Antti Heikkilä (ortopedi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antti Heikkilä maaliskuussa 2012.

Antti Yrjänä Heikkilä (s. 13. huhtikuuta 1946 Helsinki) on lääketieteen lisensiaatti[1] ja ortopedian sekä traumatologian erikoislääkäri[2], kirjailija ja kustantaja.

Heikkilä on kirjoittanut erityisesti ravitsemuksesta ja kivunhoidosta sekä elintarvike- ja lääketeollisuuden korruptiosta ravitsemussuosituksissa ja virkatoimessa. Hän on puhunut jo pitkään vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta. Hän on kehittänyt oman muunnelmansa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, Pellinki-dieetin.[3] Heikkilä on tunnettu "rasvasodan kapinallisena".[4]

Heikkilä on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1973. Hän on saanut vuonna 1983 pätevyyden kirurgian ja vuonna 1984 ortopedian erikoislääkäriksi.[5]

Heikkilä on arvostellut nykyistä ravitsemusta ja ravitsemussuosituksista vastaavia viranomaisia sekä rokottamista ja ylilääkitsemistä. Heikkilä asuu nykyisin Saksan Hampurissa.

Näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravitsemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkilä suosittelee mahdollisimman puhdasta, luonnonmukaista ja teollisesti käsittelemätöntä ruokaa. Hän suosittelee rajoittamaan hiilihydraatteja ja välttämään margariinia. Hän neuvoo suosimaan rasvaa sekä eläinkunnan tuotteita, vihanneksia, pähkinöitä ja marjoja.[6] Pellinki-dieetti on hänen kehittämänsä vähähiilihydraattisen ruokavalion muunnelma.

Heikkilän mukaan vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtyminen parantaisi monen ihmisen terveysongelmat[1]. Hänen mukaansa hiilihydraattien aiheuttama insuliinin eritys altistaa ihmisen erilaisille sairauksille, joita ovat muun muassa metabolinen oireyhtymä, verenpainetauti, liikalihavuus ja kohonnut kolesteroliarvo. Hän arvostelee diabeteksen nykyistä hoitokäytäntöä[1]. Hänen mukaansa virallinen hoitosuositus pahentaa sairautta, koska se sekoittaa insuliinin aineenvaihduntaa entisestään. Heikkilän mukaan aikuistyypin diabeteksen ensisijainen hoitomuoto on vähähiilihydraattinen ruokavalio ja vasta toissijaisesti lääkehoito. Vähähiilihydraattinen ruokavalio normalisoi ja tasapainottaa hänen mukaansa insuliinin aineenvaihdunnan[7].

Heikkilän mukaan on tärkeää syödä kolme monipuolista ateriaa päivässä. Hänen mukaansa mikroaaltouuni tuhoaa lähes kaikki ruoan vitamiinit, entsyymit ja antioksidantit.[6]

Heikkilä on arvostellut Kansanterveyslaitoksen pääjohtajana toiminutta Pekka Puskaa[8], Puskan seuraajaa Juhani Eskolaa[9][10] ja suomalaisia ravitsemussuosituksia suunnitellutta ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmia[11]. Heikkilän mukaan Pekka Puska on ollut Suomen terveydenhuollon tilan pääarkkitehti. Heikkilä näkee Puskan mallin eräänlaisena fundamentalistisena uususkontona, jonka käyttövoima on muiden uskontojen tapaan kuolemanpelko.[8]

Heikkilän mukaan Suomen terveys- ja ravitsemusviranomaiset ovat ruokateollisuuden ja lääkeyhtiöiden asialla.[8][11] Hänen mukaansa kolesterolin vastustamiseen rakennettiin ”megaliittinen lääke- ja ruokateollisuuskompleksi”.[12]

Heikkilän mukaan kasvirasvat ja hiilihydraatit aiheuttavat insuliiniresistenssin ja sitä kautta II-tyypin diabeteksen lyhentäen elinikää keskimäärin 15 vuotta. Hänen mukaansa viralliset ravitsemussuositukset, joissa suositellaan kasvirasvoja ja runsaasti hiilihydraatteja, ovat vaarallisia.[12] Heikkilän mukaan kasvirasvat eivät auta painonhallinnassa, vaikka niin väitetään.[13]

