Alvin Kraenzlein
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Kraenzlein Pariisin olympialaisissa 1900. |
|||
| Maa: |
|||
| Miesten yleisurheilu | |||
| Pariisi 1900 | 110 m aidat | ||
| Pariisi 1900 | pituus | ||
| Pariisi 1900 | 60 m | ||
| Pariisi 1900 | 200 m aidat | ||
Alvin Kraenzlein (12. joulukuuta 1876 Milwaukee – 6. tammikuuta 1928 Wilkes-Barre) oli yhdysvaltalainen yleisurheilija. Hän oli ensimmäinen urheilija, joka voitti yksissä olympialaisissa neljä lajia: Kraenzlein voitti Pariisin kisoissa 1900 60 metriä, 110 metrin aidat, 200 metrin aidat ja pituushypyn. Hän on edelleen ainoa yleisurheilussa neljä yksilölajin voittoa samoissa kisoissa saavuttanut urheilija.
Pituushypyn voitto tuli varsin erikoisella tavalla. Kraenzlein voitti hopeamitalisti Meyer Prinsteinin vain yhdellä sentillä. Prinstein hyppäsi tuloksensa karsinnassa (joiden tulokset laskettiin tuolloin myös mukaan) ja hän ei osallistunut finaaliin, koska se hypättiin sunnuntaina. Kaksikko oli sopinut keskenään etteivät kilpailisi sunnuntaina ja kun Prinstein kuuli maanmiehensä kuitenkin osallistuneen, hän eräiden tietojen mukaan löi Kraenzleinia (joidenkin lähteiden mukaan Prinstein saatiin rauhoitettua ennen kuin ehti lyödä).
Kraenzlein teki kaikkiaan seitsemän maailmanennätystä (kaksi aidoissa ja viisi pituushypyssä). Aitajuoksussa hän oli ensimmäisiä, joka aitoi ”suoran jalan tyylillä”. Urheilu-uransa jälkeen Kraenzlein valmistui hammaslääkäriksi, mutta toimi tämän ammatin sijaan muun muassa Michiganin yliopiston sekä Kuuban ja Saksan maajoukkueiden valmentajana.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kraenzlein olympic.org:ssa (englanniksi)
|
1896: Thomas Curtis | 1900: Alvin Kraenzlein | 1904: Frederick Schule | 1908: Forrest Smithson | 1912: Frederick Kelly | 1920: Earl Thomson | 1924: Daniel Kinsey | 1928: Sydney Atkinson | 1932: George Saling | 1936: Forrest Towns | 1948: William Porter | 1952: Harrison Dillard | 1956: Lee Calhoun | 1960: Lee Calhoun | 1964: Hayes Jones | 1968: Willie Davenport | 1972: Rodney Milburn | 1976: Guy Drut | 1980: Thomas Munkelt | 1984: Roger Kingdom | 1988: Roger Kingdom | 1992: Mark McKoy | 1996: Allen Johnson | 2000: Anier García | 2004: Liu Xiang | 2008: Dayron Robles |
|
1896: Ellery Clark | 1900: Alvin Kraenzlein | 1904: Myer Prinstein | 1908: Frank Irons | 1912: Albert Gutterson | 1920: William Pettersson | 1924: William DeHart Hubbard | 1928: Edward Hamm | 1932: Ed Gordon | 1936: Jesse Owens | 1948: Willie Steele | 1952: Jerome Biffle | 1956: Gregory Bell | 1960: Ralph Boston | 1964: Lynn Davies | 1968: Bob Beamon | 1972: Randy Williams | 1976: Arnie Robinson | 1980: Lutz Dombrowski | 1984: Carl Lewis | 1988: Carl Lewis | 1992: Carl Lewis | 1996: Carl Lewis | 2000: Iván Pedroso | 2004: Dwight Phillips | 2008: Irving Saladino | |
Sivulta puuttuu