Antiikin Rooman tekniikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjasta
Antiikin Rooma
LupaCapitolina.png

Historia
200-luvun kriisi
myöhäisantiikki

Hallinto ja politiikka
kuninkaat | konsulit
keisarit | senaatti
oikeus | provinssit

Talous

Kulttuuri
kirjallisuus | mytologia
ruoka | tekniikka

Sotahistoria
legioona

n  k  m

Antiikin Rooman tekniikka tarkoittaa Rooman valtakunnassa aikakaudella alkaen noin vuonna 300 ennen ajanlaskun alkua päättyen vuoteen 476, jolloin Länsi-Rooman valloittivat germaanit. Roomalaisia ei pidetä suurina tekniikan kehittäjinä, mutta sitä paremmin he menestyivät tekniikan käyttäjinä. Roomalaiset käyttivät hyväkseen monia hellenistisen maailman ja etruskien keksintöjä. Myöhäisantiikissa ja varhaiskeskiajalla osa kerääntyneestä teknisestä tietämyksestä unohtui.

Ulkopuoliset vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalainen purjelaiva kuvattu sarkofagissa, 200-luvun loppu.

Roomalainen tekniikka, siltä osin kun sillä ei tarkoiteta heidän käyttämäänsä kreikkalaista tekniikkaa, periytyi suurelta osin etruskien sivilisaatiolta. Etruskit olivat oppineet rakentamaan holvikaaria, joita he käyttivät sekä rakennuksissa että silloissa. Holvikaari oli tunnettu rakenne Mesopotamiassa, mutta kreikkalaiset eivät sitä käyttäneet. Etruskikaupunkien kadut olivat päällystetyt ja niissä oli viemäröinti, toisin kuin useimmissa kreikkalaiskaupungeissa.

Kreikkalaisilta roomalaiset perivät paljon. Muun muassa roomalaiset laivat perustuivat kreikkalaisille kolmisouduille. Myös sotatekniikkaa saatiin paljon, sillä hellenistisessä maailmassa Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen taukoamatta raivonneet sodat olivat johtaneet merkittävään kehitykseen sotateknologian saralla.

Lasinpuhallustaito levisi imperiumiin Syyriasta. Leviäminen kesti noin sukupolven ajan.

Roomalaiset tekniikan hyödyntäjinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leipomo Pompejissa, jossa myllynkiveä on pyörittänyt hevonen tai aasi.

Roomalainen yhteiskunta ja roomalaiset tekniikan käyttäjät olivat konservatiivisia. Uusien tekniikoiden käyttöönotto oli hidasta. Nopeinta kehitys oli ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla eaa., joilloin myös Rooman poliittinen valta Välimeren piirissä kasvoi nopeasti. Tähän mennessä kehitettiin tärkeimmät roomalaisina pidetyt teknologiat kuten betoni, vesijohdot, nostokurjet, sadonkorjuulaitteet, kupoli- ja kaarirakenteet, viini- ja öljypuristimet ja lasinpuhallus.

Sementin käyttö sai alkunsa imperiumin itäosista ja sen laajempi käyttöönotto vei yli vuosisadan. Monien muiden teknologioiden käyttö ei ikinä saavuttanut valtakunnan kaikkia kolkkia muun muassa tarvitun pääoman vähäisyyden, sosiaalisten syiden ja vanhan infrastruktuurin takia.

Insinööritaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejista löydettyjä kirurgin työkaluja.

Roomalainen yhteiskunta ei tuntenut tekniikkaa erillisenä oppina vaan tekninen tietämys oli suurelta osin eri alojen käsityöläisten hallussa. Esimerkiksi muurarit ja maanmittarit pitivät ammattitaitonsa omana tietonaan ja sitä siirrettiin eteenpäin oppipoikajärjestelmän avulla. Armeijan palveluksessa oli pieni määrä henkilöitä, joita voitaisiin kutsua insinööreiksi. He vastasivat armeijan teknisistä tarpeista, kuten silloista. Apollodoros Damaskolainen oli ajan merkittävimpiä insinöörejä. Vain harvat kirjoittivat tietonsa muistiin. Huomattava poikkeus on Vitruvius.

