André Noël Chaker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

André Noël Chaker [ɑ̃dʁe nɔɛl ʃa'keʁ] (s. 25. elokuuta 1966 Montréal, Kanada)[1] on kanadanranskalainen juristi, joka on asunut Suomessa 1990-luvun alkupuolelta asti. Hän on erikoistunut urheilujuridiikkaan, minkä lisäksi hänet tunnetaan kirjailijana, puhujana ja juontajana sekä muusikkona ja laulujen kääntäjänä. Vuonna 2011 hän julkaisi suomalaista elämäntapaa myönteisesti kuvaavan tietokirjan The Finnish Miracle – Ihanuuksien ihmemaa.[2]

Chaker suoritti oikeustieteellisen tutkinnon Montréalin McGill-yliopistossa 1989 ja Master of Business Administration -tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa 2000. Hän on toiminut kansainvälisen liikuntatieteellisen järjestön ICSSPE:n pääsihteerinä 1992–1996 ja European College of Sport Sciencen johtajana 1997–1999. Saman vuosikymmenen lopulla hän toimi Helsinki 2006 talviolympiakisahankkeen markkinointipäällikkönä. Mobiilimarkkinoinnin ohjelmistoja suunnittelevan Mobicus Oy:n toimitusjohtajana Chaker toimi 2001–2003 ja sitten Helsingissä pidettyjen yleisurheilun vuoden 2005 maailmanmestaruuskilpailujen laki- ja protokolla-asioiden johtajana.[1] Vuodesta 2008 hän on toiminut Veikkaus Oy:n johdon neuvonantajana.[3]

Chaker on opettanut kansainvälistä urheilujuridiikkaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja kirjoittanut viisi julkaisua urheilujuridiikasta, mobiilimarkkinoinnista ja pop-musiikista.[1]

Chaker on ollut Suomen Lakimiesliiton jäsen vuodesta 1994. Suomen kansalaisuuden hän sai 2005.[1] Speakersforum-puhujatoimisto valitsi hänet vuoden puhujaksi vuonna 2012[4] ja vuoden juontajaksi vuonna 2015[5].

André Chaker on kääntänyt englanniksi muun muassa J. Karjalaisen lauluja.[6] Vuonna 1996 Chaker ja suomalaismuusikoista koostunut yhtyeensä Les Frogs levyttivät ranskaksi Karjalaisen kappaleen ”Hän” nimellä ”Elle”.[7] Chaker on levyttänyt ranskaksi myös Juice Leskisen laulun ”Viidestoista yö” nimellä ”Nos lendemains”.[8]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Sirpa & Chaker, André Noel & Honkamaa, Stiina (1998). The Internationalization of Finnish Popular Music. Helsinki: Helsinki School of Economics and Business Administration.
  • Malherbe, Jean-Yves & Chaker, André Noel (toim.) (1996). Spécial Canada. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Chaker, André Noël (1999). Study on National Sports Legislation in Europe. Strasbourg: Council of Europe Publishing.
  • Chaker, André Noël (2004). Good Governance in Sport: A European Survey. Strasbourg: Council of Europe Publishing.
  • Chaker, André Noël (suom. Liisa Poikolainen, 2011). The Finnish Miracle: ihanuuksien ihmemaa. Helsinki: Talentum.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d MM-kisojen pykälämies 2005?. Lakimiesuutiset. Viitattu 15.1.2013. [vanhentunut linkki]
  2. Katja Okkonen: Kateutta, tasa-arvoa, heviä – tässä Suomen plussat ja miinukset 25.10.2011. Taloussanomat. Viitattu 15.1.2013.
  3. Nimitykset: André Chaker, Veikkaus Oy 7.7.2008. Taloussanomat. Viitattu 15.1.2013.
  4. André Noël Chaker Kauppalehti. 8.1.2013. Viitattu 28.5.2021.
  5. Speakersforumin Vuoden Puhuja speakersforum.fi. Viitattu 28.5.2021.
  6. Jaska Riihimaa: J. Karjalainen - jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua, jotakin sinistä... 1998?. Poko Records. Arkistoitu 27.3.2010. Viitattu 15.1.2013.
  7. Elle Fono.fi äänitetietokanta. Viitattu 15.1.2013.
  8. Hakutulos kappaleelle Nos lendemains Äänitearkisto. Viitattu 15.1.2013. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]