Anna Mäkelä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Anna Mäkelä (s. 25. huhtikuuta 1975) oli Kittilän kunnanjohtaja vuosina 2010–2014. Hän on myös feministinen mediatutkija, entinen Vihreän liiton kunnallispoliitikko ja Kauniaisten sivistyslautakunnan entinen puheenjohtaja.

Ennen Kittilän kunnanjohtajuutta Mäkelä työskenteli tutkijana ja opettajana Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella, Siuntion perusturvajohtajana ja Lohjan kaupungin perusturvakeskuksen kehittämispäällikkönä.[1] Hänet valittiin vihreiden listalta Kauniaisten kaupunginvaltuustoon syksyn 2004 kunnallisvaaleissa. Hän sai kaupungissa viidenneksi eniten ääniä. Mäkelä toimi kaupunginvaltuutettuna yhden kauden, vuoteen 2008, ja Kauniaisten vihreiden puheenjohtajana 2004–2007.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä oli perustamassa Tulva-lehteä,[2] jonka ensimmäisenä päätoimittajana hän toimi 2002–2004. Hän on kirjoittanut kolumneja City-lehteen ja KaksPlus-lehteen sekä osallistunut naisjärjestötoimintaan Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa ja Naisasialiitto Unionissa. Hän on Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry:n hallituksen entinen jäsen. Hän oli yksi ensimmäisen suomenkielisen alan perusteoksen, Sukupuolishow (Gaudeamus 2006), toimittajista ja kirjoittajista.[3] Mäkelän raiskausuutisointia käsittelevä tutkimus aiheutti kuohuntaa lehtien yleisönosastoilla vuonna 2002. Mäkelä on tutkinut myös mm. Jörn Donnerin Miestä ei voi raiskata -elokuvan synnyttämää keskustelua vuonna 1978. Mäkelä on ollut haastateltavana televisiossa muun muassa Big Brother -ohjelmassa.[4]

Vihreän liiton Uudenmaan piiri asetti Mäkelän ehdokkaaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.

Kittilän kunnanjohtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä valittiin Kittilän kunnanjohtajaksi vuonna 2010.[1] Vuonna 2014 Kittilän kunnanvaltuusto kyseenalaisti Mäkelän luottamuksen kunnanjohtajana. Taustalla oli muun muassa Mäkelän kunnanhallituksen tietämättä tekemä tutkintapyyntö kunnan osittain omistaman Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaaresta.[5] Valtuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys kuitenkin keskeytti Mäkelän erottamisprosessin syyskuussa 2014 vedoten Levi Ski Resortia ja kunnanhallitusta koskevaan esitutkintaan.[6] Marraskuussa 2014 kunnanvaltuusto kuitenkin äänesti Mäkelän erottamisesta ja hänen irtisanomisensa pantiin täytäntöön välittömästi.[7] Mäkelän mukaan irtisanominen oli lainvastainen ja hän ilmoitti valittavansa valtuuston päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kittilän uudella johtajalla vihreä tausta yle.fi. 15.2.2010. Viitattu 20.8.2010.
  2. Hyttinen, Elsi: Missä hän nyt on?. Tulva, 2012, nro 3. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.11.2014.
  3. Stenbäck, Irma: Oppikirja: Media on kuin suuri sukupuolishow (Arkistoitu sivu) Helsingin Sanomat. 19.12.2006. Viitattu 25.11.2014.
  4. Big Brother Talk Show tänään 22.10.2006. Subtv. Viitattu 25.11.2014.
  5. Kittilän kunnanjohtaja on saamassa potkut Yle Uutiset. 10.9.2014. Viitattu 7.11.2014.
  6. Valtuuston puheenjohtaja keskeytti Kittilän kunnanjohtajan erottamisen Kuntalehti. 15.9.2014. Viitattu 7.11.2014.
  7. Ruokangas, Perttu: Kittilän kunnanjohtaja sai potkut Yle Uutiset. 17.11.2014. Viitattu 17.11.2014.
  8. Ruokangas, Perttu: Kittilän kunnanjohtaja: Irtisanomiseni on lainvastainen Yle Uutiset. 17.11.2014. Viitattu 17.11.2014.