Anne Brunila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anne Brunila
Henkilötiedot
Syntynyt31. elokuuta 1957 (ikä 66)
Kankaanpää
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti hallitusammattilainen

Anne Maritta Brunila (s. 31. elokuuta 1957 Kankaanpää) on suomalainen ekonomisti. Brunila on mm. Sampo-konsernin, Koneen, Sanoman ja Stora Enson hallitusten jäsen.

Hän toimi myös vuodet 2014-2016 Svenska handelshögskolanin kolmevuotisessa osa-aikaisessa "Professor of Practice" -tehtävässä.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brunila väitteli tohtoriksi vuonna 1997 Helsingin kauppakorkeakoulusta aiheella "Eurooppalaista evidenssiä finanssipolitiikan ja kulutus-säästämispäätösten yhteydestä" ("Fiscal policy and private consumption-saving decisions: European evidence").[2] Lappeenrannan teknillinen yliopisto myönsi Brunilalle keväällä 2008 kauppatieteiden kunniatohtorin arvonimen.[3]

Vuosina 1990–2002 Brunila työskenteli tutkijana Työväen taloudellisessa tutkimuslaitoksessa ja neuvonantajana Suomen Pankissa ja Euroopan komissiossa. Hän oli valtiovarainministeriön apulaisosastopäällikkö vuosina 2002–2003 ja ministeriön kansantalousosaston ylijohtajana vuosina 2003–2005. Vuosina 2006–2009 hän oli Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja.[4] Vuonna 2009 Brunila aloitti Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtajana. Hän jatkoi tehtävässä kevääseen 2013 asti.[5]

Brunila on Sampo-konsernin (2003–), Koneen (2009–), Sanoman (2013–) sekä Stora Enson (2013–) hallituksen jäsen.[4] Talouselämä-lehti nimesi hänet Suomen vaikutusvaltaisimmaksi päättäjänaiseksi vuoden 2014 selvityksessään.[6]

Brunila valitsi vuoden 2014 Finlandia-palkinnon saajan.[7]

Vaalirahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anne Brunila on tukenut Pekka Haavistoa presidentinvaaleissa 2024. Brunila on kertonut antaneensa kampanjaan muutama tuhat euroa ja lahjoittavansa todennäköisesti lisää, mikäli Haavisto pääsee toiselle kierrokselle.[8]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2003–2008 Brunila oli naimisissa Keravan ja Jyväskylän kaupunginjohtajana toimineen diplomi-insinööri Pekka Kettusen kanssa.[9] Brunilalla on aiemmasta suhteestaan aivovammainen lapsi.[10]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anne Brunila professoriksi Hankenille Taloussanomat. 24.10.2013. Viitattu 17.2.2014.
  2. Brunila, Anne: Fiscal policy and private consumption-saving decisions: European evidence. Helsinki: Suomen Pankki, 1997. ISBN 951-686-558-5. Teoksen verkkoversio.
  3. Pekkarisesta ja Brunilasta kunniatohtorit Lappeenrannassa Taloussanomat. 3.1.2008. Viitattu 20.7.2013.
  4. a b Hallituksen kokoonpano: Anne Brunila (ks. CV) sampo.com. 18.4.2013. Sampo Oyj. Arkistoitu 5.6.2013. Viitattu 21.7.2013.
  5. Hallamaa, Teemu: Fortumin Anne Brunila jättää tehtävänsä Yle Uutiset. 19.10.2012. Viitattu 28.11.2014.
  6. Päättäjänaiset 2014: Anne Brunila vei potin (Arkistoitu – Internet Archive), Talouselämä 4.4.2014.
  7. Finlandia-palkintojen päättäjät valittu Yle Uutiset. 20.5.2014. Viitattu 28.11.2014.
  8. Miettinen, Satu & Viitala, Silja: Hesburgerin perustaja rahoittaa Stubbia, Herlinien mahtisuvun jäsen Haavistoa: rikkaat kertovat, keitä tukevat Yle. 11.1.2024. Viitattu 11.1.2024.
  9. Tikkanen, Josi: Brunila ja Kettunen erosivat Iltalehti. 10.6.2008. Arkistoitu 16.1.2014. Viitattu 14.1.2014.
  10. Assistentti kehotti Anne Brunilaa hankkimaan elämän yle.fi. Viitattu 25.9.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]