Antti Ahtiainen
Antti Oskar Ahtiainen (7. kesäkuuta 1895 Imatra – 30. huhtikuuta 1938) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Heikki Ahtiainen ja Anna-Liisa Mansikka ja puolisonsa Paulina Siviä Miikki. Hän kävi kansakoulua ja kaksi luokkaa Imatran yhteiskoulua. Hän toimi maanviljelijänä Imatralla ja osallistui voimistelunjohtajakurssille Viipurissa 1913. Vuosina 1913–1916 hän toimi johtajana urheiluseuroissa Imatran Jyske ja Korvenkylän Honka. Hän suoritti yksityisesti keskikoulun Viipurin reaalikoulussa vuonna 1925, kävi reserviupseerikoulun 1926 ja osallistui luutnanttikurssille suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1937.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahtiainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 10. syyskuuta 1916. Hänet siirrettiin 3. komppaniaan 1. maaliskuuta 1917.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Ahtiainen palasi Suomeen ja Vaasaan 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Vaasasta hän matkusti Virroille, missä hänet sijoitettiin komppanianpäälliköksi ähtäriläisistä vapaaehtoisista kootun Virtain pataljoonan 3. komppaniaan.[3] Hänen komentamansa komppania oli monessa mielessä edistyksellinen jo heidän saamansa sotilaskoulutuksen ja jotensakin yhtenäisen varustuksensa takia. Ahtiaisen komppanian tunnusmerkkinä oli sotilasunivormu ja lammasnahkalakki.[4] Tulikasteensa Ahtiainen sai sisällissodassa 9. – 11. maaliskuuta käydyssä Vaskiveden taistelussa.[5] Seuraavaksi Ahtiainen osallistui Kurun taisteluun, jossa hän ei komppaniansa kera päässyt taistelukosketukseen, koska hänen saamansa ohjeet olivat ilmeisen puutteelliset ja hän joutui olemaan toimettomana Parkanon tien varressa. Tosin hänen toimimattomuutensakin oli tuloksellista, koska Kurun puolustajien komentaja Stolbov päätti lopulta peräytyä Kurusta luullen Ahtiaisen komppanian aikovan koukata heidän selustaansa.[6] Ahtiainen osallistui pataljoonan uljaimpaan hyökkäykseen, jossa hän johti komppaniaansa hyökkäyksen kärkenä Viljakkalaa vastaan. Hänen komppaniansa valtasi lopulta Viljakkalan pistimin ja käsikranaatein 23. maaliskuuta 1918 puolenpäivän aikaan käydyssä käsirysyssä.[7]
Myöhemmin hänet siirrettiin komppanioineen Pohjois-Pohjanmaan rykmentin 3. pataljoonan 9. komppaniaksi, jonka päällikkönä hän jatkoi. Ahtiainen otti sisällissodassa osaa Vaskiveden, Kurun, Muroleen, Viljakkalan, Ylöjärven ja Epilän taisteluihin, Tampereen valloitukseen sekä rykmentin etenemiseen Savon rintamalta Haminaan.[1]
Aunuksen sotaretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahtiainen liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Palveli ensin tykistössä Vitelessä, 6. kesäkuuta 1919 alkaen 2. rykmentin 3. pataljoonan 3. komppaniassa päällikkönä ja 27. kesäkuuta 1919 lähtien joukkueenjohtajana 2. komppaniassa. Ahtiainen osallistui Aunuksen sotaretkellä Vitelen, Vilgajoen, Matrossan, Suollusmäen ja Sääntäjärven taisteluihin.[1][2]
Palvelus puolustusvoimissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen sisällissodan päätyttyä Ahtiainen jäi puolustusvoimien palvelukseen ja palveli aluksi komppanianpäällikkönä Pohjois-Pohjanmaan rykmentissä, josta sittemmin muodostettiin Oulun–Vaasan vartiopataljoona. Hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1918 Helsingin etappipataljoonaan ja komennettiin 1. Divisioonaan esikuntavääpeliksi. Puolustusvoimista hän erosi 11. helmikuuta 1919. Puolustusvoimista eronsa jälkeen hän toimi Joutsenon suojeluskunnan kasvatuspäällikkönä ajalla 1. tammikuuta 1919 – 3. toukokuuta 1919. Kymin suojeluskunnan paikallispäällikkönä Ahtiainen toimi 1. syyskuuta 1919 – 30. kesäkuuta 1920. Ahtiainen astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. tammikuuta 1921 ja toimi vääpelinä Viipurin rykmentissä 1. toukokuuta 1926 saakka, jolloin hänet siirrettiin Polkupyöräpataljoona 3:een. Hänet komennettiin pataljoonan konekiväärikomppaniaan nuoremmaksi upseeriksi 3. helmikuuta 1927. Seuraavaksi hän siirtyi 16. huhtikuuta 1929 Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja määrättiin Mikkelin suojeluskuntapiirin 6. alueen ja 1. marraskuuta 1933 8. alueen päälliköksi.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Donner Kai, Svedlin Th., Nurmio Heikki (toim.): Suomen vapaussota I – VIII, Gummerus: Jyväskylä 1927.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|