Antti Einari Halonen
Antti Einari Halonen (s. 3. marraskuuta 1945 Mikkeli) on suomalainen teatteriohjaaja ja näyttelijä, kääntäjä, dramaturgi ja radiokuunnelmien ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on Suomen Kansallisteatterin pääohjaaja.[1] Pitkän uransa aikana Halonen on dramatisoinut ja ohjannut lukuisia näytelmiä, muun muassa William Shakespearen, Minna Canthin ja Arthur Millerin teoksia. Hän on ohjannut myös musikaaleja ja oopperoita, kuten Kurt Weillin ja Bertolt Brechtin Kolmen pennin oopperan ja yhteistyöohjauksia Jukka Kajavan kanssa. Lisäksi hän on käsikirjoittanut ja ohjannut radiokuunnelmia, joista tunnetuin on Mika Waltarin teokseen perustuva Sinuhe.
Halonen on saanut Pohjoismaisen kuunnelmapalkinnon 1986 ja valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1987. Hän on näytellyt kahdessa elokuvassa, Puulinna ja Linna, joista jälkimmäisessä hän toimi myös apulaisohjaajana.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Taiteellinen henkilökunta. Suomen kansallisteatteri. Viitattu 27.2.2008.
Sivulta puuttuu