Pézenas) oli nuorin ja toinen poika ruhtinas Henri II Condén lapsista, sekä Louis II Condén ja Anne Geneviève de Bourbon-Condén, Longuevillen herttuattaren veli.

Conti sai kasteensa 23. joulukuuta 1630 Saint-Sulpicen kirkossa. Hänellä olivat kummeina kardinaali Richelieu sekä Montmorencyn herttuatar. Contin ruhtinaan titteli luotiin juuri häntä varten vuonna 1629.

Hän oli terveydeltään heikko ja lievästi kyttyräselkäinen. Hänen vanhempansa suunnittelivatkin pojalleen kirkollista uraa ja laittoivat hänen Clermontin jesuiittojen kouluun, jossa hän oli samaan aikaan Molièren kanssa. Hänet nimitettiin jo 12. joulukuuta 1641 Saint-Denisin apottiluostarin ”komentaja-apotiksi”.[1] Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Clunyn aportikasi ja sen jälkeen hän sai hoitaakseen seitsemän muuta apottiluostaria ja viisi tavanomaista luostaria.

Opinnoissaan Conti suoritti 6. elokuuta 1643 ensimmäisen maisterintutkintonsa ja vuonna 1646 hän sai teologisen tittelinsä Bourgesin yliopistosta. Isänsä kuoleman jälkeen, tämä samana vuonna, hän alistui perheneuvoston päätökseen, että hän jatkaisi vielä vuoden jesuiittojen koulussa. Päätös ei todellakaan miellyttänyt nuorta ruhtinasta.

Vuoden 1649 tammikuussa hän otti osaa yhdessä lankonsa Longuevillen herttuan kanssa Fronden kapinaan, jonka johtajaksi Conti nousi. Charenten taistelussa vihollista johti hänen veljensä Louis II Condé, joka oli vielä uskollinen kuninkaalle. Mutta Rueilin rauhan jälkeen myös Condé liittyi kapinoitsijoihin. Tästä lähtien trio Conti, Condé ja Longueville johti kapinaa yhdessä. Kolmikko pidätettiin Palais-Royalessa 16. tammikuuta 1650 ja heidät vietiin vangittuina Vincennesin linnaan, ja sittemmin Marcoussisin linnaan ja lopulta Le Havren linnoitukseen

Fronden painostuksesta kardinaali Mazarin joutui pakenemaan ulkomaille vuonna 1651 ja samalla johtajakolmikko vapautettiin 7. helmikuuta samana vuonna. Condé oli äkkijyrkkä valtion suhteen ja esti Contia avioitumasta Charlotte de Lorrainen (1627 – 1652) kanssa, joka oli Anna Itävaltalaisen uskotun, Chevreusen herttuattaren tytär. Vuonna 1653 Conti oli vetäytynyt maaseudulle Pézenasiin Languedocin maakuntaan ja alistui kuninkaan tahtoon ja teki sovinnon kardinaali Mazarinin kanssa. Hän avioitui 21. helmikuuta 1654 kardinaali Mazarinin veljentyttären Anne Marie Martinozzin (1639 – 1672) kanssa. Heillä oli avioliitosta lapset Louis Armand I de Bourbon-Conti (1661 – 1685), toinen Contin ruhtinas ja François Louis de Bourbon-Conti (1664 – 1709), kolmas Contin ruhtinas.

Kesäkuussa 1654 Contin piti jättää vaimonsa ja ottaa tehtäväkseen Kataloniaa valloittaneen armeijan johtaminen. Hän joutui lähtemään uudelleen sotaretkelle Espanjaan keväällä 1657. Hänen kuninkaallinen suosionsa oli korkeimmillaan, kun hänet nimitettiin hovin talouden ylimmäksi virkamieheksi (Grand maître de France), kun hän oli hylännyt vapaamielisen elämänmuotonsa. Samana vuonna hän johti myös Italian alueelle kohdistunutta sotaretkeä.

Vuodesta 1653 vuoteen 1656 hän oli Molièren teatteriseurueen suojelija. Tämä seikka ei suinkaan estänyt häntä kirjoittamasta vuonna 1666 ilmestynyttä Traité de la comédie et des spectacles –teosta, jossa hän tuomitsee sekä Pierre Corneillen tragediat että Molièren komediat. Hän myös julkaisi teoksen Les Devoirs des Grand vuonna 1666 (Suurmiesten velvollisuudet).

Ludvig XIV soi hänelle vuotuisen 60 000 livren suuruisen eläkkeen 16. tammikuuta 1660. Samana vuonna 26. helmikuuta hänen nimitettiin Languedocin komentajaksi. Tällöin hän asettui asumaan Grange-des-Présin linnaan ja omistautui mystiikan harrastamiselle aina kuolemaansa 1666 saakka.

Hänen hautansa turmeltiin Ranskan vallankumouksessa ja luut siirrettiin Port-Royale-des-Champsin luostarin kryptaan Pariisissa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tätä termiä käytettiin, kun munkit eivät saaneet itse, kuten perinne oli, valita itselleen apottia, vaan se määrättiin ylemmältä taholta, esimerkiksi arkkipiispan tai hallitsijan toimesta.