Antero Jyränki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Veli Orko Antero Jyränki (s. 9. elokuuta 1933 Hamina) on oikeustieteen emeritusprofessori. Jyränki on toiminut valtiosääntö- ja kansainvälisen oikeuden professorina Turun yliopistossa. Hän on myös ollut Suomen Akatemian tutkijaprofessorina ja pitkään asiantuntijana eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Jyränki oli perustamassa Suomen valtiosääntöoikeudellista seuraa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1982–1987. Lisäksi hänellä on ollut lukuisia puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä alan komiteoissa ja toimikunnissa sekä kotimaisissa ja kansainvälisissä yhdistyksissä. Hän on kirjoittanut myös lukuisia kirjoja sekä osallistunut poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Poliittisesti hänet tunnetaan vasemmistolaisena ajattelijana, ja näissä merkeissä hän toimi aikoinaan mm. Demokraattiset Lakimiehet -yhdistyksessä. Hän on myös puolustanut Karl Marxin yhteiskunnallisia ajatuksia: hänen mukaansa Marx tulee elämään yhteiskunta- ja talousteoreetikkona.

Jyränki toimi tasavallan presidentin kansliapäällikkönä vuodesta 1970 vuoteen 1973, jolloin hän pyysi eroa niin kutsutusta Zavidovo-vuodosta nousseen julkisen keskustelun takia. Poliisin tutkimuksissa oli käynyt kiistatta selväksi, että Jyränki oli hätäpäissään yrittänyt tuhota asiaan liittynyttä todistusaineistoa mm. vetämällä silppuamiaan asiakirjoja WC:stä alas. Poliisin rikostutkijat olivat kuitenkin onnistuneet keräämään osan papereista takaisin viemäristä.

Sekä yhteiskunnallisissa että tieteellisissä kannanotoissaan Antero Jyränki tunnetaan voimakkaana parlamentarismin kannattajana ja presidentin vallan vastustajana. Jyränki oli alusta lähtien ideoimassa ja edistämässä Suomen perustuslakien kokonaisuudistusta parlamentaarisempaan suuntaan. Tässä yhteydessä vasemmistolaisimmmat uudistajat esittivät jopa presidentinvaalin lakkauttamista ja Korkeimman oikeuden tuomarien nimitysoikeuden siirtämistä eduskunnalle, mutta nämä muutokset eivät toteutuneet.

Teoksia [muokkaa]

  • Jyränki, Antero: Lakien laki. Lakimiesliiton kustannus, 1989. ISBN 951-640-438-3.
  • Jyränki, Antero: Kolme vuotta linnassa. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16566-2.
  • Jyränki, Antero: Uusi perustuslakimme. Iura nova, 2000. ISBN 952-91-1788-4.
  • Jyränki, Antero & Nousiainen, Jaakko: Eduskunnan muuttuva asema. Suomen eduskunta 100 vuotta, 2. Julkaisija: Suomen eduskunta. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4542-2.
  • Jyränki, Antero: Valta ja vapaus: Valtiosääntöoikeuden yleisiä kysymyksiä. 3. laajennettu ja uudistettu laitos. Helsinki: Talentum: Lakimiesliiton kustannus, 2003. ISBN 952-14-0659-3.

Lähteet [muokkaa]