Anni-sarja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anni-sarja (kutsutaan joskus myös Viipuri-sarjaksi) on Laila Hirvisaaren vuosina 19982000 ilmestynyt kolmiosainen romaanisarja, jonka on julkaissut Otava. Sarja sijoittuu sotien aikaan, ja se käsittelee monien Hirvisaaren muiden teosten tapaan ihmiskohtaloiden ohella myös lähihistorian yhteiskunnallisia muutoksia. Sarjan ensimmäisessä osassa eletään huoletonta 1930-lukua Karjalassa Ristiniemen kylässä. Toisessa osassa ollaan kotona Viipurissa ja huvilalla Suistamossa vuosina 1931–1936. Sarjan viimeisessä päähenkilö Anni on kasvanut jo aikuiseksi, ja ollaan 1940-luvulla, sodan jälkeisessä ajassa.

Sarjan osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kylä järvien sylissä, 1998
  2. Siniset Viipurin illat, 1999
  3. Kesän korkea taivas, 2000
Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarjan keskeisiä henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ida Maria Timonen (o.s. Karjalainen), Ristiniemen talon emäntä, on ammatiltaan opettaja, mutta ajautunut karjalaiseen Metsäkylän kylään kylän suurimman talon emännäksi. Saadessaan tietää miehensä Petrin uskottomuudesta hän muuttaa tyttärineen Viipuriin. Sodan jälkeen hän muuttaa tyttärensä Mirjamin kartanoon Virolahdelle. Ida Maria on päättäväinen ihminen, vankka nainen, joka pitää elämän langat tiukasti käsissään. Ida Maria on synnyttänyt viisi tytärtä ja yhden pojan, mutta poika Lauri kuoli pienenä lapsena.
  • Malanja, Ida Marian tytär, opettajana Sortavalan opettajaseminaarissa
  • Anni, Malanjan tytär, Ida Marian ohella sarjan keskeisin henkilö. Anni on satumaailmassa elävä tyttö, jolle kirjoittaminen merkitsee paljon. Annin on sanottu muistuttavan paljon kirjailijaa itseään.
  • Katri, Ida Marian tytär, opiskelijana Sortavalan opettajaseminaarissa, myöhemmin sairaanhoitaja
  • Outi, Ida Marian tytär, myöhemmin mm. sairaanhoitaja
  • Mirjami, Ida Marian tytär, myöhemmin muotiliikkeen johtajatar ja kartanon omistajatar
  • Raisa, Ida Marian tytär, kirjallisuuden opiskelija, myöhemmin opettaja

Sarjan osien esittelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylä järvien sylissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alussa eletään 1930-lukua pienessä karjalaisessa Metsäkylän kylässä. Talon emäntä Ida Maria ja tämän tyttärentytär Anni elävät siellä kahdestaan, sillä Ida Marian mies Petri liikkuu liikeasioissa ja Ida Marian viisi tytärtä ovat opiskelemassa muualla. Juhannuksena taloon saapuu Petrin ja Malanjan, Katrin, Outin, Mirjamin ja Raisan lisäksi myös Ida Marian sisaret Aino ja Elma. Rauhallisen juhlan yltä löytyy myös tummia pilviä; selviää, että Petrillä on ollut suhde Ida Marian sisaren Ainon kanssa. Kesän aikana myös muita salaisuuksia paljastuu ja ihmisten on etsittävä toinen tapa elää elämäänsä. Ida Marialle se tarkoittaa muuttoa tyttäriensä kanssa Viipuriin.

Siniset Viipurin illat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan toisessa osassa Ida Maria on muuttanut Metsäkylästä Viipuriin. Romaanin nykyhetki sijoittuu vuoteen 1936, mutta takaumina selvitetään myös vuonna 1933 tapahtuneita elämänmuutoksia. Kesällä 1936 Ida Maria istuu erämaamökissään Suistamolla ja yrittää laittaa ajatuksiaan järjestykseen. Romaanissa saadaan seurata myös Ida Marian tytärten ja ennen muuta Malanjan tyttären Annin kasvua.

Kesän korkea taivas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan päätösosassa on siirrytty 1940-luvun loppupuolelle. Sota on ohi ja Ida Maria muuttanut menetetystä Viipurista tyttärensä Mirjamin kartanoon Virolahdelle. Kanadasta Suomeen palava aikuistunut Anni on kirjoittamassa romaania tädistään Mirjamista ja haastattelee sitä varten sukulaisiaan. Tätä kautta lukija saa tietää, mitä sodan aikana on tapahtunut. Romaani tarjoaa myös huikeita ihmiskohtaloita.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]