Anita Doth

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anita Doth (1995)

Anita Daniëlle Dels (taiteilijanimeltään Doth; s. 28. joulukuuta 1971 Amsterdam) on alankomaalainen laulaja, joka on vaikuttanut eurodance-ryhmässä 2 Unlimited.

Dothin vanhemmat ovat Rolf ja Lydia Dels. Vuonna 1991 hän lopetti opinnot ja aloitti vakituisen työn hallinnollisessa työssä poliisiasemalla.

Yhdessä Ray Slijngaardin, hän esiintyi eurodance-ryhmässä 2 Unlimited. Vuonna 1990 Ray Slijngaard (tuleva 2 Unlimitedin räppäri) oli kysynyt, voisiko hän kirjoittaa yhtyeelle rapsanoituksia, joita olivat sitä ennen tehneet J. P. de Coster ja Phil Wilde. Ray myös halusi kirjoittaa kertosävelmiä Anitalle, minkä takia hän kysyi Dothilta, voiko hän laulaa kertosäkeitä hänelle. Demo toimitettiin de Costerille ja Wildelle, jotka saivat Dothin liittymään 2 Unlimitediin.

Koko 2 Unlimitedin ajan Doth lauloi yhtyeelle kertosäkeitä. Yhtye menestyi Euroopassa ja myöhemmin ympäri maailmaa. Menestyskappaleita ovat esimerkiksi "Get Ready For This", "No Limit", "Tribal Dance", "Twilight Zone", "Maximum Overdrive" ja "Workaholic".

Vuonna 2009 Anita Doth palasi tekemään musiikkia 2Unlimitedistä tutun Ray Slijngaardin kanssa, nyt nimellä Ray & Anita. Heidän kaksi uusinta singlejulkaisuaan ovat nostaneet duon uudestaan pinnalle ja listoille erityisesti Alankomaissa. Vuonna 2009 Ray ja Anita myönsivät haastattelussa, että he seurustelivat keskenään 2Unlimitedin suurimman menestyksen aikoina. Tammikuussa 2010 julkistettiin uutinen, jonka mukaan Anita Dothilla on todettu rintasyöpä. Hän käy parhaillaan läpi hoitojaksoa, jonka jälkeen duo palaa taas studioon ja esiintymislavoille.