Andy Fraser
| Andy Fraser | |
|---|---|
| Syntynyt | 3. heinäkuuta 1952 (ikä 60) |
| Kotipaikka | |
| Tyylilajit | hard rock, blues-rock |
| Ammatit | muusikko, säveltäjä |
| Soittimet | Gibson EB-3 |
| Yhtyeet | John Mayall's Bluesbreakers Free |
Andy Fraser (s. 3. heinäkuuta 1952) on englantilainen muusikko, joka toimi aiemmin Freen lauluntekijänä ja basistina.
Fraser aloitti pianonsoiton viisivuotiaana, mutta vaihtoi instrumenttinsa myöhemmin kitaraan. Hän oli 15-vuotias, kun Free aloitti toimintansa alkuvuodesta 1968. Hänen yhtyetoverinsa olivat Paul Rodgers, Paul Kossoff ja Simon Kirke. Hän kirjoitti vuonna 1970 Rodgersin kanssa listaykkössinglen ”All Right Now”.
Fraser lähti Freestä vuonna 1972. Hän perusti Sharksin, jonka ensimmäinen albumi oli First Water vuonna 1973. Fraser jätti tämänkin yhtyeen ja perusti itsensä mukaan nimetyn Andy Fraser Bandin, joka julkaisi vuonna 1975 albumit Andy Fraser Band ja In Your Eyes. Suunnitelmat perustaa yhtye Frankie Millerin kanssa eivät johtaneet mihinkään. Fraser siirtyi Kaliforniaan keskittyäkseen laulunkirjoittamiseen.
Fraser on kirjoittanut lauluja muun muassa Robert Palmerille, Joe Cockerille, Chaka Khanille, Rod Stewartille ja Paul Youngille. Vuonna 1984 ilmestyi sooloalbumi Fine, Fine Line. Fraser on jatkanut uraansa näihin vuosiin.
Fraser on avoimen homoseksuaalinen. Hän on HIV-positiivinen ja kärsinyt Kaposin sarkooman.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Interview with Andy Fraser Dmme.net. 2005. Viitattu 5.7.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Viralliset sivut (englanniksi)
Sivulta puuttuu