Anaksarkhos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anaksarkhos (m.kreik. Ἀνάξαρχος, vaikutti n. 340 eaa.) oli kreikkalainen Demokritoksen kouluun kuulunut filosofi. Hän oli kotoisin Abderasta, Traakiasta.

Anaksarkhos oli Aleksanteri Suuren ystävä ja matkaseuralainen tämän Aasian valloitusretkellä. Diogenes Laertioksen mukaan Aleksanteri väitti olevansa jumala, Zeus-Amonin poika. Anaksarkhos osoitti hänen saamaansa haavaa ja huomautti: "Tuohan on kuolevaisen verta, ei ikhoria, jota virtaa kuolemattomissa jumalissa".

Plutarkhos kertoo, että hän olisi Kallistheneen kanssa väitellessään neuvonut kaikkia kumartamaan Aleksanteria jumalana jopa hänen elinaikanaan. Tämän kerrotaan tapahtuneen Baktrassa vuonna 327 eaa. Paljon todennäköisemmin näin teki kuitenkin sisilialainen Kleon.

Diogenes Laertios kertoo myös, että Anaksarkhoksen vihollinen, Kyproksen tyranni Nikokreon, määräsi tämän kuolemaan murskattuna huhmareessa. Anaksarkhos suhtautui tuomioonsa pilkallisesti. Cicero kertoo saman tarinan. Samanlaista tarinaa kerrotaan tosin myös Zenon Elealaisesta.

Anaksarkhoksen filosofisesta ajattelusta ei tiedetä paljoakaan. Hänen viitataan kuitenkin yleensä onnellisuusfilosofina ja nimityksellä eudaimonikos, "onnellinen". Demokritoksen koulukunta uskoi onnellisuuden olevan elämän päämäärä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 349–350 (IX.10), 580–581. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]