Anne Perry
Anne Perry, syntyjään Juliet Marion Hulme (s. 28. lokakuuta 1938), on brittiläinen kirjailija.
Perry sairasti lapsena tuberkuloosia ja asui eri puolilla maailmaa. Hän surmasi 22. kesäkuuta 1954 Uuden-Seelannin Christchurchissa ystävänsä Pauline Yvonne Parkerin kanssa Paulinen äidin Honora Rieperin. Perry sai nuoresta iästään johtuen lievän tuomion ja vapautui viidessä vuodessa. Vähäiseksi jääneestä koulutuksestaan johtuen hän päätyi useisiin pienimuotoisiin töihin. Asuessaan Yhdysvalloissa hän kääntyi mormoniksi.
Perry julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1979. Hänen viktoriaanisessa rikoskirjallisuudessaan ovat esiintyneet toistuvina hahmoina Thomas Pitt ja William Monk. Kymmenien romaaniensa ohella kirjailija on julkaissut novelleja. Hän voitti vuonna 2000 parhaan novellin Edgar-palkinnon.
Perryn ja Parkerin tekemästä murhasta ilmestyi elokuva Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures, 1994), jossa tulevaa kirjailijaa esitti Kate Winslet. Vasta elokuvan julkaisun yhteydessä kävi ilmi, että Skotlantiin asettunut Anne Perry oli sama henkilö kuin Juliet Hulme, toinen Honora Rieperin nuorista surmaajista vuonna 1954.[1][2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Pikkarainen, J.: Heavenly Creatures FilmiFIN. 7.2.2006. Viitattu 30.8.2008.
- ↑ Parker - Hulme Murder Case christchurchlibraries.com. Viitattu 30.8.2008. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Viralliset sivut (englanniksi)
Sivulta puuttuu