Anu Holopainen
| Anu Holopainen | |
|---|---|
| Syntynyt | 13. lokakuuta 1968 (ikä 43) Helsinki |
| Ammatit | toimittaja |
| Kansallisuus | suomalainen |
| Ensiteokset | Kristallien valtakunta (1996) |
| Ehdokkuudet | Finlandia Junior -ehdokas 2006 (Molemmin jaloin) |
| Sivusto | Kotisivut |
|
|
|
Anna-Sofia (Anu) Holopainen (s. 13. lokakuuta 1968, Helsinki), suomalainen nuortenkirjailija ja toimittaja. Hän on tullut tunnetuksi nuorille suunnatuista fantasiakirjoistaan. Hän on valmistunut ylioppilaaksi ja työskennellyt sihteerinä 15 vuotta, kunnes vuonna 2004 ryhtyi opiskelemaan tiedotusoppia.
Kirjoittamisesta Holopainen innostui teini-iässä luettuaan Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen. Tarinat jäivät kuitenkin useimmiten vain ajatuksen tasolle eikä Holopainen kirjoittaessaankaan päässyt alkua pidemmälle. Tähän tuli muutos vasta vuonna 1994, jolloin hän alkoi kirjoittaa esikoisteostaan Kristallien valtakuntaa. Karisto julkaisi teoksen vuonna 1996. Sen jälkeen kirjoja on ilmestynyt tasaista tahtia noin kerran vuodessa.
Syysmaa-sarjassa on vahvana teemana naisasia, romaanissa Molemmin jaloin taas tarkastellaan ihmisyyttä sekä ihmisen ja luonnon suhdetta.
[muokkaa] Teokset
Sonja-sarja
- Kristallien valtakunta. Karisto, 1996. ISBN 951-23-3580-8.
- Noitien hovi. Karisto, 1997. ISBN 951-23-3716-9.
- Gae Bolga. Karisto, 2000. ISBN 951-23-4078-X.
Pohjoistuuli-sarja
- Boreaksen lapset. Karisto, 1998. ISBN 951-23-3832-7.
- Musta liekki. Karisto, 1999. ISBN 951-23-3989-7.
- Sinisilmä. Karisto, 2001. ISBN 951-23-4247-2.
Syysmaa-sarja
- Welman tytöt. Karisto, 2003. ISBN 951-23-4462-9.
- Sisarpuut. Karisto, 2004. ISBN 951-23-4578-1.
- Viinikauppias. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4705-9.
- Yölaakso. Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5106-0.
Muut
- Molemmin jaloin. Karisto, 2006. ISBN 951-23-4801-2.
- Ilmeetön mies. Karisto, 2010. ISBN 978-951-23-5277-7.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kotisivut.
- Anu Holopainen Sanojen ajassa
- Anu Holopainen Helsingin kaupunginkirjaston esittelemänä
- Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli.
- Mari Viertola: Gae Bolga. Turun sanomat 3.12.2000.
- Mari Viertola: Sinisilmä. Turun sanomat 18.12.2001.
- Paula Havaste: Sinisilmä. Helsingin sanomat 19.12.2001.
- Maria Loikkanen: Welman tytöt. Onnimanni 4/2003. (PDF)
- Syysmaa-sarja. Pirkkalan kunnankirjaston kirjaesittelyt.
- Tuija Lassila: Syysmaa-sarja. Helsingin kaupunginkirjasto.
- Molemmin jaloin. Pirkkalan kunnankirjaston kirjaesittely.
- Maria Loikkanen: Molemmin jaloin. Onnimanni 3/2006. (PDF)
- Merja Leppälahti: Voiko huomenna kaikki olla toisin? Kiiltomaton.net 15.9.2010.
Sivulta puuttuu