Amerikansuomalainen kirjallisuus
Amerikansuomalainen kirjallisuus ja kustannustoiminta oli vilkkaimmillaan ensimmäisen siirtolaissukupolven keskuudessa 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Suurin osa siitä oli sidoksissa amerikansuomalaisten järjestötoimintaan. Taustayhteisönsä mukaan julkaisut voidaan jakaa uskonnolliseen kirjallisuuteen, raittiuskirjallisuuteen, sosialistiseen kirjallisuuteen ja muuhun kirjallisuuteen.[1]
Kirjankustannustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiettävästi ensimmäiset Yhdysvalloissa julkaistut suomenkieliset painotuotteet olivat vuosina 1858–1859 ilmestyneet kuusi englannin kielestä käännettyä uskonnollista ja raittiusaiheista kirjasta[2]. 1880-luvulla toiminut lestadiolainen Amerikan Suomalainen Kirjallisuuden Seura julkaisi aapisen ja muutamia uskonnollisia teoksia. Suurimmat kustannusliikkeet toimivat yleensä sanomalehtien yhteydessä. Yksi vanhimmista oli Brooklynissä vuonna 1894 perustettu Suomalais-Amerikkalainen kustannusyhtiö. Sanomalehti Siirtolaisen ohella se julkaisi aikakauslehteä Edistys sekä yli 70 pientä kirjaa, joista suuri osa oli käännöskirjallisuutta. Järjestöistä riippumattomista lehtiliikkeistä kirjankustannustoimintaa harjoittivat myöhemmin erityisesti Päivälehti sekä jossain määrin New Yorkin Uutiset.[3]
Kirkollisista kustantajista suurin oli Suomi-synodin Hancockissa toiminut Suomalainen Luterilainen Kustannusliike, joka julkaisi useita erilaisia lehtiä, vuosijulkaisuja sekä muun muassa virsikirjoja, aapisia, raamatunhistorioita ja vakavahenkisiä romaaneja. Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten ryhmien kustannustoiminta keskittyi aikakausjulkaisuihin, juhlajulkaisuihin ja seurakuntatoiminnassa tarvittaviin kirjoihin.[4]
Erityisen runsasta oli amerikansuomalainen sosialistinen kirjallisuus. Sosialistien kustannustoiminta keskittyi liikkeen sanomalehtien, Työmiehen, Raivaajan, Toverin sekä kanadalaisten Työkansan ja Vapauden yhteyteen. Ne julkaisivat varsinkin sosialismin teoriaa käsitteleviä teoksia, kaunokirjallisuutta ja erilaisia kaunokirjallis-aatteellisia vuodenaikajulkaisuja. Kolme yhdysvaltalaista sosialistilehteä toimivat kirjankustannusalalla yhteistyössä, jota kommunistilehdet myöhemmin jatkoivat.[5]
Myös kirjakauppa oli keskittynyt lehtiliikkeiden yhteyteen. Vilkkaimmin toimivat Suomalaisen Luterilaisen Kustannusliikkeen ja sosialistilehtien kirjakaupat, jotka välittivät myös Suomessa julkaistua kirjallisuutta. Kirjoja myytiin myös postitse ja asiamiehien välityksellä. Raittiusseurojen, sosialistiosastojen ja kansallisseurojen yhteyteen perustettiin lainakirjastoja ja lukutupia, joihin kauno- ja tietokirjallisuuden ohella tilattiin sanomalehtiä.[6]
Kaunokirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikansuomalaiset kirjailijat olivat valtaosin harrastajakirjoittajia, joiden tuotteita julkaistiin sanoma- ja aikakauslehdissä, kanadalaisen Liekin kaltaisissa kirjallisuuslehdissä sekä vuodenaikajulkaisujen ja kirjallisuusalbumien tapaisissa tilapäisjulkaisuissa. Tekijöiden aktiivisuutta pyrittiin kohottamaan erilaisten kirjoituskilpailujen avulla. Aktiivisimmat kirjailijat hankkivat elantonsa sanomalehtien toimittajina.[7]
Siirtolaisten tuottaman kaunokirjallisuuden taiteellinen taso ei yleisen käsityksen mukaan ollut kovin korkea. Teosten painokset olivat pieniä, ne eivät juurikaan levinneet Suomeen, eikä niistä ole jäänyt elämään mitään klassikoita. Amerikansuomalaisella kirjallisuudella oli kuitenkin arvonsa siirtolaisten järjestötoiminnan osana sekä heidän olosuhteidensa ja tuntemustensa ilmaisuna. Varsinkin sosialisteille kaunokirjallisuudella oli suuri merkitys oman aatemaailman kuvastajana.[8]
