Anders Erik Afzelius
Anders Erik Afzelius (25. huhtikuuta 1779 Forshem, Ruotsi – 1. maaliskuuta 1850 Riika, Latvia)[1] oli ruotsalaissyntyinen Suomessa vaikuttanut oikeusoppinut. Hän oli Turun akatemian yleisen ja kotimaisen lakitieteen professori vuodesta 1818. Hän joutui valtiollisen vainon kohteeksi ja joutui eroamaan vuonna 1822. Hän asettui asumaan Helsingin lähelle ja toimi lahjoitusmaatalonpoikien asianajajana ja joutui erityisesti kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin vihan kohteeksi. Tällöin hänet karkotettiin mutta hänen päästyään Ahvenanmaalle hänet pidätettiin ja karkotettiin Vjatkaan. Vuonna 1837 hän sai luvan asua Lappeenrannassa, mutta pidätettiin jälleen 1837 ja vietiin vangiksi Liivinmaalle Wendeniin. Hän sai oleilla Riiassa, jossa kuoli. Hänen syyllisyyttään mihinkään pidetään kyseenalaisena, eikä häntä koskaan varsinaisesti tutkittu eikä tuomittu.[2]
Anders Erik Afzliuksen vanhemmat olivat lääninrovasti Erik Afzelius ja Kristina Margareta Victorin ja puolis vuodesta 1806 Maria Margareta Hydrén.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Timo Kautto: Afzelius, Anders (1779–1850) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.9.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 1 p. 115
- ↑ Biografinen Nimikirja: Elämäkertoja Suomen entisiltä ja nykyajoilta s. 7. Viitattu 26.11.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Runeberg.org, Svensk Biografisk handlexikon
| ||||||||||||||
