Antti Alanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antti Alanen
Antti Alanen elokuussa 2008.
Antti Alanen elokuussa 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt10. huhtikuuta 1955 (ikä 69)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti elokuvatutkija
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Antti Arvi Tapani Alanen (s. 10. huhtikuuta 1955 Helsinki)[1] on suomalainen elokuva-ammattilainen.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antti Alanen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1973 ja yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 1979 Tampereen yliopistosta. Hän suoritti jatko-opintoja Freie Universität Berlinissä vuosina 1982–1986 ja Los Angelesissa vuosina 1995–1996.[1]

Vuodesta 1975 Alanen on kirjoittanut lehtiin elokuvista, televisiosta ja videoista.[1] Hän on kirjoittanut muun muassa teoksen Musta peili: Kauhuelokuvan kehitys Prahan ylioppilaasta Poltergeistiin (1985) yhdessä veljensä Asko Alasen kanssa. Hän on tehnyt myös useita käännöksiä. Alanen sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1993.[1]

Alanen työskenteli Suomen elokuva-arkiston eli nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin esitystoiminnan ohjelmistonsuunnitteljana vuodesta 1985 huhtikuuhun 2023. Vuosina 2001–2023 hän toimi elokuva-arkistojen kansainvälisen liiton (FIAF) esitystoimintakomissiossa (PACC), myös puheenjohtajana 2006–2011. Hän johti Valtion elokuvatarkastamoa vuosina 1996–1998.[1] Vuodesta 2019 hän on ollut Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsen.

Antti Alasen isä oli professori Aulis Alanen.[1]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alanen, Antti (toim.): Elokuva ja psyyke 5: Lapsi oudossa maailmassa. Helsinki: Minerva, 2019. ISBN 978-952-312-795-1
  • Bagh, Peter von: Elokuvan almanakka: 69 katsetta vuosisadan historiaan. Toim.: Antti Alanen. E-kirja, Kansalliskirjasto 2018. ISBN 978-951-51-4165-1
  • Antti Alanen (toim.): Peter von Bagh: Elokuvan muisti. Helsinki: Kansalliskirjasto, 2018. ISBN 978-951-51-4338-9
  • Paksuniemi, Petteri & Alanen, Antti: Peter von Baghin elokuvakirjasto. Helsinki: Kansalliskirjasto, 2018. Verkkojulkaisu.
  • Alanen, Antti (toim.): Elokuva ja psyyke 4: Näyttelijän paradoksi. Helsinki: Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-337-3
  • Alanen, Antti & Möller, Olaf (toim.): Citizen Peter. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-1266-0.
  • Alanen, Antti (toim.): Elokuva ja psyyke 3: Tarinan lumous. Perustuu Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen, Helsingin psykoterapiaseuran ja Suomen elokuva-arkiston Helsingissä järjestämiin symposiumeihin. Helsinki: Minerva, 2012. ISBN 978-952-492-614-0.
  • Alanen, Antti (toim.): Elokuva ja psyyke 2: Rakkaus ja tuho. Perustuu osittain Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen, Helsingin psykoterapiaseuran ja Suomen elokuva-arkiston vuosina 2007 ja 2009 Helsingissä järjestämiin symposiumiumeihin. Helsinki: Minerva, 2010. ISBN 978-952-492-389-7.
  • Alanen, Antti (toim.): Elokuva ja psyyke: Verhon takana. Perustuu Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen, Helsingin psykoterapiaseuran ja Suomen elokuva-arkiston vuonna 2006 Helsingissä järjestämään symposiumiin. Helsinki: Jyväskylä: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-105-3.
  • Elokuvantekijät. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3.
  • Suomalainen musiikkivideografia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4257-1.
  • Mitä Missä Milloin Elokuvaopas: Pitkät elokuvat. Mitä-missä-milloin: Kansalaisen tietokirjat. Helsingissä: Otava, 1995 (uudistettu laitos 2005). ISBN 951-1-12642-3.
  • Sähköiset unet: Musiikkivideot – Miten taiteesta tuli pop. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992. ISBN 951-37-0837-3.
  • Alanen, Antti & Alanen, Asko: Musta peili: Kauhuelokuvan kehitys Prahan ylioppilaasta Poltergeistiin. Suomen elokuva-arkisto A6. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto: Valtion painatuskeskus, 1985. ISBN 951-859-914-9.
  • Marilyn: Alaston naamio: Marilyn Monroen elokuvat. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto, 1982 (uudistettu painos 1996). ISBN 951-859-284-5.
  • Alanen, Antti & Haapala, Pertti: Työväenluokan synty Tampereella. Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen tutkimuksia 37. Tampere: Tampereen yliopisto, 1979. ISBN 951-44-0912-4.

