Anders Nordberg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Anders Nordberg Norjan MM-kisoissa 2010.
Anders Nordberg Norjan MM-kisoissa 2010.
Maa: Norjan lippu Norja
Miesten suunnistus
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Olomouc 2008 pitkä matka
Hopeaa Hopeaa Trondheim 2010 pitkä matka
Hopeaa Hopeaa Savoie 2011 viesti
Pronssia Pronssia Västerås 2004 keskimatka
Pronssia Pronssia Kiova 2007 pitkä matka

Anders Nordberg (17. helmikuuta 1978 Skien) on norjalainen suunnistuksen MM-mitalisti. Hän edustaa seuratasolla suomalaista Vaajakosken Terää[1].

Nordberg ei ollut vielä nuorten sarjoissa suunnistaessaan aivan maailman kärkiluokkaa. Hänen paras sijoituksensa nuorten MM-kisoissa oli viestin neljäs sija, jonka hän saavutti kaksi kertaa, peräkkäisinä vuosina 1997–1998. Vuonna 2004 26-vuotias Nordberg voitti pronssia keskimatkalla ja sijoittui 11. sprintissä heti ensimmäisissä MM-kisoissaan Västeråsissa. Seuraavan kerran mitalikantaan hän palasi Kiovan MM-kisoissa vuonna 2007, voittaen pronssia pitkällä matkalla. Kauden 2007 kruunasi vielä sijoittuminen toiseksi maailmancupin kokonaiskilpailussa.

Ventspilsin EM-kisoissa 2008 Nordberg ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Paras sijoitus oli viestin 8. sija, joka oli myös Norjan joukkueelle suuri pettymys. Olomoucissa heinäkuussa 2008 kilpaillut MM-kisat sujuivat sen sijaan paremmin. Nordberg kirkasti edellisvuoden pitkän matkan pronssinsa hopeaan häviten kilpailun voittaneelle Sveitsin Daniel Hubmannille reilun minuutin. Keskimatka ja viesti toivat sijat 6. ja 7. Kauden onnistumisiksi voidaan lukea myös Jukolan viestin viides sija Halden SK:n joukkueessa ja maailmancupin osakilpailun keskimatkan voitto kotimaisemissa Oslossa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui kahdeksanneksi.

Nordberg meni naimisiin Anne Margrethe Hauskenin kanssa vuonna 2010.[2]

Arvokisasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2004 pronssia keskimatkalla ja 11. sprintissä
  • 2005 14. keskimatkalla
  • 2006 11. pitkällä matkalla ja 33. keskimatkalla
  • 2007 pronssia pitkällä matkalla, neljäs keskimatkalla, 13. sprintissä ja neljäs viestissä
  • 2008 hopeaa pitkällä matkalla, kuudes keskimatkalla ja 7. viestissä
  • 2009 8. pitkällä matkalla, 13. keskimatkalla ja 26. viestissä
  • 2010 hopeaa pitkällä matkalla ja 9. keskimatkalla
  • 2011 15. keskimatkalla, keskeytys pitkällä matkalla ja hopeaa viestissä

EM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2004 8. keskimatkalla ja neljäs viestissä
  • 2006 8. pitkällä matkalla ja 19. keskimatkalla
  • 2008 43. pitkällä matkalla, keskimatkalla hylkäys ja viestissä 8.

Avoimet PM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2003 14. keskimatkalla ja 29. pitkällä matkalla
  • 2005 kultaa keskimatkalla, pitkällä matkalla ja viestissä

Nuorten MM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1996 46. keskimatkalla
  • 1997 21. keskimatkalla, 89. pitkällä matkalla ja neljäs viestissä
  • 1998 20. keskimatkalla, 12. pitkällä matkalla ja neljäs viestissä

Maailmancup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2004 12. kokonaiskilpailussa
  • 2005 73. kokonaiskilpailussa
  • 2006 18. kokonaiskilpailussa
  • 2007 toinen kokonaiskilpailussa
  • 2008 8. kokonaiskilpailussa; osakilpailuvoitto Oslossa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SUUNNISTUS: Maailmantilaston kakkonen siirtyy suomalaisseuraan 12.1.2011. YLE Urheilu. Viitattu 26.1.2011.
  2. Team Norway EOC 2012 runners.worldofo.com. World of O Runners. Viitattu 20.5.2012. (englanniksi)