Annankatu (Helsinki)
Annankatu (ruots. Annegatan) on Helsingin Mannerheimintien suuntainen katu kaksi korttelia Mannerheimintiestä länteen. Se alkaa Merimiehenkadulta, Punavuoresta ja päättyy Urho Kekkosen katuun Kampin liikekeskuksen kohdalla. Ennen Kampin keskuksen rakentamista Annankatu jatkui linja-autokentän ja Salomonkadun yli Eteläiselle Rautatiekadulle. Nykyään tämän Annankadun jatkeen nimeksi on muutettu Antinkatu Helsingin ensimmäisen kaupunginjohtajan Antti Tulenheimon mukaan [1]. Nykyinen Lönnrotinkatu oli Antinkatu vuoteen 1928.
Kadulla on liikennevalot useissa risteyksissä.
Annankatu on saanut nimensä venäläisen Pyhän Annan ritarikunnan mukaan. Nimen alkuperäinen, vuonna 1820 vahvistettu muoto olikin St Annae Gatan (Pyhän Annan katu). Sana St. (Sankt, Pyhä) kuitenkin poistettiin kadun nimestä jo vuonna 1836.[2]
[muokkaa] Poikkikadut kaakosta luoteeseen
- Ratakatu
- Iso Roobertinkatu (kävelykatu)
- Uudenmaankatu
- Bulevardi; raitiovaunukiskot (raitiovaunut 3B/T, 6)
- Lönnrotinkatu
- Kalevankatu
- Eerikinkatu
- Kansakoulukatu lounaaseen/Simonkatu koilliseen (sama valoristeys; kadut eivät ole aivan kohdakkain: Kansakoulukatu on ensin)
[muokkaa] Rakennuksia kaakosta luoteeseen
Vanha kirkkopuisto ja Helsingin Vanha kirkko (Carl Ludvig Engel, 1826) sijaitsevat Bulevardin ja Lönnrotinkadun välisessä korttelissa.
Annantalo (Annankatu 30, arkkitehti Gustaf Nyström, 1885), taidekeskus.[3]