Antichrist (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Antichrist
Ohjaaja Lars von Trier
Käsikirjoittaja Lars von Trier
Anders Thomas Jensen
Tuottaja Meta Louise Foldager
Kuvaaja Anthony Dod Mantle
Leikkaaja Anders Refn
Pääosat Willem Dafoe
Charlotte Gainsbourg
Valmistustiedot
Valmistusmaa Tanska
Tuotantoyhtiö Zentropa
Ensi-ilta Cannesin elokuvajuhlat:
18. toukokuuta 2009
Tanska: 20. toukokuuta 2009
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Dansk filminsitut

Antichrist on Lars von Trierin ohjaama, vuonna 2009 valmistunut elokuva. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet von Trier ja Anders Thomas Jensen. Elokuvan pääosissa näyttelevät Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg.

Elokuva esitettiin ensi kerran 18. toukokuuta 2009 Cannesin elokuvajuhlilla, jossa se sai järkyttyneen vastaanoton väkivaltaisen ja seksuaalisen kuvastonsa takia, ja sen hyväksymistä Cannesiin hämmästeltiin.[1] Antichrist sai Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2009 elokuvapalkinnon.

Trier leikkaa tuotantoyhtiön ilmoituksen mukaan pahimmat järkytystä aiheuttaneet kohdat pois ja tekee elokuvasta "katolisen version", jota voidaan esittää Etelä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[2]

Gainsbourg sai Cannesissa roolisuorituksestaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon.[3]

Elokuvan tekoa on leimannut Trierin masennus ja siitä toipuminen. Hän ei voinut käsien vapinan vuoksi poikkeuksellisesti itse kuvata elokuvaa. Helsingin Sanomien kriitikon Veli-Pekka Lehtosen mukaan elokuvan tausta voi olla vähintään yhtä kiinnostava kuin itse teos.[4]

Ohjaaja on omistanut elokuvan neuvostoelokuvan mestari Andrei Tarkovskille.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kritiikissä elokuvaa luonnehditaan ahdistavan raa'aksi.[5] Se sai Nyt-liitteen viideltä kriitikolta pistekeskiarvon 3,8.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veli-Pekka Lehtonen: Lars von Thrierin uutuudelle buuatiin. Helsingin Sanomat, 19.5.2009, s. C1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 19.5.2009.
  2. Von Trier leikkaa Antikristus-filmin kohukohdat 20.5.2009. Yle.fi. Viitattu 21.5.2009.
  3. Charlotte Gainsbourg Festival de Cannes. Viitattu 2.6.2009. (englanniksi)
  4. Veli-Pekka Lehtonen: Trier teki masennuksestaan elokuvan. Helsingin Sanomat, 2.6.2009, s. C1. Artikkelin verkkoversio.
  5. MH: Antichrist, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 32/2012 sivu
  6. Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2009, nro 31.7.-6.8., s. 20.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.