Amanda Seyfried

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amanda Seyfried
Amanda Seyfried vuonna 2009.
Amanda Seyfried vuonna 2009.
Syntymäaika 3. joulukuuta 1985 (ikä 29)
Syntymäpaikka Allentown, Pennsylvania, Yhdysvallat
Oikea nimi Amanda Michelle Seyfried
Ammatti näyttelijä, laulaja
Merkittävät roolit Mamma Mia!
Big Love
Les Misérables
Rakkauskirjeitä Julialle
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Amanda Michelle Seyfried (s. 3. joulukuuta 1985 Allentown, Pennsylvania, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, laulaja ja entinen lapsimalli. Hänet tunnetaan parhaiten debyyttiroolistaan teinikomediassa Mean Girls, Sophie Sheridanin roolista musikaalielokuvassa Mamma Mia!, Sarah Henricksonin roolista televisiosarjassa Big Love ja Cosetten roolista vuoden 2012 elokuvassa Les Misérables.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seyfried aloitti uransa lapsimallina 11-vuotiaana.[1] Hän esiintyi muun muassa vaatetusalan yritysten mainoksissa yhdessä Leighton Meesterin kanssa. Hän lopetti mallinuransa 17-vuotiaana. Seyfried opiskeli oopperaa kaksi vuotta ja otti laulutunteja Broadway-opettajalla viisi vuotta.[1]

Seyfried aloitti näyttelijänuransa 15-vuotiaana ja sai ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvasta Mean Girls 17-vuotiaana vuonna 2004. Tämän jälkeen hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Nine Lives, Mamma Mia!, Jennifer’s Body, Haikein terveisin, Chloe, Red Riding Hood – Punahilkka ja Rakkauskirjeitä Julialle. Mamma Mia! -elokuvan lisäksi hänen lauluaan kuullaan Les Misérablesissa, sekä elokuvassa Haikein terveisin.

Seyfried esitti Sarah Henricksonia HBO:n draamasarjassa Big Love vuosina 2006–2011. Hän on näytellyt myös televisiosarjassa Veronica Mars.

Musiikkinäytteet

"Thank You for the Music"

"Thank You for the Music" on Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin ABBA-yhtyeelle tekemä kappale, joka kuullaan elokuvan Mamma Mia! lopputekstien aikana Amanda Seyfriedin esittämänä.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seyfriedin ensimmäinen vakava suhde oli hänen poikaystävänsä Micah Alberti, joka oli hänen vastanäyttelijänsä televisiosarjassa All My Children.[2] Heidän suhteensa päätyttyä hän tapaili lyhyesti elokuvan Alpha Dog vastanäyttelijäänsä Emile Hirschiä.[3] Vuosina 2005–2008 Seyfried seurusteli näyttelijä-muusikko Jesse Marchantin kanssa.[4]

Seyfried on seurustellut myös näyttelijä Dominic Cooperin kanssa, joka toimi Seyfriedin vastanäyttelijänä elokuvassa Mamma Mia!. Suhde alkoi elokuvan teon jälkeisenä vuonna 2009 ja päättyi vuoden yhdessäolon jälkeen vuonna 2010, jolloin he ilmoittivat olevansa tauolla.[5] Tämän jälkeen Seyfried tapaili näyttelijä Ryan Phillippea kolmen kuukauden ajan, mutta erosi hänestä alkuvuodesta 2011.[6]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
2004 Mean Girls Mean Girls Karen Smith
2005 Nine Lives Nine Lives Samantha
American Gun American Gun Mouse
2006 Alpha Dog Alpha Dog Julie Beckley
2008 Solstice Solstice Zoe
Mamma Mia! Mamma Mia! Sophie Sheridan
2009 Boogie Woogie Boogie Woogie Paige Prideaux
Jennifer’s Body Jennifer’s Body Anita "Needy" Lesnicki
Chloe Chloe Chloe Sweeney
2010 Rakkauskirjeitä Julialle Letters to Juliet Sophie
Haikein terveisin Dear John Savannah Lynn Curtis
2011 A Bag of Hammers A Bag of Hammers Amanda
Red Riding Hood – Punahilkka Red Riding Hood Valerie
In Time In Time Sylvia Weis
2012 Gone Gone Jill
Les Misérables Les Misérables Cosette
2013 The End of Love The End of Love Amanda
Salainen valtakunta Epic Mary Katherine
Yhdet häät ja kolme anoppia The Big Wedding Missy O'Connor
Lovelace Lovelace Linda Lovelace
2014 Miljoona tapaa kuolla lännessä A Million Ways to Die in the West Louise
2015 Ted 2 Ted 2
Pan Pan Mary
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Jakson nimi Rooli
2000–2001 As the World Turns As the World Turns 27 jaksoa Lucinda Marie "Lucy" Montgomery
2002–2003 All My Children All My Children 3 jaksoa Joni Stafford
2004 Kova laki: Erikoisyksikkö Law & Order: Special Victims Unit Jakso "Outcry" Tandi McCain
2004–2006 Veronica Mars Veronica Mars 11 jaksoa Lilly Kane
2005 House House Jakso "Detox" Pam
2006 Justice Justice Jakso "Pretty Woman" Ann Juliette Diggs
2006 Wildfire Wildfire 5 jaksoa Rebecca
2006 C.S.I. CSI: Crime Scene Investigation Jakso "Rashomama" Lacey Finn
2006–2011 Big Love Big Love 44 jaksoa Sarah Henrickson
2008 American Dad! American Dad! Jakso "Escape from Pearl Bailey Amy (ääni)

[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]