Amram Blau

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Amram Blau (18941974) oli haredijuutalainen rabbi mandaatti-Palestiinassa ja Israelissa. Hän oli yksi sionismia vastustavan Neturei Karta -järjestön perustajista.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blau syntyi Jerusalemissa kaupungin unkarilaiseen juutalaisyhteisöön. Hänen isänsä oli kotoisin Pressburgista (nyk. Bratislava) ja oli muuttanut Palestiinaan vuonna 1869. Hänen äitinsä oli syntynyt Jerusalemissa, jossa hänen sukunsa oli asunut jo 1700-luvun lopulla. Blau varttui Mea Shearimin naapurustossa. Veljensä Rabbi Moshe Blaun tavoin hän oli aktiivinen siionismia vastustaneessa Agudat Israel-liikkeessä ja toimi liikkeen sanomalehden Kol Israelin (Israelin ääni) toimittajana. Agudat-liikkeen sisällä syntyi kuitenkin ristiriitoja kun järjestön nuoremmat edustajat kokivat muiden tehneen myönnytyksiä sionistijohtajille. Rabbi Blau irtaantui liikkeestä ja perusti Neturei Kartan.

Blau oli naimisissa kahdesti ja hänellä oli kymmenen lasta.

Antisionismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin valtion perustamisen jälkeen Neturei Karta jatkoi juutalaisvaltion perustamisen vastustamista. Liikkeen antisionistiset näkemykset olivat yhteneviä hasidijohtaja rabbi Joel Teitelbaumin kanssa, joka teoksessaan Vayoel Moshe perusteli teologisesti, miksi Israelin valtiota ei pitäisi tunnustaa. Ennen kuuden päivän sotaa Blau jopa ehdotti muuttoa tuolloin Jordanian hallitsemaan Itä-Jerusalemiin Israelin sekulaarien houkutusten välttämiseksi.

Blau vangittiin useita kertoja hänen osoittaessaan mieltä sapatin julkista rikkomista, uskovaisten naisten asepalvelusta ja muuta hallituksen politiikkaa vastaan. Yksi hänen protestin muodoistaan oli pukeutuminen julkisesti säkkikankaaseen mielenosoituksen merkiksi.