Arkkimandriitta

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ortodoksinen papisto
Lukija
Ipodiakoni (alidiakoni)
Diakonissa
Diakoni
Pappi
Piispa
Ortodoksisen kirkon diakonien virka- ja arvonimikkeitä
Munkkidiakoni (luostareissa)
Ylidiakoni
Arkkidiakoni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon pappien virka- ja arvonimikkeitä
Pastori
Pappismunkki (luostareissa)
Kirkkoherra
Rovasti
Arkkimandriitta (luostareissa)
Igumeni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon piispojen virka- ja arvonimikkeitä
Apulaispiispa
Metropoliitta
Arkkipiispa
Eksarkki
Patriarkka
Arkkimandriitta Palladi vuodelta 1888.

Arkkimandriitta (kreik. ἀρχιμανδρίτης ja ven. архимандрит), on ortodoksisessa kirkossa pappismunkille annettava arvonimi. Arvonimen myöntää piispa. Se vastaa seurakuntapapiston rovastin arvonimeä.

Venäläisessä perinteessä arkkimandriitan arvo myönnettiin yleensä vain luostarin johtajalle eli igumenille tai joissain harvoissa tapauksissa myös muille.

Kreikkalaisessa perinteessä samassa luostarissa voi olla useita arkkimandriittoja. Näin esimerkiksi Uudessa Valamossa, kun arvonimi otettiin siellä käyttöön 1970-luvun lopussa; siihen asti sitä käytettiin vain merkkinä eläkkeelle siirtymisestä, mutta piispainkokouksen päätöksellä nimike otettiin myös arkikäyttöön, koska Valamolla on ensimmäisen luokan luostarin eli lavran arvo.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä uskontoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut