Alueellinen uutislähetys
Alueellinen uutislähetys on YLE Uutisten tuottama alueellinen uutislähetys, jota esittää YLE TV2. Uutiset käsittelevät ainoastaan kyseisten alueiden asioita, ja ne lähetetään kyseisiltä alueilta niiden omista toimituksista. Uutislähetyksen lopussa on alueellinen säätiedotus. Alueelliset uutislähetykset aloitettiin tammikuussa 2000 kolmella alueella, jotka olivat Lounais-Suomi, Keski-Suomi ja Pohjois-Suomi. Vuonna 2003 alueuutiset laajenivat Uudellemaalle ja Hämeeseen ja 2004 lopuille alueille. Niillä alueilla, joilla ei vielä ollut omaa alueuutislähetystä vuosina 2000–2004, esitettiin kaikkien muiden alueiden lähetykset vuoropäivinä yksi kerrallaan.
Uutislähetys on pituudeltaan kymmenen minuuttia. Lähetyksen ensiesitys on arkisin kello 19.10 ja joka maakunnassa näkyy tuolloin vain oma lähetys. Lähetys uusitaan Päivä Suomessa-nimisenä koosteena seuraavana aamupäivänä, ja tuolloin taas kaikki lähetykset näkyvät koko maassa peräkkäin. Ulkomailla näkyvällä TV Finland -kanavalla esitetään ensilähetyksenä Uudenmaan uutiset, ja muut lähetykset tulevat uusintana kuten Suomessakin.
YLE24-kanavan ollessa olemassa ensiesitys oli TV2:lla ja YLE24:llä kello 17.50 (vain maakunnan oma lähetys), ja ne uusittiin kello 19.20 ja 21.10 välisenä aikana (kaikki lähetykset koko maassa).[1]
[muokkaa] Uutiset alueittain
| uutislähetyksen nimi | alue | uutisankkureita | uusinta-aika (seuraavana päivänä) |
| Yle Uutiset Uusimaa | Uusimaa Itä-Uusimaa |
Anna Eksymä Jarno Virtanen Ville Mättö |
09.15 |
| Yle Uutiset Kaakkois-Suomi | Etelä-Karjala Kymenlaakso |
Riitta Väisänen Päivi Tuominen |
09.25 |
| Yle Uutiset Lounais-Suomi | Varsinais-Suomi Satakunta |
09.35 | |
| Yle Uutiset Häme | Kanta-Häme Päijät-Häme Pirkanmaa |
09.45 | |
| Yle Uutiset Keski-Suomi | Keski-Suomi | 09.55 | |
| Yle Uutiset Itä-Suomi | Pohjois-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo |
10.05 | |
| Yle Uutiset Pohjanmaa | Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa |
10.15 | |
| Yle Uutiset Pohjois-Suomi | Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi |
Tuomo Tokoi Päivi Köngäs |
10.25 |
Sivulta puuttuu