Anna Bergendahl
| Anna Bergendahl | |
|---|---|
|
Anna Bergendahl Oslossa vuonna 2010 |
|
| Syntynyt | 11. joulukuuta 1991 (ikä 21) |
| Taiteilijanimet | Anna Bergendahl |
| Kotipaikka | |
| Aktiivisena | 2008- |
| Ammatit | Laulaja |
| Soittimet | Kitara |
| Levy-yhtiöt | Lionheart International Universal Music Group |
Anna Henrietta Bergendahl (s. 11. joulukuuta 1991 Tukholma, Ruotsi) on ruotsalainen laulaja. Hän syntyi Tukholmassa ja kasvoi Nyköpingissä,[1] ja otti osaa ruotsalaiseen tv-ohjelmaan Super Troupers vuonna 2004[2] ja neljä vuotta myöhemmin Idoliin, jossa hän sijoittui viidenneksi.[2] Bergendahlin esikoisalbumi Yours Sincerely julkaistiin vuonna 2010. Voitettuaan vuoden 2010 Melodifestivalen-kilpailun,[1] hän edusti Ruotsia Eurovision laulukilpailussa Oslossa,[3] muttei päässyt finaaliin.[4]
Sisällysluettelo |
Nuoruus ja ura[muokkaa]
Bergendahl kasvoi pienessä kaupungissa Nyköpingissä lähellä Tukholmaa.[1] Hänen vanhempansa huomasivat varhain tyttärensä rakkauden musiikkiin ja ostivat hänelle kitaran Annan ollessa kahdeksan. Bergendahl esiintyi ensimmäistä kertaa yleisölle Yorkissa 8-vuotiaana[2] ja aloitti laulun kirjoittamisen kahta vuotta myöhemmin. Kaksitoistavuotiaana hän otti osaa ruotsalaiseen tv-ohjelmaan Super Troupers esittämällä oman versionsa Wild Cherryn kappaleesta "Play That Funky Music".[1]
Vuonna 2008 Bergendahl osallistui Ruotsin Idol-kilpailuun. Hän esitti koelauluissa Bonnie Raittin laulun "Have a Heart" ja sai tuomariston ylistämään lauluääntään. Bergendahl eteni kilpailussa finaaleihin saakka, mutta jäi viidenneksi.[1] Vuonna 2009 Bergendahl solmi levytyssopimuksen Lionheart International -levy-yhtiön kanssa.[5] Hänen esikoisalbuminsa Sincerely Yours julkaistiin 14. huhtikuuta 2010 Ruotsissa ja Suomessa.[5]
Bergendahl osallistui vuonna 2010 Melodifestivalen-kilpailuun laulullaan "This Is My Life" ja hänet valittiin edustamaan Ruotsia vuoden 2010 Eurovision laulukilpailussa.[4]
Tuotanto[muokkaa]
Albumit[muokkaa]
- Sincerely Yours (2010)
Singlet[muokkaa]
- "Release Me" (Live) (2008)
- "Save Up All Your Tears" (2008)
- "Bleeding Love" (2008)
- "Over The Rainbow" (2008)
- "This Is My Life" (2010)
Lähteet[muokkaa]
- ↑ a b c d e http://www.eurovision.tv/event/artistdetail?song=25163&event=1513#biography
- ↑ a b c http://www.anna-bergendahl.se/
- ↑ http://www.iltalehti.fi/popstars/2010031511299270_ps.shtml
- ↑ a b http://www.iltalehti.fi/euroviisut/2010052811756762_ev.shtml
- ↑ a b http://www.anna-bergendahl.se/en_index.php
Aiheesta muualla[muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anna Bergendahl Wikimedia Commonsissa
Sivulta puuttuu