Suurin osa roomalaisen tekniikan tuntemuksesta tulee arkeologisesta tutkimuksesta ja arabien säilyttämästä, latinasta käännetystä aineistosta. Myös aikalaisten matkakertomuksissa on säilynyt kuvauksia teknologiasta. Jotkin kirjoittajat kuten Plinius vanhempi ja Strabon olivat riittävän kiinnostuneita teknologiasta mainitakseen siitä kirjoituksissaan. Heidän kuvauksensa ovat kuitenkin usein lyhyitä ja epäselviä.

Pont du Gard Ranskassa. Roomalainen vesijohto arviolta vuodelta 19 eaa.

Roomalaiset hyödynsivät taitavasti standardointia ja organisointia. Perinteisten rakenteiden käytön korostamisella tekninen taito voitiin siirtää eteenpäin. Ensimmäinen tunnettu tekniikkaa käsittelevä kirja on De Architectura, jonka kirjoitti Marcus Vitruvius Pollo noin vuonna 15. Kirjaa käyttivät vielä renessanssin rakentajat. Kirja perustuu kokemukseen ja on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät pohtineet kirjan monien nyrkkisääntöjen fysikaalisia perusteita. Kirja käsittelee myös rakentamisen arvoja ja kauneusihanteita.[1]

Rakentaminen ja arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejista löydettyä lasitavaraa.

Roomalaiset rakensivat paljon siltoja, vesijohtoja ja amfiteattereita. Myös viemäröintiin, teihin ja rakentamisen tekniikkaan yleensä kehittyi monia parannuksia. Roomalainen arkkitehtuuri oli etruskivaikutteista. Sementtiä valmistettiin kvartsipitoisesta kivituhkasta. Rakennuksiin, erityisesti kylpylöihin saatettiin asentaa kaksinkertaiset ikkunat lämmön karkaamisen estämiseksi.

Holvikaaret olivat leimallisia roomalaisten rakennuksissa. Pantheon on hyvä esimerkki roomalaisesta kupolirakenteesta. Sementin käyttö sai alkunsa imperiumin itäosista, ja sen avulla valmistettiin kestäviä akvedukteja ja kaarisiltoja. Roomalaisilla holvikaarirakenteilla oli suuri merkitys länsimaiselle arkkitehtuurille.

Roomalaiset olivat ylpeitä teknisestä taidostaan. Moni keisari tuli tunnetuksi heidän valtakaudella valmistuneista rakennuksista. Claudius (10 eaa.–54) vei Ostian sataman suuret rakennustyöt loppuun, ja niiden ansiosta Roomalle välttämätön viljantuonti toimi paremmin. Trajanuksen forum on vieläkin turistinähtävyys, samoin Caracallan kylpylät. Roomalaisista tuli taitavia suurten rakennusprojektien toteuttajia. Tunnettuja roomalaisia insinöörejä on Frontinus, joka vastasi Rooman vesihuollosta vuosina 97–104. Hän valvoi 400 kilometrin mittaisten vesijohtojen rakentamista. Lisäksi hän kirjoitti De Aquis -nimisen vesijärjestelmiä ja omaa teknologista näkemystään käsittelevän kirjan.[2] Roomassa oli käytössä myös viemärijärjestelmä, tunnetuimpana pääviemäri Cloaca Maxima.

