Andreas Wisniewski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Andreas Wisniewski poikansa kanssa zenbuddhalaisessa seremoniassa 5.1.2005

Andreas Wisniewski (3. heinäkuuta 1959) on saksalainen näyttelijä ja entinen tanssija.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wisniewski syntyi Berliinissä ja hän vietti suurimman osan varhaiselämästään tanssimiseen, ennen kuin hän kääntyi näyttelijäksi. Wisniewski teki suuren debyytin elokuvassa Gothic.

Seuraavana vuonna tuli hänen suurin esiintymisensä Bond-elokuvassa 007 vaaran vyöhykkeellä, missä hän esitti KGB:n jäsentä Necrosta. Wisniewskin kolmas suuri esiintyminen oli elokuvassa Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli, missä hänen roolihahmonaan oli Tony, yksi Hans Gruberin (Alan Rickman) alaisista. Elokuvan kuuluisassa kohtauksessa Tonyn ruumis makaa hississä ja John McClane (Bruce Willis) on kirjoittanut verellä hänen paitaansa "Sain nyt konekiväärin. Ho-Ho-Ho".

Wisniewski jätti elokuva-alan hetkeksi esiintyäkseen televisiosarjoissa Superboy, Mann & Machine sekä Villi Pohjola. Myöhemmin hän palasi elokuva-alalle esiintyäkseen scifi-elokuvassa Death Machine. Wisniewskillä oli myös sivuosa elokuvassa Vaarallinen tehtävä.

Pian sen jälkeen hän esiintyi saksalaisissa elokuvissa sekä englantilaisessa sarjassa Lock, Stock..., mikä perustuu Guy Ritchien ohjaamaan elokuvaan. Wisniewski esiintyi myös sarjassa Ultimate Force, missä hän esitti venäläisterroristia.

Wisniewski on esiintynyt myös kahdessa musiikkivideossa. Ensin hän esiintyi videossa Venus, jonka esitti tyttöyhtye Bananarama ja myöhemmin hänet nähtiin Elton Johnin videossa Nikita.

Vuonna 2001 Wisniewski aloitti ohjaamisen. Hän teki lyhytelokuvia inspiroiden Danny Webbiä ja Christine Adamsia.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wisniewski on naimisissa ja hänellä on poika. Wisniewski on uskonnoltaan zen ja hän ohjaakin meditointiluokkia Notting Hill'ssä.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gothic (1986)
  • 007 vaaran vyöhykkeellä (1987)
  • Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli (1988)
  • Superboy (televisiosarja) (1992)
  • Villi Pohjola (televisiosarja) (1992)
  • Mann & Machine (televisiosarja) (1993)
  • The Hit List (1993)
  • Death Machine (1995)
  • Vaarallinen tehtävä (elokuva) (1996)
  • Supply & Demand (1997)
  • Kidnapping Mom & Dad (1998)
  • The Tribe (1998)
  • Urban Ghost Story (1998)
  • The Waiting Time (1999)
  • Lock, Stock... (televisiosarja) (2000)
  • Ultimate Force (televisiosarja) (2000)
  • Musiikkivideot Venus ja Nikita (2004)
  • Hush (2008)
  • The Bill (televisiosarja) (2008)
  • Skorpionikuningas 2: Soturin synty (2008)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]