Kipu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkilän näkemyksen mukaan kivunhoidossa mielen ja kehon hoitoa ei voi erottaa toisistaan. Hänen mukaansa kipu on viesti, jonka taustalta paljastuu usein haitallisia ajatuksia ja tottumuksia. Hänen mukaansa selkäkivut johtuvat lihasjännityksestä ja paikallisista krampeista, jotka voivat olla seurausta esimerkiksi tunteiden vastustamisesta tai työn vaatimusten kasvamisesta yli sietokyvyn. Kivun ehkäisyksi ja hoidoksi hän tarjoaa omien tunteiden kohtaamista, kehon rentoutumista ja luonnollista liikettä.[14]

Ylilääkintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkilä on kritisoinut ylilääkitsemistä. Heikkilä arvostelee sitä, että hoitomuodot ovat nykyisessä ajattelussa välttämättä lääkkeellisiä. Hänen mukaansa osalla lääkkeellisistä hoidoista ei ole tehoa. Heikkilän mukaan psykiatriassa henkisiä ongelmia tulisi hoitaa myös muuten kuin lääkkeellisesti, mutta viralliset hoitosuositukset ovat lääkkeellisiä. Hänen mukaansa on erikseen ”raskas psykiatria” ja hän arvostelee, että inhimillisessä kentässä tapahtuvia järkkymisiä hoidetaan lääkkeellisesti.lähde tarkemmin?

Heikkilän mukaan kolesterolilääkkeet ovat olleet vertaansa vailla oleva lääketieteellinen huijaus.[15] Hänen mukaansa kohonneen veren kolesterolitason alentamiseen käytettävät statiinit eivät toimi.[16] Hänen mukaansa kolesterolitason lasku lisää kuolleisuutta, ja pisin elinikäodotus on niillä, joilla on korkein kolesterolitaso. Heikkilä on arvostellut Oulun yliopiston geriatrian professori Timo Strandbergia, koska tämä on Heikkilän mukaan keskeinen henkilö siinä miksi suomalaisille määrätään niin paljon statiinilääkkeitä. Heikkilän mukaan Lääkärilehti on medikalisaation ja lääketeollisuuden kritiikitön äänitorvi Suomessa.[17]

Heikkilä on sanonut, että masennuslääkkeinä käytettävien selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien (SSRI) tehot eivät eroa lumelääkkeistä. Hänen mukaansa niin kutsuttu serotoniiniteoria, jolle kyseiset lääkkeet perustuvat, ei ole saanut riittävästi tutkimusnäyttöä.[18]

Rokottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkilä sanoi sikainfluenssaepidemian aikana vuonna 2009, että taudin uhkaa on liioiteltu. Heikkilä piti sikainfluenssaa lievänä tautina ja huomautti että tavalliseen kausi-influenssaan kuolee vuosittain moninkertainen määrä ihmisiä. Heikkilä arvosteli myös sikainfluenssarokotetta siitä, että sitä ei ole tutkittu tarpeeksi ja että se voi aiheuttaa vahingollisia sivuvaikutuksia ja jopa edistää kuolemia.[19] Heikkilä on vastustanut HPV-rokotetta, koska hänen mukaansa yli 90 prosenttia paranee HPV-infektiosta itsestään, ja tutkimusnäyttöä rokotteen toimivuudesta ei hänen mielestään ole tarpeeksi.[20]

Vuoteen 2019 mennessä Heikkilän mielipide rokotteista oli koventunut. Hän kirjoitti, että "rokotusten todellisista hyödyistä ei ole selvää tieteellistä faktaa vaan kaikki perustuu olettamuksiin" ja että Bill Gates "julistaa rokotusten ihmeitä tekevään voimaan, mutta samalla jättää kertomatta, ettei ole rokottanut omia lapsiaan[a] monen muun elitistin tavoin. Gates hallitsee rokotustodellisuutta omistamalla WHO:n."[22]

Heikkilä on myös julkaissut paljon koronavirusrokotteita vastustavia kannanottoja.

Ilmastonmuutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkilä pitää ilmastonmuutosta myyttinä. Hänen mukaan George Soros on "keskeinen tämän ilmastomuutosmyytin kummisedistä".[22]

Heikkilän kohtaama kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanterveyslaitoksen professori Antti Aro ja ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen varoittivat Diabetes-lehden numerossa 12/2003, että runsaasti proteiinia sisältävä ruokavalio saattaa aiheuttaa ongelmia vaurioituneille munuaisille ja lisätä kihtioireita, ja että runsaasti rasvaa ja proteiinia sisältävä ruokavalio olisi erityisen haitallinen diabeetikoille. Lisäksi he esittivät väitteen, jonka mukaan runsaasti kovaa rasvaa sisältävä ruokavalio lisäisi sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. He väittivät myös, että Heikkilän suosittelema ruokavalio johtaisi rasvojen "epätäydelliseen palamiseen" ja että kyseisestä ruokavaliosta puuttuisi paljon elimistölle välttämättömiä ravintoaineita. He väittivät, että pasta, riisi, peruna, täysjyvävilja ja hedelmät olisivat terveyttä edistävän ruokavalion perusta, joita ilman ei saisi riittävästi kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Lisäksi he kirjoittivat, ettei hiilihydraattirajoitukseen perustuvan ruokavalion pitkäaikaisturvallisuudesta ole näyttöä, vaikka lääkäri Robert Atkins lanseerasi sen jo kolmekymmentä vuotta sitten ja väittivät lisäksi ilman lähdeviitettä, että muutama potilas oli luultavasti jopa kuollut dieetin vuoksi.[23]

Kuopion yliopistosairaalan ja Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen professori Helena Gylling moitti Heikkilän ruokavaliosuosituksia "edesvastuuttomiksi" Diabetes-lehden numerossa 10/2004. Gylling väitti lisäksi, että ruokavalion pitäisi sisältää 60 energiaprosenttia hiilihydraatteja ollakseen terveellinen, ja että tutkijapiireissä vallitsisi "maailmanlaajuisesti yksimielisyys" siitä, että runsas eläinrasvan ja kolesterolin käyttö johtavat sepelvaltimotautiin, sydäninfarktiin ja aivoinfarktiin. Runsasrasvainen ja -proteiininen ruokavalio olisi vaaraksi myös luustolle.[24]. Heikkilä erosi vastalaseeksi Suomen Lääkäriliitosta[1].

Heikkilä kiisteli 2010-luvulla ravitsemusasioista myös ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajan ja terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan Pekka Puskan kanssa[1].

Ravitsemuskirjailijoiden Ilkka Salmenkaidan ja Varpu Tavin mukaan Heikkilä ei useinkaan ole kirjoissaan tarkka yksityiskohdista, vaan jättää niihin virheitä, kömpelyyksiä ja perustelemattomia väitteitä.[25] Ravitsemusterapeutti Jan Verhon mielestä Heikkilän Ravinto & Terveys -kirjan dieetti voi ihan hyvin toimia ja kirjassa on osuvia kohtia kuten kritiikki lääkärien vähäistä ravitsemustiedekoulutusta kohtaan. Kirja sisälsi kuitenkin paljon asiavirheitä, jotka olisi helposti voinut tarkistaa netistä.[26] Anu-Elina Lehti arvioi Vihreässä Langassa Heikkilän vaikuttavan ”lievästi sanottuna vainoharhaiselta” kirjoittaessaan mediasta ja lääketeollisuudesta.[1]

Myös Heikkilän vuonna 2018 ilmestynyttä kirjaa Lääkkeetön elämä arvosteltiin voimakkaasti ja Skepsis-yhdistys antoi Otavalle niin sanotun Huuhaa-palkinnon kirjan kustantamisen johdosta. Heikkilä väitti kirjassa muun muassa, että ”Brittiläisen arvion mukaan lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana” täsmentämättä lähdettä. Helsingin Sanomat kirjoitti, ettei kirjan myöhempiin painoksiin tehty kustantajan lupauksista huolimatta merkittäviä korjauksia.[27] S-ryhmä veti kirjan pois myynnistä sen sisältämien virheiden takia.[28]