Akveduktit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Akvedukti

Roomalaiset rakensivat lukuisia vesijohtoja toimittamaan vettä kaupunkeihin. Vuoriston jäätiköiden sulamisvesien virtaus pääkaupunkiin varmistettiin satojen kilometrien matkalla tasaisella kallistuksella, joka oli kaksi senttimetriä kilometrillä.lähde? Tämän vuoksi suurin osa akvedukteista sijoitettiin korkeiden kivisiltojen päälle ja joskus niissä oli useita kerroksia. Niiden osana oli myös tunneleita ja kallioleikkauksia. Rakennus- ja louhintatöissä tarvittiin tuhansia orjia ja härkien vetämiä vaunuja. Kalliota murrettiin poraamalla ja junttaamalla reikiin puuta, joka laajeni kasteltaessa. Aluksi roomalaiset muurasivat vesijohtonsa kivistä, mutta myöhemmin siirryttiin halvempien tiilien käyttöön. Varsinainen vesijohto vuorattiin betonilla tiiviiksi. Joskus kuumina kesäpäivinä aurinko lämmitti roomalaisten varhaisia akvedukteja niin voimallisesti, että niiden kaikki vesi haihtui. Ratkaisuna oli akveduktien rakentaminen riittävän suuriksi ja kattaminen kivilaatoilla.

Kylpylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Termit
Pompejin termien pohjapiirros.

Termit tai roomalainen kylpylä oli lähes jokaisessa Rooman valtakunnan kaupungista sijainnut julkinen kylpylä, jossa valtakunnan asukkaat saattoivat kylpeä, hoitaa terveyttään ja kuntoaan sekä viettää vapaa-aikaansa. Roomalaisten kylpylöiden edeltäjiä olivat kreikkalaisten julkiset kylpylät (balaneion) sekä henkisiä ja ruumiillisia harjoituksia varten rakennetut gymnasiumit. Kreikkalaiset laitokset perinteiden ja roomalaiset insinööritaiden yhdistelmästä syntyivät viimeistään ensimmäisellä vuosisadalla eaa. syntyivät termit, roomalaiset kylpylät.

Kylpylöitä oli eri kokoisia. Suurimpia roomalaisia kylpylöitä olivat Rooman suuret keisarilliset termit, joista parhaiten tunnetaan hyvinsäilyneet Caracallan termit. Suurin kylpylöistä oli kuitenkin Diocletianuksen termit, jonka pinta-ala oli yli 14 hehtaaria ja johon on arvioitu mahtuneen kerrallaan peräti 3 000 kylpijää. Provinssikaupunkien kylpylät jäivät kauaksi pääkaupungin suurten termien koosta.

Kylpylöiden rakentamisen ja niissä olleiden eri lämpöisten huoneiden ja altaiden käytön edellytyksenä oli kylpylöissä käytetyn hypokausti eli lattialämmityksen kehittäminen. Huoneisiin rakennettiin tiilipylväiden kannattama ontto lattia (suspensura) ja seiniin putkistojärjestelmä (tubuli). Tällöin kylpylän seinässä olevassa tulipesässä (praefurnium) poltetun tulen palokaasut lämmittivät huoneita ja altaita lattian ja seinien kautta.

Tiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisten vankkurien rekonstruktio

Roomalaiset rakensivat teitä ennen muuta sotilastarkoituksiin. Tietä myöten roomalaisia legioonia voitiin siirtää nopeasti kauas. Teiden taloudellinen merkitys lienee ollut myös merkittävä. Kärryliikenne teillä kuitenkin kiellettiin usein, sillä tiet haluttiin säästä sotilaskäyttöön. Roomalaisen tieverkoston pituus lienee ollut laajimmillaan noin 85 000 km. Teiden varsilla oli valtion ylläpitämiä kievareita, joista sai virvokkeita. Erillinen viestinviejien hevostenvaihtojärjestelmä mahdollisti viestien kuljettamisen 800 km päivävauhtia.

Tiet rakennettiin perustettiin poistamalla pintamaata ja kuoppa sitten täytettiin kivillä, soralla tai hiekalla ja lopuksi betonikerroksella. Päällimmäiseksi ladottiin monikulmaisia kivilaattoja. Vesien yli rakennettiin siltoja. Tiet kestivät tulvia ja muita ympäristön paineita. Tiet, esimerkiksi Via Appia, tehtiin kestäviksi. Tieverkostoa rakennettiin valtakunnan kaikkiin osiin ja laajimmillaan pääteitä oli 90 000 kilometriä. Teiden avulla pystyttiin hallitsemaan laajaa valtakuntaa.[3] Imperiumin tuhon jälkeen teitä käytettiin edelleen jopa tuhannen vuoden ajan.

