Ampex

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ampex Corporation

Ampex Logo.svg

Perustettu 1944
Perustaja Alexander M. Poniatoff
Avainhenkilöt D. Gordon Strickland
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Redwood City, Kalifornia
Tuotteet Nauhatallennustuotteet
Henkilökuntaa 112[1]
Kotisivu http://www.ampex.com/
Ampexin kannettava 2" nauhakelan videonauhuri

Ampex Corporation on yhdysvaltalainen elektroniikkavalmistaja, joka on erikoistunut erityisesti magneettiseen nauhatallennustekniikkaan. Yhtiö sijaitsee Kalifornian osavaltiossa Redwood Cityssä.

Yhtiö valmisti toimintansa alkuaikoina ääninauhureita koti-, radio- ja levytysstudiokäyttöön ja jatkaa niiden valmistusta edelleen. Ampex niitti maailmalla eniten mainetta keksimällä kuvanauhoitustekniikassa pyörivät magneettipäät, josta lähtien kuvanauhoitustekniikka onkin ollut yhtiön suurin toimiala. Siihen on kuulunut myös muitakin tuotteita, kuten televisiovastaanottimia ja magneettinauhoihin perustuvia tietokoneiden massamuistitallentimia.

Ampexin merkitys TV-kuvan tallennustekniikan kehitystyössä on ollut maailmalla hyvin merkittävä. Yhtiö on kehittänyt alalla useita muitakin erinomaisia ratkaisuja kuvarummun lisäksi, esimerkiksi magneettilevylle tallentavan videotallentimen, jonka avulla urheilulähetyksissä käytettävät hidastukset ovat tulleet mahdolliseksi.

Parhaiten Ampex tunnetaan maailmalla ensimmäisestä televisiokäyttöön suunnitellusta videonauhuriformaatistaan Quadruplexista, joka säilyi standardina yleisessä käytössä noin kolme vuosikymmentä, ja tähän tallennusmenetelmään perustuvista studionauhureistaan, joita ainoastaan Ampex itse valmisti.

Lähteet [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ampex.