Ensimmäinen amerikansuomalainen kaunokirjallinen teos lienee vuonna 1889 ilmestynyt K. A. Jurvan huvinäytelmä Kapakkaelämää. Laajemmin vasta 1890-luvun lopulla käynnistynyt varhainen kirjallisuus oli tyyliltään lähinnä romanttista. Sen aiheina olivat rikokset, jännittävät seikkailut ja tunteelliset rakkauskertomukset, jotka vaarojen, kurjuuden ja kovien kohtaloiden jälkeen päättyivät onnelliseen loppuun. Realistinen kaivos- ja metsätyömaiden kuvaus nousi esiin 1900-luvun alkuvuosina.[9]
Realismin edustajia olivat varsinkin työväenliikkeen kirjailijat, joiden tuotantoa on pidetty amerikansuomalaisen kaunokirjallisuuden laajimpana ja merkittävimpänä osana. Sosialistien tavoitteena oli luoda ”arvokasta” kirjallisuutta, joka herättäisi työväestön luokkatietoisuuden ja palvelisi liikkeen aatteellisia ja poliittisia päämääriä. Työväenkirjallisuuden aiheita olivat siirtolaisuuden aiheuttanut Suomen elinolojen ankeus, Amerikan työolojen raskaus ja vaarallisuus, porvariston harjoittama riisto sekä työläisten yhteiskunnallinen herääminen ja sosialistiseen liikkeeseen järjestäytyminen. Siirtolaiselämän kuvaus oli yleensä sävyltään synkkää ja tavoitteiltaan tendenssimäistä.[10][11]
Työväenkirjailijoista lahjakkaimpana on pidetty Aku Päiviötä, joka tunnetaan ennen kaikkea lyyrikkona ja eepikkona. Hänen tuotantonsa huippuna voidaan pitää kansanrunomuodon varaan rakennettuja runoeepoksia Kostaja (1911) ja Hornin orjat (1913) sekä novellikokoelmaa Hiiliä (1913). Niiden aiheita ovat yhteiskunnalliset ristiriidat ja siirtolaiselämän varjopuolet. Päiviö julkaisi myös runokokoelmia, proosaa, muutaman näytelmän sekä satoja tilapäis- ja juhlarunoja.[12]
Jo Suomessa kirjailijanuransa aloittanut A. B. Mäkelä julkaisi kaunokirjalliset teoksensa nimimerkillä Kaapro Jääskeläinen. Hänen niukaksi jäänyt Amerikan-tuotantonsa käsittää muun muassa Sointulan suomalaisyhteisön kuvauksia sekä työväenkirjallisuudessa harvinaisia humoristisia tarinoita ja runoja. Yksi tuotteliammista amerikansuomalaisista kirjailijoista oli Moses Hahl, joka käytti nimimerkkiä Hijoppi Rotilainen. Monipuolinen Hahl kirjoitti runoja, näytelmiä, proosaa sekä omalaatuisia nietzscheläisvaikutteisia asiateoksia. Hänen satiiriset tuotteensa ruoskivat erityisesti kirkollisia piirejä sekä pikkuporvarillisia sosialismin vastustajia. Muita työväenkirjailijoita olivat Kalle Rissanen, Eemeli Parras, Kalle Toivola, Richard Pesola, Kalle Tähtelä, Santeri Mäkelä ja Mikael Rutanen.[13][14] Naisnäkökulmaa amerikansuomalaiseen työväenkirjallisuuteen toi Helmi Mattson[15].
Myös porvarillisella puolella oli omat kirjailijansa, jotka ajanvietekirjallisuuden ohella pyrkivät vetoamaan siirtolaisten kansallismielisiin ja uskonnollisiin tunteisiin. Epäpoliittisiin kirjailijoihin kuului romanttisia naiskohtaloita ja rakkaustarinoita julkaissut Sara Röyhy. Ei-sosialistisista kirjailijoista huomattavimpia oli Kalle Potti, jonka romaani Iloinen Harbori (1924) kuvaa humoristis-realistisesti Ashtabulan satamakaupungin suomalaisyhteisön elämää.[16][17]
Erityinen sija siirtolaisten kaunokirjallisuudessa oli vilkkaan näyttämöharrastuksen tarpeisiin laaditulla näytelmäkirjallisuudella. Laadultaan kirjava näytelmäkirjallisuus käsitti kaikki draaman muodot farssista murhenäytelmään. Työväenliikkeen piirissä laadittiin sisällöltään aatteellisia näytelmiä, joiden ensisijainen tehtävä oli propagandistinen.[18] Näytelmäkirjailijoista merkittävimpiä lienevät Lauri Lemberg ja Felix Hyrske[19].