Tekniiikan asema hallinnossa ja kaupassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalainen vaaka; samanlaisia vaakoja oli käytössä Suomessa torikaupassa vielä 1900-luvun puolenvälin jälkeen

Tietoliikenne on tärkeää suuren valtakunnan hallinnassa. Keisari Augustus perusti hallinnon käyttöön organisoidun postipalvelun, jota kutsuttiin nimellä Cursus publicus. Se perustui säännöllisin välein sijanneisiin asemiin, joissa vaihdettiin hevosia tai voitiin pitää taukoa. Postiverkostosta on olemassa Tabula Peutingeriana tunnettu kartta. Aseman nimestä "posita mansion", kiinteä asema on muotoitunut nimitys posti.[4] Palvelu tarjosi hevosilla toimivaa pikakuljetusta ja härkävetoista hitaampaa kuljetusta. Ensimmäisiä lähettipalveluverkkoja olivat käyttäneet persialaiset.[5] Nopeampaa tiedonvälitystä varten oli käytössä valomerkkeihin perustuva lennätin, josta mainitsee historioitsija Polybios 200 eaa. Järjestelmästä kertoo myös historioitsija Sextus Julius Africanus 200-luvulla, jolloin se oli vielä käytössä. Tässä optisessa lennättimessä kirjaimille oli taulukossa määrätty kahden numeron koodi ja numerot välitettiin joko soihtujen määrällä tai näyttökerroilla. Tällaista viestitystä käytettiin sodassa ja siihen käytettyjä torneja on kuvattu Trajanuksen pylvään reliefeissä.[6]

Pompejista on löytynyt yli 3000 seinille kirjoitettua vaalimainosta. Rooman siirryttyä tasavallasta keisarivaltaan kaupungit yhä valitsivat vaaleille virkamiehiä, kuten ediilin. Kirjoitetut vaalimainokset kertovat lukutaidon yleisyydestä ja kansalaisyhteiskunnasta. Etruskeilta ja kreikkalaisilta saatu aakkosiin perustuva äännekirjoitus oli helposti opittavana kasvattanut luku- ja kirjoitustaidon osaavien joukkoa ja osaltaan edistänyt kansalaisyhteiskunnan syntyä.[7]

Koneet ja työvoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaaviokuva roomalaisesta vesimyllystä (saha).
Gallialais-roomalainen sadonkorjuukone.

Roomalaisaikana yleisin myllytyyppi käytti aasia käyttövoimana. Tämän tyypin etuna oli vesimyllyihin nähden se, että se ei vaatinut juoksevaa vettä. Lisäksi aasit olivat vahvempia, halvempia ja valittivat vähemmän kuin orjat, jotka käyttivät usein pieniä käsimyllyjä. Laajaa orjatyövoiman käyttöä pidetään syynä siihen, että työvoimaa säästäviä koneita ei kehitetty. Monia roomalaisten käyttämiä teknisiä ratkaisuja, kuten taottu naula ja vesimylly periytyivät keskiajalle, vaikka paljon niistä, kuten sementin käyttö, oli kateissa tai näyttää olleen kateissa varhaisella keskiajalla.[8]

Roomalaisessa maailmassa käytettiin monia työtä helpottavia koneita kuten nostokurkia, vesimyllyjä, erilaisia puristimia, viljamyllyjä, sadonkorjuukoneita, vesipumppuja ja rahtilaivoja. Nostokurkia käytettiin laajalti. Niillä lastattiin laivoja satamissa ja siirrettiin tavaroita rakennuksilla. Nostokurjilla voitiin nostaa useiden tonnien painoja.

Kauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisen helmitaulun rekonstruktio.

Roomalaiset kehittivät roomalaisen helmitaulun, joka perustui aiempiin kreikkalaisiin laskinlevyihin. Se nopeutti huomattavasti aritmeettisia toimituksia ja sitä hyödynsivät niin veronkantajat, kauppiaat, rikkaat koululaiset kuin insinööritkin. Roomalaisen matematiikan pohjana ollut numerojärjestelmä oli johdettu etruskien numerojärjestelmästä. Se oli suhteellisen tehoton eikä sallinut yhtä monipuolisia aritmeettisia toimituksia kuin nykyinen arabialainen järjestelmä.

Galleilta roomalaiset saivat tynnyrit, mutta nämä eivät koskaan syrjäyttäneet amforoita säilytysastioina niiden teknisestä ylivertaisuudesta huolimatta. Tynnyrintekotaidon levitessä kävi ilmi, että sekä kadut että varastot olivat usein niille liian ahtaita. Tynnyreiden käyttö keskittyi ajan kuluessa alueille, joilla puuta oli helposti saatavilla ja kaupunkien kadut riittävän leveät tynnyrien kuljettamiseen. Tynnyrit olivat myös uutta tekniikkaa, johon ei oltu valmiita investoimaan ilman näyttöä sen hyödyllisyydestä. Yleensä saatavilla oli riittävästi orjatyövoimaa amforoiden kuljetukseen kaupungeissa.

Roomasta tuli keisariajalla riippuvainen tuontiviljasta, jota saatiin Egyptistä. Tähän tehtävään tarvittiin suuri kauppalaivasto.

Sotatekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisten sotilaallista ylivoimaa tuki taitava tekniikan hyödyntäminen ja standardointi. Tähän lukeutuu legioonalaisten henkilökohtainen varustus että suuret piirityskoneet. Lorica segmentata oli kevyt panssarityyppi, joka koottiin levyistä. Piiritys- ja heittokoneet eivät olleet roomalainen keksintö, mutta niitä joka tapauksessa hyödynnettiin tehokkaasti.

Laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman menestys ei perustunut vahvaan laivastoon. Vahvaa merivaltaa Karthagoa vastaan käytyjä puunilaissotiin rakennettiin laivasto. Toisen puunilaissodan jälkeen laivaston annettiin rappeutua ja laivasto koottiin tarpeen mukaan etelä-Italian kreikkalaisilta kaupungeilta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Adams, James: Insinöörin maailma. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, 1995. ISBN 951-884-163-2. * Adams, James: Insinöörin maailma. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, 1995. ISBN 951-884-163-2.
  • Kero, Reino ja Kujanen, Hannu (toim.): Kivikirveestä tietotekniikkaan, tekniikan sosiaalihistoriaa kivikaudesta nykypäivään. Turku: Turun yliopiston historian laitos, 1989. ISBN 951-880-296-3.
  • Mahajan, Shobhit: Keksinnöt ennen ja nyt. Suom. Eetu Hiltunen. Tandem Verlag Gmbh, 2008. ISBN 978-3-8331-4819-4.
  • Wiio, Antti: Kun tietotekniikka muutti maailmaa, Vallankumoukselliset IT-keksinnöt kivikaudelta nykypäivään. Espoo: Tecnologos Oy / Deltakirjat, 2007. ISBN 978-951-96141-2-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Insinöörin maailma, s. 21 .
  2. Insinöörin maailma, s. 20.
  3. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Olavi Lähteenmäki: Rooman maailmanvallan rakentajat. s.55-74 .
  4. Meri, Veijo: Sanojen synty, s. 174. Jyväskylä: Gummerus, 1982. ISBN 951-20-2364-4.
  5. Wiio 2007, s.161
  6. Wiio 2007, s.164-166
  7. Wiio 2007, s.115-119
  8. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Olavi Lähteenmäki: Rooman maailmanvallan rakentajat. s.64 ja 73.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antiikin Rooman tekniikka.