Terveysblogistit Vladimir Heiskanen ja Olli Haataja väittivät löytäneensä Lääkkeetön elämä -kirjasta yhteensä noin 80 virhettä[29][30]. Heikkilä on väittänyt joutuneensa kirjassa esittämiensä asioiden vuoksi median ja lääkärikunnan yläkastin ajojahdin kohteeksi.[31]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luokiteltu räikeäksi valheeksi.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Anu-Elina Lehti: Kerettiläinen Vihreä Lanka. 23.6.2011. Vihreä Lanka Oy. Viitattu 20.1.2014.
  2. Ortopedista tuli rasvan puolustaja. Helsingin Sanomat, 12.4.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.8.2012.
  3. Pellinki-dieetti – Päämääränä laadukkaampi elämä Anna. 18.4.2012. Otavamedia. Viitattu 17.10.2016.
  4. https://arkisto.aviisi.fi/artikkeli/?num=05/2011&id=a7e5474
  5. Suomen lääkärit - Finlands läkare 1992, s. 153. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund, 1992. ISBN 951-9433-33-3.
  6. a b Pellinki-dieetti Painonpudotus. Viitattu 3.8.2012.
  7. Antti Heikkilän dieetti Laihdutus & painonpudotus. Mousewell Oy. Viitattu 3.8.2012. [vanhentunut linkki]
  8. a b c Puskan perintö. Anttiheikkilä.com
  9. Flunssahysteria Anttiheikkilä.com
  10. Valkopesua. Anttiheikkilä.com
  11. a b Mikael Fogelholm. Anttiheikkilä.com
  12. a b Diabetesharhautus Anttiheikkilä.com
  13. Lääketieteen etiikka. Anttiheikkilä.com
  14. Kipu Kunto & Terveys. Viitattu 4.3.2013.
  15. Talvisota Anttiheikkilä.com
  16. Kuinka säästämme 2, Anttiheikkilä.com
  17. Lisää kolesteroliasiaa, Anttiheikkilä.com
  18. Masennuslääkkeet. Anttiheikkilä.com
  19. Lääkäri: Sikainfluenssaan ei kannata syödä tulehduskipulääkkeitä, Studio55.fi, Julkaistu 15.11.2009.
  20. Lääkäri: ”Omia tyttäriäni en rokottaisi” – Näin THL vastaa hpv-kohuun (Arkistoitu – Internet Archive), Helsingin Uutiset 3.10.2013.
  21. Valverde, Miriam: Website falsely claims Bill Gates refused to vaccinate his own children 02.05.2018. Politifact. Viitattu 28.10.2019.
  22. a b Heikkilä, Antti: Eliitin valta, osa 1: Ilmastonmuutos 09.04.2019. Antin Blogi. Arkistoitu 9.4.2019. Viitattu 28.10.2019.
  23. Heinonen Liisa & Aro, Antti: Niukasti hiilihydraattia, runsaasti rasvaa - paino voi pudota, mutta miten käy terveyden?. Diabetes, 2003, nro 12. Diabetesliitto. Artikkelin verkkoversio.
  24. Gylling, Helena: Kommentteja Antti Heikkilän väittämiin ravitsemuksesta. Diabetes, 2004, nro 10. Diabetesliitto. Artikkelin verkkoversio.
  25. Tavi, Varpu & Salmenkaita, Ilkka: Laihdu ilman nälkää, s. 160. Jyväskylä: my.book, 2009. ISBN 978-952-99933-3-8.
  26. Kirja-arvio Antti Heikkilän kirjasta Ravinto & Terveys, Ravitsemusterapeutti Jan Verho, 23.8.2010.
  27. Noora Vaarala, Otava ei ota vastuuta Heikkilän kirjan virheistä. Helsingin Sanomat 18.12.2018 s. B 5 Artikkelin verkkoversio
  28. S-ryhmä vetää Antti Heikkilän kirjan pois myynnistä, Yle
  29. Lahnajärvi, Anne: Terveysvaikuttaja: Antti Heikkilän kirjasta löytynyt jo 80 virhettä 12.1.2019. Uusimaa. Viitattu 14.1.2019.
  30. Lääkkeetön elämä – hyvä tavoite, huono kirja Novus Aditus. 18.10.2018. Viitattu 20.4.2021.
  31. Heikkilä, Antti: Hesarin paskajuttu (kirjoittajan blogi) Antti Heikkilän terveysklubi. 17.12.2018. Viitattu 20.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]