Muu kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaunokirjallisuuden ohella siirtolaiset tarvitsivat monenlaisia opas- ja tietokirjoja. Niistä ensimmäisiä olivat Swen Tuuva -lehden toimittajan Matti Fredin 1870- ja 1880-lukujen vaihteessa painamat Suomalainen lääkäri kirja Amerikan siirtolaisille sekä kielenoppaat Engeska (sic) ja Lakkarikirja. Sanakirjoista laajin oli V. S. Alanteen laatima Suomalais-englantilainen sanakirja.[20]
Jokaisella aateryhmällä oli omat aapisensa, laulukirjansa ja kalenterinsa[21]. Sisällöltään vaihtelevista kalentereista ja almanakoista tärkeimpiä olivat Päivälehden julkaisema Siirtokansan kalenteri, Suomi-synodin Kirkollinen kalenteri ja eri kustantajien työväenkalenterit. Sosialistit julkaisivat käännetyn teoreettisen kirjallisuuden lisäksi paljon liikkeen toimintaa ja aatteellista perustaa käsitteleviä kirjasia ja sen hajaannuksen synnyttämiä kiistakirjoituksia. Erilaiset järjestöt tuottivat lukuisia juhlajulkaisuja ja historiikkeja. Varsinaisia historiantutkimuksia olivat muun muassa Salomon Ilmosen, Viljami Rautasen ja Elis Sulkasen teokset[22] sekä myöhemmät osavaltioiden siirtolaishistoriat[23]. Suomeksi ilmestyi myös käännettyä kaunokirjallisuutta kuten Mark Twainin, Upton Sinclairin, August Strindbergin ja Maksim Gorkin teoksia[24].
Amerikansuomalainen kaunokirjallisuus alkoi hiipua 1930-luvun alussa, jolloin kirjallisuuden tuottamisen olisi pitänyt siirtyä toisen sukupolven tehtäväksi. Myöhemmin toimintaansa jatkoi lähinnä vain suomenkielinen sanomalehdistö. Englanninkielistä kirjallisuutta siirtolaiset eivät juurikaan tuottaneet, vaikka 1920-luvulla ilmestyikin muutama englanninkielinen nuorisojulkaisu.[25]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kero, Reino: Suomalaisina Pohjois-Amerikassa: Siirtolaiselämää Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 1997. ISBN 951-9266-55-0.
- Pilli, Arja: Tendenssiromaaneja, surullista romantiikkaa ja opaskirjasia: siirtolaisten kirjallisuudesta ja julkaisutoiminnasta, s. 123–144. Teoksessa Suomen siirtolaisuuden historia, osa III: sopeutuminen, kulttuuritoiminta ja paluumuutto. Turku: Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 16, 1986. ISBN 951-642-791-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pilli, s. 124.
- ↑ Pilli, s. 130.
- ↑ Pilli, s. 124–125.
- ↑ Pilli, s. 125.
- ↑ Pilli, s. 124–126.
- ↑ Pilli, s. 126–127.
- ↑ Pilli, s. 129.
- ↑ Pilli, s. 129–130.
- ↑ Pilli, s. 130–131.
- ↑ Pilli, s. 131–133.
- ↑ Kero, s. 166–167.
- ↑ Pilli, s. 136–137.
- ↑ Pilli, s. 133–137.
- ↑ Kero, s. 168–160.
- ↑ Kansallisbiografia-verkkojulkaisu kansallisbiografia.fi. Viitattu 7.1.2017.
- ↑ Pilli, s. 137.
- ↑ Kero, s. 169–170.
- ↑ Pilli, s. 138.
- ↑ Kero, s. 178–179.
- ↑ Pilli, s. 141.
- ↑ Kero, s. 166.
- ↑ Pilli, s. 141–142.
- ↑ Kero, s. 320–323.
- ↑ Pilli, s. 142–143.
- ↑ Kero, s. 170.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Auvo Kostiainen: Features of Finnish-American Publishing (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)