Antti Tykinvalaja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antti Tykinvalaja (Antti Kallenpoika) on Mika Waltarin luoma kuvitteellinen hahmo historiallisessa romaanissa Mikael Karvajalka ja sen jatko-osassa Mikael Hakim. Hän tulee tarinaan mukaan Mikael Karvajalan ensimmäisen kirjan luvussa yhdeksän vuonna 1517. Rouva Pirjo ottaa hänet suojiinsa, kuten Mikaelin aiemmin. Pojista tulee näin ollen kasvinveljekset. Waltari kuvaa Antin rotevaksi, hidasjärkiseksi, harmaasilmäiseksi maalaispojaksi, päätään Mikael Karvajalkaa pidemmäksi. Hän on köyhistä oloista Laitilan pitäjästä ja on tullut Turkuun sepän oppiin. Antin "isolla ja emolla ei ole muuta rikkautta kuin lapset". Valtavien voimiensa takia Antti joutuu moniin hankaluuksiin, mutta toisaalta ne pelastavat hänet ja Mikaelin monesta kiperästä tilanteesta. Luonteeltaan hän on säyseä, mutta alkoholia juotuaan saattaa muuttua aggressiiviseksi. Hänestä tulee tarinan edetessä valiosoturi ja taitava tykinvalaja.

Antti seuraa Mikaelia tämän retkillä ympäri Eurooppaa ja Välimeren aluetta, mutta poistuu välillä tarinasta palatakseen Mikaelin seuraan yllättävissä käänteissä. Kuvaillusta älyllisestä heikkolahjaisuudestaan huolimatta Antti oppii useita kieliä ja tekee väliin teräviäkin huomioita. Hän kyseenalaistaa Mikaelin ratkaisuja ja ihmettelee tämän monimutkaisia ajatuksia. Mikael huomaa jo tutustuessaan Anttiin, että tällä on ovela tyhmäksi heittäytymisen taito. Mikaelin mielestä Antti ei tule toimeen pahassa maailmassa ilman häntä, mutta käytännössä tilanne on usein päinvastoin. Mikael Hakimissa Antti saa arabialaisen nimen Antar. Hän joutuu kamppailemaan myös mielenterveys- ja alkoholiongelmien kanssa. Uskonnollisissa asioissa Antin maanläheinen suhtautuminen korostuu jyrkkänä vastakohtana Mikaelin syvääluotaaville pohdiskeluille.

Esimerkki Antin runsassanaisesta puheenparresta: "Kuuntelen aina mielihyvin hurskaita opetuksiasi, rakas veljeni Mikael, mutta miten on pääsi laita ja pysytkö jaloillasi, sillä rosvolaiset voivat palata enkä tahtoisi tappaa ketään. Olipa kova onni, että sait tärskyn päähäsi juuri opin porttien edessä, sillä pää on sinulle arin kohta, kun taas minulle poloiselle pää on tuskin muuta varten tarkoitettu kuin voidakseni niistää nenäni." (Mikael Karvajalka, viidestoista painos vuodelta 1995, sivut 143 – 144, ISBN 951-0-20748-9)