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anhava, Martti & Klapuri, Tintti & Pylsy, Mika (toim.): Mitä Tolstoi todella sanoi. Helsinki: Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-811-1 (Antti Alanen: "Leo Tolstoi ja elokuva.)"
  • Ekholm, Kai & Repo, Yrjö (toim): Lukemisen aika. Helsinki: Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-962-0. (Antti Alanen: "Amazon.")
  • Ekholm, Kai: Jörn Donnerin kirjasto. Helsinki: Donner Productions Oy, 2021. ISBN 978-952-94-5643-7. (Antti Alanen: "Jörn Donnerin elokuvakirjasto.)
  • Anhava, Martti & Huttunen, Tomi & Pesonen, Pekka (toim.): Dostojevski : kiistaton ja kiistelty. Helsinki: Siltala, 2017. ISBN 978-952-234-430-4. (Antti Alanen: "Dostojevski ja elokuva.)"
  • Klimpel, Paul (toim.): Bewegte Bilder – starres Recht? Berlin Verlag, 2011. ISBN 978-3-82709-000-3. (Antti Alanen: "Fair Use.")
  • Laine, Kimmo & Seitajärvi, Juha (toim.): Valkoiset ruusut: Hannu Lemisen & Helena Karan elämä ja elokuvat. Helsinki: SKS, 2008. ISBN 978-952-222-001-1. (Antti Alanen: "Soita minulle, Helena!")
  • Salla Tykkä: Cave, Salla Tykkä: Zoo. Amsterdam: Museum Het Domein, 2006. ISBN 90-75883-36-6. (Antti Alanen: "Lucid Dreams: The Films of Salla Tykkä.")
  • Richard Abel: Encyclopedia of Early Cinema. Abingdon / New York: Routledge, 2005. ISBN 0-415-23440-9. (Antti Alanen: artikkelit suomalaisesta elokuvasta.)
  • Kimmo Laine, Matti Lukkarila, Juha Seitajärvi (toim.): Valentin Vaala. Helsinki: SKS, 2004. ISBN 951-746-562-9. (Antti Alanen: "Nuoren Vaalan kansainvälisiä vaikutteita.")
  • Drössler, Stefan (toim.): The Unknown Orson Welles. München: Filmmuseum München & Belleville Verlag, 2004. (Antti Alanen: "Filming The Trial: The Interview as an Art Form.")
  • Arnold, Frank (toim.): Experimente in Hollywood. Steven Soderbergh und seine Filme. Mainz: Bender Verlag, 2003. (Antti Alanen: "Sinn fürs Spiel – Yes 9012Live.")
  • Toiviainen, Sakari: Tulio: levottoman veren antologia. Helsinki: SKS, 2002. ISBN 951-746-089-9. (Antti Alanen: "Tulio ja Linnankoski.")
  • Suomen kansallisfilmografia 1-12: useita artikkeleita 1991-2005.

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anderson, Lindsay: John Ford (About John Ford). Helsinki: VAPK-kustannus, 1990. ISBN 951-37-0252-9
  • Wood, Robin: Hollywood Vietnamista Reaganiin (Hollywood from Vietnam to Reagan). Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1989. ISBN 951-861-597-7
  • Tarkovski, Andrei: Vangittu aika (Zapetšatljonnaja vremja). Helsinki: Love Kirjat, 1989. Suomentaneet Risto Mäenpää ja Velipekka Makkonen. Toimittanut Antti Alanen. ISBN 951-8978-04-2
  • Naremore, James: Orson Wellesin maaginen maailma (The Magic World of Orson Welles). Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1987. ISBN 951-860-400-2
  • Benjamin, Walter: Silmä väkijoukossa: huomioita eräistä motiiveista Baudelairen tuotannossa (Über einige Motive bei Baudelaire). Helsinki: Odessa, 1986. ISBN 951-9178-17-1
  • Simmel, Georg: Muodin filosofia (Die Mode). Helsinki: Odessa, 1986. ISBN 951-9178-16-3

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kuka kukin on 2015, s. 37–38. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]