Ankkarock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Scorpions Ankkarockissa vuonna 2003.

Ankkarock oli jokavuotinen, useimmiten elokuun alussa järjestetty, rock-festivaali Vantaan Korsossa. Tapahtuma alkoi vuonna 1987 ilmaiskonserttina eikä tapahtumassa ollut ikärajaa.[1] Ensimmäisen vuoden esiintyjiä olivat mm. Clifters, Freud Marx Engels & Jung ja Miljoonasade.lähde? Ankkarock muuttui maksulliseksi vuodesta 1999 lähtien.[2]

Ankkarockin järjestelyistä vastasi Vantaan Festivaalit Oy ja tapahtuman promoottorina toimi myös Tavastia-klubin silloinen johtohahmo Juhani Merimaa. Vuodesta 2001 Vantaan festivaalit ryhtyi vastaamaan myös Ruisrockin järjestelyistä.[3] Viimeinen Ankkarock järjestettiin vuonna 2010.


Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Ankkarock järjestettiin 15. elokuuta 1987 nimellä Ankka-rock. Tapahtuma sai nimensä silloisessa Korson keskuspuistossa sijaitsevista Ankkalammista. Järjestelyistä vastasi ensimmäisinä vuosina paikallinen Korso-yhdistys, ja tapahtuma rakennettiin talkoovoimin.[4] Vuonna 1989 järjestäjäksi vaihtui Juhani Merimaa kumppaneineen.[5] Kävijämäärien noustessa festivaali siirtyi Korson urheilukentälle, ja 1990-luvulla kävijäennätys lähenteli 70 000:ta.[1]

Joka vuosi valittiin yksi Ankkarockin esiintyjistä edustamaan festivaalia piirrettynä ankka-hahmona. Ankkoina olivat mm. Don Huonot (2010), Maija Vilkkumaa (2009) Jouni Hynynen (2008), Toni Wirtanen (2007),[6] PMMP (2006)[7], Tarja Turunen (2005)[8], Lauri Ylönen (2004)[9] ja Ville Valo (2003).

Yleisöä kävi viikonlopun aikana vuonna 2006 lähes 40 000 henkeä, joka on kävijäennätys sinä aikana, kun Ankkarock on ollut maksullinen. Vuonna 2007 Ankkarockissa kävi kahden päivän aikana yhteensä 31 000 henkeä. Silloin lippujen myynnissä kokeiltiin ensimmäisen kerran myös tekstiviestilippuja, joita myytiin yli tuhat kappaletta.[6] Vuonna 2008 Ankkarockissa vieraili 30 500 ihmistä, 17 000 lauantaina ja 13 500 sunnuntaina.[10]

Vuonna 2010 pidettyjen festivaalien jälkeen Juhani Merimaa ilmoitti jättävänsä tehtävät tapahtuman järjestämisessä, ja sen jälkeen Ankkarockia ei enää järjestetty.[11]

Esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Ankkarockissa oli pääesiintyjänä suomalainen metal-yhtye Children of Bodom. Muita esiintyjiä olivat muun muassa Ministry (USA), Egotrippi, Teräsbetoni, Hanoi Rocks, Amorphis, Tiktak, Flogging Molly (USA/IRL) ja The Rasmus, jonka alun perin piti esiintyä lauantaina, mutta matkustusongelmien vuoksi joutui jäämään Färsaarille ja esiintyi vasta sunnuntaina. [12]

Vuonna 2008 Ankkarockin yksi pääesiintyjä oli kotimainen HIM, joka esiintyi Ankkarockissa monen vuoden tauon jälkeen.

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta: 14.−15. elokuuta 2010

Kotimaiset esiintyjät:

Ulkomaiset esiintyjät:

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta: 1.−2. elokuuta 2009

Kotimaiset esiintyjät:

Ulkomaiset esiintyjät:

2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta: 2.−3. elokuuta 2008

Kotimaiset esiintyjät:

Ulkomaiset esiintyjät:

2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta: 4.−5. elokuuta 2007

Kotimaiset esiintyjät:

Ulkomaiset esiintyjät:

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta: 5.−6. elokuuta 2006

Kotimaiset esiintyjät:

Ulkomaiset esiintyjät:

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta: 6.−7. elokuuta 2005

Kotimaiset esiintyjät:

Ulkomaiset esiintyjät:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anna-Reetta Rikala: Vantaa ennen ja nyt | Muistatko, miten Korson Ankkarock sai alkunsa? Vantaan Sanomat. 19.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.3.2024.
  2. LYHYESTI | Korson Ankkarock ensimmäistä kertaa maksullinen Helsingin Sanomat. 27.7.1999. Viitattu 15.3.2024.
  3. Sami Blomberg: Suomalaisten rockfestivaalien nykytila ja muutos Opinnäytetyö.
  4. Ankkarock alkoi bileistä lammella - Ihmiset | HS.fi web.archive.org. 6.2.2023. Arkistoitu 6.2.2023. Viitattu 15.3.2024.
  5. Tuomas Massinen: Eläköitynyt rockvaikuttaja ei jää lepäämään laakereilleen – Juhani Merimaa, 75, näkee Vantaan musiikkitarjonnassa korjattavaa: ”Se on epäkohta” Vantaan Sanomat. 6.11.2023. Viitattu 15.3.2024.
  6. a b "Ankkarock ylitti yleisötavoitteensa · 5.8.2007" web.archive.org. 18.8.2007. Arkistoitu 18.8.2007. Viitattu 15.3.2024.
  7. Ankkarock 2006 : Etusivu web.archive.org. 4.7.2006. Arkistoitu 4.7.2006. Viitattu 15.3.2024.
  8. Ankkarock 2005 web.archive.org. 7.8.2005. Arkistoitu 7.8.2005. Viitattu 15.3.2024.
  9. Wayback Machine web.archive.org. 26.1.2005. Arkistoitu 26.1.2005. Viitattu 15.3.2024.
  10. Mesta.Net – Sade verotti Ankkarockin kävijämäärää[vanhentunut linkki] (viitattu 5. elokuuta 2008)
  11. HS: Vantaan Ankkarock-festivaali jää tauolle Kaleva. Viitattu 15.3.2024.
  12. Ankkarock 2006 : Uutiset web.archive.org. 28.8.2006. Arkistoitu 28.8.2006. Viitattu 15.3.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]