Aril Edvardsen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aril Edvardsen

Aril Snorre Edvardsen (15. marraskuuta 1938 Kvinesdal, Norja6. syyskuuta 2008 Mombasa, Kenia) oli norjalainen saarnaaja, evankelista ja tunnettu karismaattinen kirkollinen vaikuttaja. Hän perusti lähetyssäätiö Troens Bevis Verdens Evangeliseringin vuonna 1965 ja toimi sen johtajana.[1] Häntä pidetään eräänä Norjan kansainvälisesti tunnetuimmista evankelistoista.[2][3] Aril ja Kari Edvardsenilla on kolme lasta.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuosinaan Edvardsen toimi paikallisen Arbeidernes ungdomsfylkingin johtajana. Hän toimi myös tanssimuusikkona laulaen enimmäkseen country-musiikkia. Hän avioitui 17-vuotiaana samalla luokalla koulua käyneen Karin kanssa.[1] Edvardsen koki radikaalin kääntymyksen kristityksi vuonna 1956, minkä jälkeen hän alkoi etsiä apostolista kristillistä elämää, Raamatun esikuvan mukaan. Häntä pidetään eräänä Pohjoismaiden tunnetuimmista ja kansainvälisimmistä evankelistoista, jonka työ saavutti loppuaikoina jopa noin 200 maata television ja muiden joukkoviestintävälineiden avulla.[2] Edvardsenin tausta oli Norjan kirkossa, eikä hän monista päinvastaisista väitteistä huolimatta koskaan kuulunut minkään helluntaiseurakunnan jäsenistöön, minkä hän toi esille selkeästi myös omalla verkkosivustollaan[4].

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1960 Edvardsen koki saaneensa kutsumuksen Jumalalta aloittaa maailmanlaajuinen evankeliointityö. Hän perusti organisaation nimeltä Troens Bevis Verdens Evangelisering vuonna 1965. Edvardsenin toiminnalle on alusta lähtien ollut tunnusomaista kansainvälisyys ja tavoitteellisuus. Hän on järjestänyt suuria hengellisiä evankeliointitapahtumia, perustanut paikallisia seurakuntia, tukenut muita evankelistoja, sekä järjestänyt saarnaajille suunnattuja seminaareja ja konferensseja.[2]

Kvinesdalissa sijaitseva Sarons Dal -keskus on kasvanut jatkuvasti, ja sinne on rakennettu suuria kokoustiloja, kirjapaino, kirjeopisto, raamattukoulu ja kansainvälinen mediakeskus. Hän toimi myös kansainvälisen Church Growth International -järjestön johtokunnassa vuodesta 1981 lähtien, Lausanne-komiteassa sekä Det Norske Bibelselskapin valittuna edustajana.[2][1]

Troens Bevis -järjestö pitää yllä noin tuhatta lähetyssaarnaajaa sekä lähettää Sarons Dalista käsin 24 tuntia vuorokaudessa omaa satelliittitelevisio- ja internetohjelmaa.[2]

Edvardsen kirjoitti noin viisikymmentä kirjaa sekä kirjekursseja, joista muun muassa "Uusi elämä" (norj. Det nye liv) -kirjekurssia on käännetty 60 kielelle.[2]

Erling Borgen ohjasi vuonna 2004 Edvardsenista elämäkerrallisen dokumenttielokuvan Himmelen revner (Taivas repeää), josta leikattiin erikseen 49 minuutin mittainen elokuvateatteriversio sekä 24 minuutin televisiodokumentti.[5] Samana vuonna Håvard Rem kirjoitti Edvardsenin elämäkertateoksen Aril Edvardsen - et selvopplevd portrett.

Aril Edvardsen oli juuri päättänyt evankeliointikokoussarjan Zanzibarissa vaimonsa Karin kanssa ennen kuolemaansa. Heidän muutaman päivän mittaiseksi tarkoitettu lomansa päättyi kuitenkin Arilin sairastumiseen ja hänet vietiin sairaalaan lomakohteessaan Mombasassa[2], jossa hän kuoli sydänongelmiin[6]. Edvardsen haudattiin Kvinesdalissa 15. syyskuuta 2008. Kaikille avoinna olleessa ja valtakunnallisesti uutisoidussa hautajaistilaisuudessa oli läsnä noin 1 500–2 000 ihmistä.[7]

Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Edvardsenin kuvan yhden Boeing 737-800 -koneensa pyrstöön.[8]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boeing 737, jonka pyrstöön Edvardsenin kuva on maalattu.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paul Leer-Salvesen: Aril Edvardsen : mannen og bevegelsen i Sarons Dal. Stavanger: Verbum, 1974. ISBN 8271940066. (norjaksi)
  • Arvid Møller: Aril Edvardsen i Sarons dal. Oslo: Cappelen, 1978. ISBN 82-02-04048-5. (norjaksi)
  • Håvard Rem: Aril Edvardsen - et selvopplevd portrett. Oslo: Cappelen, 2004. ISBN 9788202220907. (norjaksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hans E. Jacobsen: ARIL EDVARDSEN (1938-2008) Aftenbladet. 8.9.2008. Viitattu 8.9.2008. (norjaksi)[vanhentunut linkki]
  2. a b c d e f g h Erik Thime: Aril Edvardsen døde lørdag Agder - Flekkefjords Tidende. 8.9.2008. Viitattu 8.9.2008. (norjaksi)[vanhentunut linkki]
  3. Norges mest kjente predikant er gått bort DagenMagazinet. 8.9.2008. Viitattu 8.9.2008. (norjaksi)[vanhentunut linkki]
  4. Aril Edvardsen 2008. Kvinesdal: Troens Bevis Verdens Evangelisering. Arkistoitu 25.1.2005. Viitattu 8.9.2008. (norjaksi)
  5. Borgen Production AS erlingborgen.com. Arkistoitu 7.10.2008. Viitattu 8.9.2008. (norjaksi)
  6. Hans-Christian Vadseth: Made in Kvinesdal. Fædrelandsvennen, 8.9.2008, s. 10. Kristiansand: Fædrelandsvennen. (norjaksi)
  7. Siste farvel www.nrk.no. NRK. Viitattu 15.9.2008. (norjaksi)
  8. LN-DYZ Norwegian Air Shuttle Boeing 737-8JP(WL) Planespotters.net. Viitattu 18.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]