Amarna-kausi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Faarao Akhenaten ja kuningatar Nefertiti tyttäriensä kanssa. Yläpuolella on auringonjumala Aten ja sen etuosassa ureuskobra.

Amarna-kausi oli faaraoiden Egyptin historiassa kausi, jonka aloitti faarao Akhenaton eli Amenofis IV siirtymällä palvomaan jumala Atenia jumala Amonin sijasta. Amarna-kaudella Egypti menetti otteensa Syyriasta, sillä Akhenaton laiminlöi sotaretket. Faarao Tutankhamon päätti Amarna-kauden, mutta kuoli nuorena.

Amarna-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amarna-kausi oli muinaisen Egyptin historiassa lyhyt, noin kaksikymmentä vuotta kestänyt aikakausi, joka alkoi noin 1352 eaa. faarao Akhenatonin noustua Egyptin hallitsijaksi ja päättyi noin vuonna 1335 eaa., vuosi lapsifaarao Tutankhamonin valtaannousun jälkeen.

Amarna-kausi on yksi Egyptin historian hämärimpiä ja kiistellyimpiä ajanjaksoja. Sen katsotaan alkaneen silloin, kun faarao Akhenaten muutti hovinsa kanssa Tell-el Amarnaan ja perusti uuden pääkaupungin, Akhetatenin (suom. Atenin horisontti). Samalla hän kielsi kaikki Egyptin vanhat jumalat ja nosti niiden tilalle uuden monoteistisen uskonnon, jossa palvottiin auringonjumala Atonia.

Amarna-kaudella uudistettiin uskonnon lisäksi taidetta. Perinteiset, kaavamaiset kuvataiteen säännöt väistyivät uuden taiteellisen ilmaisun myötä. Amarna-kauden taideteoksissa ihmisillä on pitkät raajat, lättäjalat, pitkänomainen takaraivo, kapeat kasvot ja vinot silmät. Näiden kuvien tarkoitus oli ihannoida faarao Akhenatonin ulkonäköä. Akhenatonin poikkeavan ulkonäön syistä on spekuloitu paljon ja sen aiheuttajaksi on epäilty monia sairauksia ja oireyhtymiä.

Amarna-kausi jatkui Akhenatonin seuraajan Smenkhkharan hallituskaudella. Sen katsotaan päättyneen noin vuosi Smenkhkharan seuraajan Tutankhatonin hallitsijaksi tulon jälkeen, kun hän muutti nimensä Tutankhamoniksi ja muutti takaisin Egyptin entiseen pääkaupunkiin Thebaan. Hän myös palautti Egyptin vanhan uskonnon.

Myöhemmin Egyptin historiassa Amarna-kausi pyrittiin tietoisesti unohtamaan. Amarna-kauden hallitsijoiden nimiä ei merkitty kuningasluetteloihin ja heidän pystyttämiään muistomerkkejä hävitettiin tai niistä raaputettiin pois heidän nimiään ja heitä esittäviä kuvia.

Egyptin vallan romahtaminen Syyriassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amannasta löydetyt tekstit mainitsevat sellaisia kaupunkeja kuin Foinikian Arvad, Askalon, Beirut, Siidon, Tyyros (Tunip), Israelin ja Syyrian Haasor, Gaza, Geser, Urušalajim eli Jerusalem, Laakis, Magiddo,Sikem, Damaskos, Kadesh, Karkemish, Qatna, yhteensä sata kaupunkia Syyriassa ja Palestiinassa. Egyptillä oli Amenofis III:n kuollessa Syyria hallussaan. Palestiinassa ja Syyriassa oli indoeurooppalaisia, hurrilaisia ja arjalaisia kuninkaita. Nämä kaupunkivaltioiden kuninkaat esiintyivät kaikki faaraon uskollisina vasalleina, ja syyttelivät muita pettureiksi. Jotkut näistä juonittelivat aktiivisesti Egyptiä vastaan yhdessä heettiläisten ja hapirujen kanssa.[1] Amurrun Abdashirta käytti egyptiläisä joukkoja laajentaessaan aluettaan. Abdashirtan poika yritti perustaa riippumattoman valtion alueelle, missä puristivat Egypti, heettiläiset ja Mitanni. Myös Kadeshin Airttagima pelasi kaksoispeliä, vaikka vannoi uskollisuutta Egyptille, oli liitossa Amurrun kuninkaan Azirun kanssa Qatnan Akizzia ja Byblosta, Tyyrosta ja muita aidommin egyptiläisten kannalla olevia vastaan.

Kun faarao Akhenaton nousi Egyptin valtaistuimelle, hän ei piitannut Bybloksen johtajan Ribaddin tekemistä valituksista ja avunpyynnöistä. Ribaddi olisi tarvinnut joukkoja Abdashirtaa ja hapiruja vastaan. Ribaddin vastainen oppositio kasvoi, Ribaddin täytyi kukistaa kapinoita ja hän haavoittui. Lopulta Ribeddin veli teki liiton Abdashirtan kanssa, ja hänne vaimonsakin hylkäsi hänet, ja Ribaddi jäi palatessaan suljetun kaupunginportin eteen ja hänet lienee surmattu Beirutissa.[2] Egyptiläissyntyisen faaraon virkamiehen mukaan hapiru riisti kaikki maat Syyriassa. Hapiruja on pidetty monesti heprealaisina, mutta tämä ei ole varmaa. Hapirut olivat palkkasoturijoukkoja, joita oli kaikkialla enenevissä määrin 2000–1000 eaa. Lähi-idässä Turkista Elamiin asti. He vaativat saalista ja maata. He olivat ehkä maattomia pakolaisia. Joidenkin mielestä hapirut olisvat olleet samoja kuin ibrim, heprealaiset, jotka olivat vaeltavia paimentolaisia. Linnoitetussa Haasorissa oli 1500–1300 eaa. auringonjumalan temppeli, jossa oli esihalli, päähalli ja kaikkein pyhin, niin kuin myöhemmässä Jerusalemin temppelissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ihmisen tarina, Suuri maailmanhistoria, s. 428–. Kirjayhtymä, 1971.
  2. Ihmisen tarina, Suuri maailmanhistoria, s. 430. Kirjayhtymä, 1971.