Arja
Wikipedia
| Nimipäivä | |
| – suomenkielinen | 28. syyskuuta |
| – ruotsinkielinen | – |
| – ortodoksinen | 18. syyskuuta |
| Muunnelmia | |
| Ulkomaisia vastineita | |
| Nimen alkuperä | Irja |
Arja on suomalainen naisen etunimi. Nimi on alkujaan Irja-nimen muunnelma, ja se esiintyi ensimmäisen kerran Eino Leinon Helkavirsien runossa Arja ja Selinä vuodelta 1916[1]. Siinä Arja oli miehen nimi, mutta se yleistyi pian naisen nimenä. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa oli rekisteröity 23 225 Arja-nimistä naista ja muutama mies. Suurin osa heistä on syntynyt 1940- ja 1950-luvuilla.[2]
Kuuluisia Arja-nimisiä [muokkaa]
Luettelon henkilöt ovat suomalaisia, ellei toisin mainita.
- Arja Alho, poliitikko (SDP)
- Arja Elovirta, Keravan taidemuseon johtaja
- Arja Eriksson, kirjailija
- Arja Hannus, ruotsalainen suunnistaja ja hiihtosuunnistaja
- Arja Havakka, laulaja
- Arja Jussila, pituushyppääjä
- Arja Juvonen, kansanedustaja (Perussuomalainen)
- Arja Karhuvaara, poliitikko (Kokoomus)
- Arja Kilpeläinen (o.s. Joutsen), salibandyn pelaaja
- Arja Klemz (o.s. Kantola), pikaluistelija
- Arja Koriseva, laulaja
- Arja Mustakallio, keihäänheittäjä
- Arja Nieminen, balettitanssija
- Arja Nuolioja, hiihtosuunnistaja
- Arja Nurminen, näyttelijä
- Arja Ojala, poliitikko (SDP)
- Arja Paatsalo (o.s. Lehtinen), telinevoimistelija ja uimahyppääjä
- Arja Puikkonen, kirjailija
- Arja Raatikainen, tanssija, tanssinopettaja ja koreografi
- Arja Saijonmaa, laulaja
- Arja Sipola, tangokuningatar
- Arja Tiainen, runoilija
- Arja Tuomarila, kirjailija
- Arja Virtanen (o.s. Puro), televisiotoimittaja ja kirjailija (Arja-täti)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Kustaa Vilkuna: Etunimet, s. 38, 3. painos, Otava 2001, ISBN 951-1-15135-5
- ↑ Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 6.4.2013.