Arlo Guthrie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arlo Guthrie

Arlo Guthrie (s. 10. heinäkuuta 1947) on yhdysvaltalainen 1960-luvun folk-laulaja ja Woody Guthrien poika. Isänsä tavoin Guthrie on tehnyt ja esittänyt protestilauluja sosiaalista eriarvoisuutta vastaan.

Hänen tunnetuin kappaleensa on Vietnamin sotaa kommentoiva 18 minuuttia pitkä talking blues ”Alice's Restaurant” vuodelta 1967. Kappaleen pohjalta on tehty elokuva, jonka ohjasi Arthur Penn. Laulussa ja elokuvassa kerrotaan miten Guthrie joutuu kutsuntoihin ja todetaan kelpaamattomaksi asepalveluun ”rikollisen taustansa” vuoksi. Hän oli ystävänsä kanssa viemässä autokuormallista roskia kaatopaikalle, mutta koska kaatopaikka olikin suljettu, he tyhjensivät kuorman metsään. Tästä heidät tuomittiin sakkoihin ja keräämään roskat pois. Ironista oli, ettei Guthrie olisi missään tapauksessa armeijaan halunnutkaan.

Yksi Guthrien hitti oli Steve Goodmanin kirjoittama ”City of New Orleans”, jonka Juha Vainio käänsi suomeksi ja Karma-yhtye levytti nimellä ”Hyvää huomenta, Suomi”.

Helmikuussa 2008 Arlo Guthrie kummastutti kannattamalla USA:n presidenttiesivaaleissa 2008 republikaanista ehdokasta Ron Paulia[1], joka muun muassa kannatti veroviraston ja tuloverotuksen sekä julkisen sosiaaliturvan ja kehitysavun lakkauttamista.[2]. Hän perusteli sitä sanomalla: ”Hän vaikuttaisi olevan ainoa presidenttiehdokas, joka oikeasti uskoo maamme perustuslakiin”.[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. a b Nordenstreng, Markus: USA:n muusikot kampanjoivat demokraattien puolesta Helsingin Sanomat. 4.2.2008. Viitattu 7.8.2010.
  2. Tarjolla USA:n johtoon Helsingin Sanomat. 9.1.2008. Viitattu 7.8.2010.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä