Antiminssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antiminssi vuodelta 1834, Aunus.
Antiminssi. Transilvania, 1890
Edellisen kuvan yksityiskohta

Antiminssi (ven. антиминс, kreik. αντιμήνσιον, lat. anti mensa) on ortodoksisessa kirkossa alttaripöydälle kuuluva silkkinen tai pellavainen liina. Piispan antaa sen tavallaan "valtakirjaksi" suorittaa liturgia kyseisessä kirkossa. Ensimmäiset maininnat antiminsseistä ovat 600-luvulta. Niitä painettiin aluksi puupainometelmällä mutta 1600-luvulta lähtien on käytetty syvä- että laakapainoa.[1]

Antiminssiin on kuvattu keskelle Kristuksen hautaaminen ja nurkkiin evankelistat tai heidän symbolinsa. Liinaan on myös merkitty, milloin ja kuka piispa on sen vihkinyt ja mille kirkolle.[1]

Antiminssin keskellä on pieni umpinainen tasku, johon on ennen vihkimistä sijoitettu pieni pala vahaan kastettua reliikkiä.[1] Tämä on muisto Rooman vainojen ajalta, jolloin ehtoollinen asetettiin ja jaettiin marttyyrien haudoilla.lähde? Antiminssiä säilytetään kirkon tai tsasounan alttaripöydällä. Se taitetaan yhdeksänosaiseksi taitokseksi joka avataan määrätyllä tavalla eukaristian alussa. Antiminssillä on aina oma kääreensä, ilitoni, joka on sitä hiukan suurempi ja joka taitellaan antiminssin ympärille.[1][2] Ennen antiminssin yleistymistä ilitonia käytettiin antiminssin lailla ja eukaristia suoritettiin sen päällä.[2] Ilitonin kääre vaihtaa väriään liturgisten värien mukaan. Kokonaisuuden päällä säilytetään väliajat evankeliumikirjaa.lähde?

Antiminssejä on olemassa runsaasti, koska vakiintunut tapa on että kun hiippakunnan piispa vaihtuu, uusi piispa siunaa ensimmäisen piispantarkastuksensa yhteydessä uuden antiminssin seurakunnan pääkirkkoon ja seuraavilla muihin kirkkoihin ja tsasouniin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Säppi, Leena: Kirkolle uudet antiminssit, Suomen ortodoksinen kirkko on tilannut uudet antiminssit – historiansa neljännet suomenkieliset Suomen ortodoksinen kirkko. 3.1.2018. Viitattu 17.9.2018.
  2. a b Kirkollinen sanasto, Ilitoni Suomen ortodoksinen kirkko. 19.3.2009. Arkistoitu 17.9.2018. Viitattu 17.9.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pyykkönen, Hannu: Alttaripöytä Ortodoksi.net. 29.4.2009. Viitattu 17.9.2018.
  • Pyykkönen, Hannu: Antiminssi Ortodoksi.net. 19.3.2009. Viitattu 17.9.2018.